Transformers-elokuva toi ohjaajalleen 75 miljoonaa dollaria

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Elokuvatähtien suuria palkkioita hämmästellään tuon tuostakin. Mutta joskus ohjaaja saattaa tienata vielä ruhtinaallisemmin, jopa monta kertaa enemmän. Kysykää vaikka Michael Baylta.

Alalla on totuttu palkkioiden paisumiseen. Ensimmäinen miljoona dollaria yhdestä roolista tienannut näyttelijä oli Elizabeth Taylor. Hän sai ennätyssumman elokuvasta Cleopatra vuonna 1963.

Cleopatra oli muuten valtava floppi.

Nykyään suurimpien tähtinäyttelijöiden palkkiot ovat 20-25 miljoonaa taalaa. Tähän ykkössarjaan kuuluvat esimerkiksi Angelina Jolie, Russell Crowe, Denzel Washington, Brad Pitt ja Leonardo di Caprio.

Jotkut saavat päälle vielä prosenttiosuuden elokuvan tuotosta sen jälkeen, kun studio on kuitannut kulunsa. Aiemmin firmat suostuivat perussummaan ja pulittamaan tähdelle sen päälle prosenttiosuuden koko tuotosta, mutta moisia diilejä ei ole tehty sen koommin kun Tom Cruise tienasi paljon odotettua huonommin menestyneestä Mission: Impossible kolmosesta enemmän kuin tuotantoyhtiö.

Menestyselokuvia tehneet ohjaajat saattavat joskus saada tehtyä prosenttiosuussopimuksen.

Los Angeles Times kertoi viime viikolla, että Michael Bay kuittasi Transformers -elokuvasta prosenttidiilin kautta 75 miljoonaa taalaa.

Transformers

Ensi viikolla maailmanlaajuisen ensi-iltansa saavasta jatko-osasta Transformers: Kaatuineiden kosto Bay saattaa tienata vielä isomman kasan rahaa.

Aika turhiahan tällaiset vertailut ovat, mutta pelkästään Bayn kertapalkkapussilla tehtäisiin Suomessa melkein 40 pitkää elokuvaa.

Toisaalta, ohjaajalle on varaa maksaa kun elokuvan varsinaiset tähdet ovat tietokoneanimoituja robotteja.