Udo Kier eräänä iltana Kluuvissa: anekdootteja viinin hinnasta, hysteriasta Stockmannilla ja Madonnan hameen alta
Saksalainen näyttelijä Udo Kier viettää Helsingissä peräti viikon. Yli 200 elokuva- ja televisioroolia tehnyt Kier on nähty muun muassa useissa Rainer Werner Fassbinderin ja Lars von Trierin elokuvissa sekä Iron Skyssa. Yksi asia Kieriä kaupungissa ällistyttää: hintataso, etenkin viinin.
”Kaksitoista euroa lasillisesta!”, Kier päivitteli Maxim-elokuvateatterin ulkopuolella eilen illalla.
Sisällä esitettiin 39 vuotta vanhaa Blood for Draculaa, jota aikoinaan myytiin Andy Warholin nimellä. Kier esitti siinä Draculaa ja Flesh for Frankensteinissaparoni Frankensteinia. Hänen uransa todellinen lähtölaukaus olivat nämä Italiassa kuvatut, hyvin veriset ja melko hupaisat kauhuelokuvat.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Kier, 69, oli elokuvateatterin edessä lavalla, omassa elementissään tarinaniskijänä.
”Neljätoista euroa lasillisesta viiniä”, hän valitteli lähes täydelle salille.
Sellaisia Kierin tarinat ovat: varmasti hyvin lähellä totuutta ja aidosti koettuja.
”Kun tätä elokuvaa kuvattiin Roomassa Cinecittan studioilla, viereisessä studiossa kuvasi Fellini. Kanttiinissa oli spektakuläärinen tunnelma, siellä oli todella isorintaisia naisia ja hirveän pitkiä miehiä”, näyttelijä muisteli.
”Pidän siitä, että minut tapetaan elokuvassa. Se on mukavaa. Mutta ei roolihahmoani ole koskaan tällä tapaa surmattu elokuvassa, että ensin katkotaan kädet, sitten jalat ja jatkan vielä puhumista, kunnes lyödään se kuuluisa vaarna sydämeen”.
Kier nauroi Draculansa kohtalolle.
”Olipa väkivaltaista, mutta koomista.”
Kierin ja tilaisuutta moderoineen Lauri Lehtisen keskustelu Night Visions -festivaalin yleisön kanssa kesti lähes 50 minuuttia. Näytökseen oli tultu yhtä paljon vieraan kuin itse elokuvan vuoksi. Yleisö nauroi ja hyvin harva poistui kesken, kun Kier jakoi näkemyksiään vampyyreistä ja nykyajan Hollywoodista, yhteistyöstään Madonnan kanssa sekä siitä, miten hän elokuvansa valitsee.
Kier on kaupungissa toista kertaa. Edellisestä käynnistä on 15 vuotta. Silloin hän kuvasi Ilkka Järvi-Laturin jännäriä History is Made at Night ja keksi suosikkipaikakseen Stockmannin yläkerran kahvilan. ”Tarkkailin viinilasini takaa, kuinka ihmiset tulevat ostoshysterian vallassa hetkeksi istumaan ja rauhoittumaan.”
Kierin hieman ylikierroksilla käyvässä maailmassa Stockmannin ylin kerroskin on hysteerinen paikka.
Maanantaiaamuna Kier lentää Münchenin kautta takaisin nykyiseen kotiinsa Los Angelesiin ja todennäköisesti on pian seuraavissa kuvauksissa. Kuluvalla vuosikymmenellä hänet on nähty noin tusinassa elokuvassa sekä muutamissa tv-sarjoissa. Suomen valkokankaille tulee tammikuussa Trierin Nymphomaniac, jonka mainosjulisteessa Kier näyttelee orgasmia.
”Minulta kysyttiin, miltä tuntuu olla kultti-ikoni. Voi luoja! Minusta ikonit ovat jotain, mitä pidetään Venäjällä kirkkojen seinillä.”
Mutta millaista oli Madonnan kanssa?
Kier kertoi Deeper and Deeper -videon kuvauksista Sex-kirjan valmisteluista. Vuonna 1992 julkaistussa ja aikanaan kohutussa valokuvakirjassa Kier näyttelee Madonnan esittämän naisen ”dekadenttia aviomiestä”.
”Valokuvia otettiin ensin New Yorkissa yökerhossa, joka oli täynnä alastomia miehiä. Ratsastin miesten päällä smokissa. Palasin kotiin ja minulle soitettiin, olenko valmis hardcoreen”, Kier kuvaili hieman teatraaliseen tyyliinsä.
”Tietenkin olin, kun kyse oli Madonnasta.”
Kierin tarinat ovat hyviä ja hioutuneita. Parhaat tosin ovat sanasta sanaan samoja haastattelusta ja tilanteesta toiseen. Usein herkullisimmat kerrotaan kysymättäkin, tai vastauksina kysymyksiin jostain ihan muusta aiheesta. Omasta dekadentistä imagostaan hyvin tietoinen ja sitä aina vaaliva Kier pääsi elementtiinsä värikkään Madonna-muistelun kliimaksissa.
”Tämä on hyvä tarina. Eräässä valokuvassa pääni on Madonnan hameen alla. Myöhemmin eräs toimittaja kysyi Münchenissa, herra Kier, miltä siellä näytti?”
Tarinaa kertoessaan herrasmiesmäinen Kier maisteli jokaista sanaa ja selvästi nautti yleisön reaktioista.
”Kerroin vain, että hyvin järjestelmälliseltä.”
Pieni tauko.
”Saksalaisen lehtijutun otsikko oli: Udo Kier kertoo Madonnan alapään olevan hyvin järjestelmällinen.”
”Niin se menee, niin se menee. Ja miksi suostuin kirjaan? Koska tiesin, kuinka monet miljoonat ihmiset tulisivat olemaan suunnattoman kateellisia siitä, että olen ollut Madonnan hameen alla.”
Lue kirjoittajan Udo Kier -henkilökuva vuodelta 2012: Udo Kier näyttelee jälleen pahista Iron Skyssa: ”Avaruusnatsit – se oli loistava idea!”
Kier läsnä elokuvateatteri Maximissa Night Visions -festivaalin näytöksissä House on Straw Hill (1976) perjantaina 1.11. klo 21 ja Tohtori Jekyllin naiset (1981) lauantaina 2.11. klo 23.
Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen