Tuntematon sotilas vaihtoi puolta median juoksuhaudoissa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kamppailu Tuntemattoman sotilaan televisioesittämisestä on oire median suuresta murroksesta. Nyt Ylen perinnettä paikkaa yllättävä media: Ilta-Sanomien nettisivusto.

Elokuvan ikärajan on Meku-virastossa vahvistettu olevan K-12, joten esittäminen alkuiltapäivästä olisi nykyisen lain vastaista. Mutta kun Ilta-Sanomat hankki oikeudet Tuntemattoman nettistriimaamiseen itsenäisyyspäivänä, kysymys esitysajasta katosi.

Ikäraja on Ilta-Sanomien saitilla sama, K-12. Sitä valvotaan vain luottamalla tietokoneen tai verkon käyttäjän omaan harkintaan.

58 vuotta vanhan sotaelokuvan esitysajasta kiisteltiin viime vuonna julkisesti. Laki yksiselitteisesti sanoi, ettei elokuvaa voi näyttää alkuiltapäivänä.  Kiista koskee ainoastaan televisiota. Siis sitä systeemiä, jossa oli pitkään vain kaksi kanavaa, joista tuli samat uutiset samaan aikaan, klo 20.30, jos muistatte. Semmoinen on televisio.

Laki ei pysy uusien media-alustojen perässä. Tältä osin ikärajaholhoaminen on jäänne menneisyyden juoksuhaudoista.

Sitä paitsi: kuka vielä uskoo, että esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua olisi olemassa nykyisen kaltaisia televisiokanavia? Nyt mikä tahansa verkkoalusta voi ryhtyä tarjoamaan ohjelmaa – ja kuten tämä tapaus osoittaa, se on niille helpompaa kuin televisiokanaville.