Dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeri: heijastuksia luolan seinällä
Pekka Lehdon dokumentti Ulvilan murhamysteeri herättää kosolti kysymyksiä. Ilmeisimmät niistä keskittyvät poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan, kuten blogissani perjantaina kirjoitin.
Vastausten antamisen sijaan elokuva pakottaa miettimään – myös dokumentaristin vastuuta ja sitä, mitä dokumentti on.
Kun keskustelin tuottaja Pauli Pentin kanssa puhelimessa elokuvan ensinäytöksen jälkeen, hän totesi osuvasti ja moniselitteisesti, että elokuvan kirvoittamat kysymykset ovat lopulta enemmän eettisiä kuin juridisia.
Dokumenttielokuva ei ole journalismia. On rajatapauksia, mutta dokumentin määrittelee juuri sen tekijän esteettinen vapaus. Dokumenttielokuva on todellisuudesta kertovaa taidetta, luovaa tulkintaa tapahtuneista asioista.
Eettinen kysymys: voidaanko Anneli Auerin tapauksen kaltaisesta kokonaisuudesta tehdä dokumenttia, kun oikeusjuttukin on kesken?
Lehdon näkemys on hänen omansa ja keskittyy oikeusjuttuihin. Tapa, jolla Lehto yhdistelee tosiasioita ei ole ainoa mahdollinen. Hänen valitsemansa tiedot johdattelevat: niistä syntyy tarinaa.
Tämä dramaturgia perustuu tosiasioiden järjestykseen. Tämä tarina osoittaa virheitä toisesta luovasta tulkinnasta eli tarinasta, jota syyttäjä on Auerin oikeudenkäynneissä rakentanut. Siten Lehdon elokuva kasvaa vaivihkaa yleismaailmalliseksi.
Niin oikeudessa kuin elokuvassa esitetään tarina. Tarina voi olla totta tai satu. Riippumatta tarinoiden totuudellisuudesta ne kilpailevat samasta asiasta, yleisestä hyväksynnästä, ”uskottavuudesta”. Näemme epämääräisiä varjoja luolan seinällä, ja luulemme näkevämme niissä koko kuvan.
Toinen eettinen kysymys: entä jos Lehto on väärässä?
Dokumentti on teos. Mutta kyse on myös oikeusprosessista ja täysin todellisista ihmisistä, joiden kohtaloista päätetään sekä oikeudessa että mediassa, joten mahdolliset väärät väitteet aiheuttaisivat ikäviä seurauksia.
Mutta jo siksi tämä dokumentti perustelee olemassaolonsa. Ainakin Lehdon mukaan se on kooste ja tulkinta oikeusjuttua koskevista tosiasioista. Se osoittaa tiettyihin johtopäätöksiin, muttei esitä kovia uusia väitteitä ääneen. Jotain tällaista on tarvittu, kun oikeusprosessin käänteet vaikuttavat läpeensä julkisilta, vaikka niin paljon on tosiasiassa jäänyt sanomatta. Kaivattu virtaus sekoittaa seisovaa ja jo haisevaa vettä.
Milloin dokumentti nähdään muuallakin kuin Sodankylän elokuvajuhlilla? Tuottaja Pentin mukaan elokuvateatterilevitys toteutuu syksyllä, mutta enempää hän ei vielä tiennyt.
Osarahoittaja Yle esittää Ulvilan murhamysteerin aikanaan, Pentin mukaan versiona joka tulee poikkeamaan Sodankylässä esitetystä ja elokuvateattereissa nähtävästä. Dokumentti on kiinnostanut myös Saksassa. Jo vuosia mukana olleita osatuottajia ovat Arte-kanava ja alueellinen Südwestrundfunk -yleisradioyhtiö.
Lehto on kertonut saksalaisten olleen alusta asti ällistyneitä: eihän tämä voi olla tottakaan. Ai mikä? No se, mikä ainakin on kiistatta totta, Auerin tapauksen vuosikaudet soutava ja huopaava oikeuskäsittely.