Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Trash Humpers: outolintu Harmony Korine teki pitkän elokuvan vhs-kalustolla

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 2.8.2010 10:08

Elokuvantekemisen keinot muuttuvat. Toiset siirtyvät filmistä – siis klassisista 35 millin selluloidikeloista – digitaalisiin kuvausmenetelmiin ja kolmiulotteiseen teknologiaan. Ja toiset vhs-nauhaan. Ainakin Harmony Korine.

Korine (s. 1973) tunnetaan oman tiensä kulkijana. Vuonna 1995 hän tuli julkisuuteen kohuelokuvan Kids – tämän päivän lapsia kirjoittajana, joka vakuutteli erittäin seksuaalisen teinikuvauksen todenperäisyyttä. Kaksi vuotta myöhemmin elokuvafestivaaleilla ihmeteltiin esikoisohjausta Gummo.

Vuonna 1999 valmistuneen julien donkey-boyn (yhdessä pääosassa Werner Herzog) jälkeen Korine kutakuinkin katosi päihteiden pariin.

Paluu Cannesiin 2008 oli niin puhtoinen, että moni kummasteli: Korinen Mister Lonely oli näennäisesti hauskankummallinen, mutta lähempää tarkastelua kestämätön tarina Marilyn- ja Michael Jackson-imitaattorien rakkaudesta. Melkein viihdettä!

Mutta nyt Korine on taas omimman asiansa ytimessä.

”Harmony Korine’s last film Mister Lonely disappointed some of his admirers, this one included; its slick, oddball whimsy felt too ingratiating, as if he’d gone Tim Burton on us. His latest, Trash Humpers, comes from a different planet altogether, comprehensively tramples all over the previous film’s vaunted ’maturity’ and will doubtless be read by his detractors as a regressive, infantilised throwback to Gummo’s down-with-the-freaks nihilism. To which you might retort, bring it on”, kirjoittaa Sight & Soundin kriitikko Kieron Corless.

Korine on tehnyt Trash Humpersin vhs-laitteilla: se on kuvattu rähmäisellä 1980-luvun kotivideokalustolla, ja leikattu kahdella vanhalla videonauhurilla.

Päähenkilöt ovat naamioituneita mitälie tyyppejä, jotka heiluvat Korinen kotikaupungin Nashvillen kujilla ja öisillä parkkipaikoilla pökkien roskapönttöjä, tehden muita rivoja eleitä ja rikkoen esineitä (loistevaloputkia, televisioita, mitä vain).

Ensimmäinen puolituntinen on korostettua keskisormen heiluttamista yleisölle – ei järkeä, ei jatkumoa, vain toistuvia sikailukuvia. Katsommeko ”löydettyjä” videonauhoja, vai mitä tämä on?

Hiljalleen teema alkaa kehittyä. Naamiotyypit pelleilevät eri paikoissa ja kohtaavat naamioimattomia elämäntaiteilijoita. Erilaiset piinaavat hokemat toistuvat äärimmäiseen ärsyttävyyteen asti: ”make it, make it, don’t fake it”, yksi hemmoista latelee.

Trash Humpers on jotain Lars Von Trierin kiistellyn Idioottien ja Jackassin väliltä. Tai alapuolelta. Jotain kaupallista potentiaalia sillä uskotaan olevan, sillä Iso-Britanniassa se pääsi jopa elokuvateatterilevitykseen.

Does it belong in a gallery or a cinema (it’s clearly commercial suicide in the latter)”, Corless pohtii ja jatkaa:

Does Korine really mean it, or is he just some exploitative prankster? Possibly both at once, the ultimate wrongfooting of the audience. Whatever the case, there’s something heroic (or mock-heroic) about his spontaneity, his wilful charlatanism, his refusal to impose some easily grasped moral framework.

Trash Humpers on eräänlaista yhteiskuntakritiikkiä ja kommentaaria – ollaan kuitenkin Amerikan sydänmailla, yömaailmassa, yhteisön valvovan silmän katveessa. Samaan aikaan Trash Humpers lienee vitsi. Kyllä, jaksoin katsoa sen. Kyllä, välillä se oli vaikeaa. Ei, en usko, että Roger Ebert enää vertaisi Korinea suuruuksiin – Godardiin, Cassavetesiin, Herzogiin, Tarkovskiin, Brakhageen ja muutamiin muihin – kuten hän teki julien donkey-boyn arviossaan 12 vuotta sitten.

Harvoin voi trailerin perusteella näin tarkkaan arvioida, tuleeko pitämään koko elokuvasta.

Silti – harva amerikkalainen elokuva on tänä vuonna piristänyt näin. Trash Humpers on runo, hyvin ruma tuherrus ja samalla silti jotenkin kaunis purkaus.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Eikös Kids ollut Larry Clarkin elokuva johon Korine teki vain käsikirjoituksen?

Näitä luetaan juuri nyt