Unelma elokuvasta, eli kuinka Alejandro Jodorowskyn Dyynistä melkein tuli maailman mahtavin tieteiseepos

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuvasta, jota ei koskaan tehty, tehtiin liki 40 vuoden viiveellä loistava elokuva. Tosin vain siitä, kuinka uhkayritys aikoinaan epäonnistui. Takaan, että suuruudenhullua scifiprojektia kartoittava Jodorowsky’s Dune on elokuvanystävälle poikkeuksellisen väkevä dokumenttikokemus.

Alejandro Jodorowsky on surrealistisen elokuva suuria nimiä. Hänen mestariteoksensa on The Holy Mountain, mutta monet ihailevat myös läpimurtoelokuvaa El Topoa ja kauhutyyliteltyä Santa Sangrea.

Night Visions -festivaalilla esitettävä Jodorowsky’s Dune on kertomus siitä, kuinka The Holy Mountainin suosio sai tuottaja Michel Seydouxin kaavailemaan ohjaajan kanssa todella kallista filmatisointia Frank Herbertin suosituista Dyyni-kirjoista. Ajoitus vain oli huono: vuonna 1975 scifi ei ollut huudossa, eikä hanke herättänyt vastakaikua Yhdysvalloissa, josta spektaakkeli tarvitsi välttämättä rahaa.

Tarina on monella tapaa pähkähullu, mutta tyypit olivat tosissaan ja hämmästyttävän lähellä onnistumista.

Dokkarissa Jodo ja Seydoux muistelevat kiivasta esituotantovaihetta, ja mukana on myös muun muassa H. R. Gigerin ja tulevan Tähtien sota -tuottaja Gary Kurtzin haastattelut.

Dyynistä piti tulla mahdollisesti jopa 9-tuntinen elokuva, jonka eri osuuksien musiikin tekijöiksi oli kiinnitetty esimerkiksi Pink Floyd ja Magma.

Näyttelijöiksi olivat lupautuneet ainakin Mick Jagger, Orson Welles, Salvador Dali ja Udo Kier. Jodorowskyn oma poika Brontis harjoitteli itämaisia taistelulajeja pääosaa varten koko esituotantoajan eli kaksi vuotta.

Jodon tarinat ovat fantastisia, ja varmasti ainakin lähellä totuutta. Ohjaaja kuvailee, kuinka Pink Floydin tyypit söivät studiotauolla hampurilaisia, kun hän saapui ehdottamaan yhteistyötä: ”te vain mussutatte Big Maceja, kun minä ehdotan teille koko ihmiskunnan tietoisuuden viemistä uudelle tasolle!”

Frank Pavichin ohjaama unmaking-of-dokkari on rakenteeltaan aika kaavamainen puhuvien päiden kavalkadi, mutta siinä on sitä mieletöntä energiaa, joka tekee Jodorowskyn (toteutuneista) parhaista elokuvista niin nautittavia.

Siinäpä se: Jodorowsky’s Dune ei mainosta tuotetta, vaan hurjaa unelmaa.

Jälkipyykkikin on kiinnostava. Jodorowsky ja Dyyniin konseptitaidetta tehnyt Jean ”Moebius” Girard ystävystyivät ja loivat maineikkaan sarjakuvan Incal.

Esimerkiksi ensimmäinen Alien -elokuva kehittyi vain vuotta myöhemmin osin Dyynin ideoista ja monikansallisella työryhmällä (Giger, Dan O’Bannon jne), joka jäi tyhjän päälle Pariisissa, kun rahoituksen viimeisen vaiheen epäonnistuessa kaikki saivat potkut. Dokkarissa esitetään, että muun muassa Tähtien sodassa ja jopa ensimmäisessä The Terminatorissa olisi ideoita suoraan Jodorowskyn Dyynistä. Tavallaan se on mahdollista, sillä koko eepos oli kuvitettu valtavaan kirjaan, jolla viimeistä viiden miljoonan dollarin osuutta Hollywoodista etsittiin. Kirja toimitettiin tuolloin jokaiselle Hollywood-studiolle. Pavich näyttää kirjan ainoan jäljellä olevan kappaleen storyboardien yhtäläisyyttä myöhemmin valmistuneisiin Spielbergin ja Cameronin elokuviin.

Sivujuonteena dokkarissa onkin ankara Hollywood-kritiikki: siellä ei osata unelmoida. Pavichin haastattelema Nicolas Winding Refn sanoo suoraan, että Hollywood pelkäsi Jodorowskya. Dokkarin jälkeen siitä ei ole epäilystäkään.

Dyynin ohjasi lopulta vuonna 1984 valkokankaalle David Lynch. Jodorowsky pahoittelee kovasti vahingoniloaan kun kertoo, millainen helpotus oli, että hänen muuten ihailemansa Lynchin elokuvasta tuli surkea. Ristiriitainen tunne on helppo ymmärtää.

Jodorowsky’s Dune esitetään Night Visions-festivaalilla Maxim 1-elokuvateatterissa la 2.11. klo 19.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen