Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Tsunamielokuva Selviytyminen, viihdeteollisuus ja vieraiden kulttuurien toiseus

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 3.1.2013 16:16

Huomenna tulee ensi-iltaan espanjalaisten tuottama Selviytyminen, joka tositapahtumista ammentaen seuraa erään perheen hirvittäviä tunteja Khao Lakissa heti tsunamin iskeytymisen jälkeen. Näyttävän elokuvan pääosissa vanhempina ovat Naomi Watts ja Ewan McGregor. Olin elokuvateatterin penkissä poikkeuksellisen voimakkaan, jopa fyysisen liikutuksen vallassa.

Tosin Juan Antonio Bayonan ohjaaman elokuvan intensiteetti ravisteli kroppaani vain tarinan keskiosan ajan, sen puolen tunnin, joka kuvaa reaaliajassa hyökyaallon voimaa ja Wattsin roolihahmon välittömiä kokemuksia veden rauhoittuessa. Kokemus oli raju, samastuin, jännitin; vaikutelma oli elokuvalipun arvoinen. Lopussa elokuvaan tosin tulee hieman liikaa sentimentaalisuutta.

On mielenkiintoista lukea suomalaiset arviot Selviytymisestä.

Monissa tullaan aivan varmasti puuttumaan siihen, että sinänsä vaikuttavan tsunamielokuvan näkökulma on yksinomaan länsimaisten turistien.

Se on hyvä pointti, maininnan arvonen, mutta ihan turha kummemman narinan aihe. Tämä elokuva on yhden perheen tarina, ja se sattuu tosielämässä olemaan espanjalainen Belonin perhe.

Elokuvassa he ovat tosin australialaisia. Miksi? Koska suurimmat tähdet tulevat englanninkielisestä maailmasta.

Humanistisesti ja moraalisesti olisi periaatteessa tietysti oikeudenmukaisinta, että elokuva kertoisi joistain niistä miljoonista kaakkoisaasialaisista, jotka kärsivät tsunamista. (Olisi tietysti myös realistisempaa, mikäli Belonien tarinasta ammentavassa elokuvassa perhe olisi edes espanjalainen.)

Mutta tosiasiassa on ihan jäkäjäkää valittaa siitä, että 40 miljoonan euron budjetilla tehty elokuva ei käsittele kolmannen maailman asukkaiden ongelmia ja kokemuksia. Jos Selviytyminen käsittelisi niitä, sitä ei mitä todennäköisimmin olisi tuotu Suomen elokuvateattereihin.

Maailmassa on tällainen virhe. Samastumme kaltaisiimme. Toivoisin, että asia olisi ainakin hieman toisin. Mikäli Bayonan ohjaamaa Selviytymistä lyödään siitä, osutaan viestintuojaan ja lopulta omaan nilkkaan.

Toissa vuonna (2011) Suomeen tuotiin teatterilevitykseen (Elokuvasäätiön tietojen mukaan) yhteensä 8 Euroopan ja englanninkielisten maiden ulkopuolella tehtyä elokuvaa. Kahdeksan elokuvaa 191 ensi-illasta. Niidenkin menestys oli mitä marginaalisinta. Yrittämisen puutteesta levittäjiä ei kannata syyttää – nuokin kahdeksan nimenomaan olivat rohkeita vetoja.

Vika on siis yleisössä. Meissä kaikissa. Turha narista, että leffa kertoo vääristä tyypeistä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Miksi kaakkoisaasialaiset eivät tekisi leffaa omasta näkökulmastaan. Pitääkö ns.”länkkäreiden” tehdä nämäkin elokuvat :D

Aika huvittavaksi mennyt tämä touhu.

Mykistävä kirjoitus. Olettaen, että kyseessä ei ole puhdas provokaatio – mitä KK harrastaa -, tekstin ns. ”facepalm-faktori” on noin 9.0 yleisellä tsunami-asteikolla. ”Maailmassa on tällainen virhe” ja ”Vika on siis yleisössä”, siinäkö perustelusi, miksi valittaminen on ”jäkäjäkää”? Ei ole mitenkään turhaa narista, että leffa kertoo vääristä tyypeistä, koska leffa kertoo vääristä tyypeistä; ja juuri tällaiset elokuvat lisäävät vieraita kulttuureita kohtaan tunnettavaa toiseutta. Selviytymisessä ei ole mitään kasvattavaa, koska se käyttää niin monien aiempien leffojen lailla kuvaamiaan paikallisia pelkästään kulisseina. Juuri siksi ”kolmas maailma” pysyy kolmantena maailmana eikä osana meidän maailmaamme. Lisäksi Selviytyminen on draamaelokuvana amatöörimäinen. Lavastus ja toiminnan kuvaus ovat hyvin vaikuttavia, se ilman muuta myönnettäköön, mutta henkilökuvaus on kolmannen luokan tv-spesiaalin tasoa ja ylisentimentaalinen paljon ennen loppua, heti alkutekstien jälkeen. Minäpä väitän, että leffa olisi ollut onnistuneempi ja tuntunut monista kiinnostavammalta, jos se olisi tehty aasialaisin voimin, koska tsunamin kaltaisen globaalin ilmiön kohdalla ihmisiä kiinnostavat nimenomaan kuva tapahtumista ”sisältä päin” nähtyinä. Länsimaiset, sinänsä vilpittömästi työnsä tekevät tähtinäyttelijät itse asiassa luovat etäännyttävän vaikutelman, koska he eivät tunnu tapahtuman keskeisiltä silminnäkijöiltä. Tämä on virhe, jota maailmassa ei millään muotoa tarvitsisi olla.

