Toni Erdmannin amerikkalaiselle uusintaversiolle on syynsä

Tammikuun lopussa meni jo rikki 100 000 katsojan raja. Aika hyvin saksalaiselta komedialta. Saksalainen komedia ei nimittäin yleensä hirveästi kiinnosta Saksan ulkopuolella.

(Esimerkiksi Iso-Britannissa, jossa elokuvaensi-iltoja on 15-20 viikossa, ei oltu tätä ennen levitetty yli kymmeneen vuoteen kuin yksi saksankielinen komedia, Oh Boy nimeltään. Juu, ei siitä kovin moni ole kuullut.)

Tästä uudesta leffasta kuitenkin puhutaan, ja syystä.

Puhun tietysti Isäni Toni Erdmannista, Maren Aden hienosta elokuvasta, joka on Oscar-ehdokkaana ja sai vuosi sitten Cannesin festivaaleilla yksimielisemmin innostuneen vastaanoton kuin mikään muu elokuva. Aden monitasoinen elokuva käsittelee tyttären ja isän tarinan kautta eurooppalaisia sukupolvia sekä pinnan alla yhteiskunnallisia muutoksia ja moraaliasetelmia. Se on vakava, se on julmakin, mutta myös todella hauska ja lopulta vilpittömän vapauttava.

Kun kirjoitan 100 000 katsojasta, kirjoitan Tanskasta. Se on 5,6 miljoonan asukkaan maa.