Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Uupumaton James Franco Ihmemaa Ozissa ja Cormac McCarthyn verisillä aavikoilla

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 14.3.2011 06:30

Ei päivää ilman uutisia James Francon puuhista. 127 tuntia -elokuvan karismaattinen tähti ja Oscar-juontaja on monitaituri, joka näyttäisi paiskivan töitä vähintään 25 tuntia vuorokaudessa.

Kirjoitin taannoin Imageen Francon henkilökuvan. Otsikko Metamies kertoo paljon siitä, millainen tyyppi on kyseessä.

Francolla on niin kiire, että Oscar-gaalaa seuranneena aamuna hän oli jo USA:n toisella puolella nenä koulukirjassa – jalassaan samat housut kuin muutamaa tuntia aiemmin televisiolähetyksessä, kertoi New York Times.

Mikä on metaa? Vaikkapa tämä: nyt Franco, 32, vetää New Yorkissa elokuvaopiskelijoille kurssia, jonka aiheena on James Franco. Oppilaat harjoittelevat leikkaamista tekemällä James Franco-lyhytelokuvia. Master Class: Editing James Franco – With James Franco on kurssin nimi. Mikäs muukaan.

Berliinissä avattiin muutama viikko sitten Francon taiteen myyntinäyttely ja Los Angelesissa on esillä Francon ja Gus van Santin projekti Matkalla Idahoon -elokuvan kuvauksista ylijääneistä River Phoenix -filminpätkistä. Saadaankohan My Own Private River joskus Suomeen näytille?

Spider-Manien ja Evil Deadien ohjaaja Sam Raimi on pyytänyt Francoa näyttelemään taikuria uuteen Ihmemaa Oz -elokuvaansa. Franco on listalla kakkosena, kun Johnny Depp sanoi ei.

Francon korissa on on noin tiu elokuvaprojekteja. Hän muun muassa suunnittelee ohjaavansa itse filmatisoinnit William Faulknerin varhaisklassikosta Kun tein kuolemaa ja Cormac McCarthyn palkitusta ja äärimmäisen (tarkoitan, että kirjaimellisesti joka toisella sivulla silvotaan ihmisiä) väkivaltaisesta 1850-luvun intiaanisotia käsittelevästä romaanista Blood Meridian. Aiemmin jälkimmäisen elokuvannosta ovat puuhanneet muun muassa Ridley Scott ja Todd Field.

Kuinkakohan pitkään Franco jaksaa pitää tahtia yllä?

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Hyvä, että tuot loistavan kirjan esiin, mutta ehkä ”intiaanisodat” ei ole parhaiten kuvaava termi kirjan aihepiiristä? Tarina seuraa McCarthyn arkaaisella kielellä Glantonin jengiin kuuluvaa poikaa. Ja jengi surmaa muitakin kuin intiaaneja.

Kielensä ja ainutlaatuisuutensa vuoksi kirja tuntuu mahdottomalta filmattavaksi. Ainakin Ridley Scottin.

Jimmy Franco on superia! Idea Phoenixin parhaan roolin feeniks-lintumaisesta noususta on kunnioitusta herättävää. Yhdyn toiveeseen saada nähdä tuo kokeilu. MOPI oli aikoinaan suurenmoinen elämys ja muistissa vieläkin.

”Kielensä ja ainutlaatuisuutensa vuoksi kirja tuntuu mahdottomalta filmattavaksi. ”. En ole kirjaa lukenut mutta rohkenen väittää että roskaa tuo väite. Tai sitten tuo todella on vaikeaa kieltä ja väkivaltaa sisältävä, joka on yhtä mahdoton vääntää leffaksi kuin Kellopeliappelsiini. Eikun.. No joo, ei Kubrickaan uskonut Parfyymiä leffaksi saatavan. Mutta jos kirjassa edes jonkinlainen juoni on, niin leffan siitä saapi.

No, ei se ole kivaa kun suosikkeihin kuuluvista kirjoista tehdään leffoja. Mutta ainakin saa sitten kertoilla muille sen yllätysuutisen, että kirja on leffaa parempi. Sitä kun kuulee niin harvoin.