Kyllähän noita löytyy aasialaisiakin leffoja tsunamista vähän ehkä enemmän paikallisesta näkökulmasta, jos niitä välttämättä haluaa katsella. Esim. tuosta ihan ilmatteeks http://www.youtube.com/watch?v=akez2Qwp9_4 .

Tais siellä oikeassa tsunamissa muuten jokunen vitivalkoinen suomalainenkin olla ongelmissä eli eikös se ole ihan jees tehdä leffa länsimarkkinoille ’meidän’ näkökulmasta?

Kankaan välke: ”Minäpä väitän, että leffa olisi ollut onnistuneempi ja tuntunut monista kiinnostavammalta, jos se olisi tehty aasialaisin voimin”

Onnistumista on täysin mahdoton arvioida, ihan erilainen elokuva se olisi ainakin ollut.

”Selviytymisessä ei ole mitään kasvattavaa, koska se käyttää niin monien aiempien leffojen lailla kuvaamiaan paikallisia pelkästään kulisseina.”

Olen oppinut elokuvista paljon, mutta elokuvateatteri ei ole kasvatuslaitos. Nimenomaan kasvatusta hakemaan sinne ei mene juuri kukaan. Ainakaan vapaaehtoisesti.

Aasialaiset ovat siis tehneet tsunamielokuvia omasta näkökulmastaan, mutta siihen on syynsä ettei esim. nimimerkki JayJay ole kuullutkaan niistä. Ja ne syyt on selvitetty tässä blogipäivityksessä.

KK: Semantiikkaa? Ihan tosi? Hyvä on…asiayhteydessään tavassani puhua kasvattamisesta ei ollut mitään virheellistä. Vaikka teatteri ei ole kasvatuslaitos sinänsä, siellä vastaanotetuista viesteistä voi joskus oppia, ja oppiminen johtaa kasvamiseen. Selviytyminen on luokaton elokuva, koska se ei kertonut juuri mitään kuvaamastaan poikkeustapahtumasta. Sen sijaan, että se olisi kuvannut yhteisön reaktioita ja toimintaedellytyksiä lukuisia kulttuureita kohdanneeseen luonnonkatastrofiin, se saapuu tapahtumapaikalle ulkopuolisena keskittyen liian yleispätevään yhden perheen selviytymistarinaan, missä itse tsunami on melkein sivuseikka. Lähestymistapa on triviaali. Selviytymisessä vaivaa se, kuinka se ei ole kiinnostunut ”kolmanneksi maailmaksi” mieltämänsä kolkan ongelmista tapahtuneen edessä. Niinpä se jää etäiseksi, vaikka onkin ”fyysisesti” vaikuttava. Olet tietenkin oikeassa siinä, miksi elokuvan toteutus on sellainen kompromissien onneton sykkyrä kuin on, mutta en hyväksy näitä syitä välttämättömänä pahana, etenkään kun tulos on näin epäonnistunut. Ottaen aiheen huomioon, Selviytymisellä ei ole mitään oikeutta olla näin luotaantyöntävä (kirjaimellisessa merkityksessä), kun sen päin vastoin olisi pitänyt olla empatiaa herättävä. Ainakin toiveissani länsimainen yleisö olisi ollut valmis aiheen kypsempään, fiksumpaan käsittelyyn.

Kuvien välke:
Olen samaa mieltä siitä, että elokuva olisi tietenkin voinut käsitellä aihetta laajemmin ja kypsemmin. Paino sanalla voinut, samoin Ruotsi voisi edelleen olla suurvalta ja Kekkonen yhä presidentti. Selviytyminen olisi voinut olla vaikka mitä, mutta se on mitä se on. En spekuloi kritiikeissäni enkä muussakaan kirjoittamisessa sitä, millainen joku elokuva olisi voinut olla. Fantasiat ovat erikseen. On täysin absurdia esittää jostain elokuvasta jälkikäteen vaatimus, että sen olisi pitänyt olla tuollainen tai tällainen.

”Sen sijaan, että se olisi kuvannut yhteisön reaktioita ja toimintaedellytyksiä lukuisia kulttuureita kohdanneeseen luonnonkatastrofiin, se saapuu tapahtumapaikalle ulkopuolisena keskittyen liian yleispätevään yhden perheen selviytymistarinaan, missä itse tsunami on melkein sivuseikka.”

Ilmeisesti tästä nimenomaisesta syystä Selviytymisestä tuli Espanjassa kaikkien aikojen toiseksi katsotuin elokuva.

”Selviytymisellä ei ole mitään oikeutta olla näin luotaantyöntävä”

Joten esimerkiksi espanjalaisten mielestä se ei ole lainkaan luotaantyöntävä.

Näitä luetaan juuri nyt