Franco ehkä puuhastelee mutta projektien paljous kätkee alleen minkälaista substanssia? Tähdenlentoko, tämän hetken kuuma juttu, vähän niin kuin Charlie Sheenin aivopierut, vai jotain kestävämpää?

atp: ””Kielensä ja ainutlaatuisuutensa vuoksi kirja tuntuu mahdottomalta filmattavaksi. ”. En ole kirjaa lukenut mutta rohkenen väittää että roskaa tuo väite. Tai sitten tuo todella on vaikeaa kieltä ja väkivaltaa sisältävä, joka on yhtä mahdoton vääntää leffaksi kuin Kellopeliappelsiini.”

Kirja on melko episodimainen kokoelma tylyn toteavasti kuvailtuja kohtaamisia, ja päähenkilö on tabula rasa, väkivaltaisesta tilanteesta toiseen ajelehtiva nuori ryökäle – toivoton tapaus, jota kohtaan ainakaan itse en kokenut minkäänlaista sympatiaa. Ei hän oikein ihmiseltä tuntunut. Sama tosin koskee valtaosaa muistakin henkilöistä, jotka reissua tekevät.

Vaikea tällaisista lähtökohdista on tehdä muuta kuin hyvin pienen yleisön puolikokeellista elokuvaa – ajatus siitä Ridley Scottin ohjaamana tuntuu hullulta, mutta en tiedä, millainen esimerkiksi jo elokuvan perusrakenne olisi. Tuosta sydämettömästä maailmasta voi tehdä elokuvan (The Proposition olisi aika lähellä), mutta voiko tuosta kertomuksesta?

Leffan ja leffan. Kyllähän Raamatustakin on leffoja tehty, mutta kuinka monta hyvää. Ehkä Rayn, Pasolinin, Stevensin… mutta niin paljon heikkoja tekeleitä.

Juoniko on ainoa merkityksellinen elokuvassa? (Ei se merkityksetönkään toki ole.)

Kun ei ole lukenut kirjaa, se antaa todella hyvät valmiudet väittää muiden mielipiteitä siitä roskaksi.

”Vaikeaa kieltä” se on siinä mielessä, että se elää korostetusti juuri kielensä ja kuvailunsa ja sanavalintojensa kautta. Miten tämän kääntää elokuvaksi muu kuin nero?
Proposition oli hyvä yritelmä, muttei enempää. Kieltämättä hieman ”sama bändi”.

Mutta ei. Ei tule onnistumaan. Jollei löydy joku visionääri.

Kirja ei todellakaan hae sympatiaa henkilöilleen. Mutta kyllä minä kovasti olin nuorukaisen puolella, varsinkin siinä vaiheessa, kun se Marlon Brandolle rooliksi sopinut Judge tunki lopussa sinne ulkovessaan…

”No, ei se ole kivaa kun suosikkeihin kuuluvista kirjoista tehdään leffoja. Mutta ainakin saa sitten kertoilla muille sen yllätysuutisen, että kirja on leffaa parempi. Sitä kun kuulee niin harvoin.”

Pöh, tätähän toitotetaan jatkuvasti joka paikassa. Vastakkaista toteamusta kuulee huomattavan harvoin, ja McCarthystä puheenollen No Country -elokuva oli kyllä minulle kirjaa paljon vaikuttavampi teos. Myös The Road oli leffana upea saavutus, joskaan ei niin hieno kuin romaani.

Psyko on varmaan paras esimerkki elokuvasta, joka parantaa kirjasta.

Cormacin kohdalla sitä on vaikeampi uskoa.

The Road elokuvassa oli huonoa vain kaikki ne mitkä oli lisätty tai poistettu kirjasta (enemmän vaimoa ja tynkä loppu).

Naked Lunchista:kin sanottiin että se on mahdoton filmattavaksi. Kuinkas sitten kävikään…

No mutta Naked Lunch ei ole kirjan suora sovitus vaan sekoitus kirjaa, Burroughsin elämää ja ilmeisesti muitakin kirjoituksia/novelleja. Joten ei sinänsä todiste kirjan kuvattavuudesta.

Nojoo, aika mielipuolinen elokuvasta olisi tullut jos kyseessä olisi ollut suora sovitus. Mutta pointtini oli se, että kyllä Blood Meridianista voidaan mahdollisesti saada onnistunut elokuva, jos käytetään vähän luovaa vapautta, kuten Naked Lunchin elokuvaversiossa.

Jos uupumattomista puhutaan, niin kannattaa tsekata monessako elokuvassa Gérard Depardieu on esiintynyt viime vuosina(kin).

Näitä luetaan juuri nyt