Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Titanic-fani Stefan Wallin ja Aleksi Mäkelän valtionpalkinto

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 9.11.2009 08:00

Kulttuuriministeri Stefan Wallin antoi kuukausi sitten 15 000 euron elokuvataiteen valtionpalkinnon menestysohjaaja Aleksi Mäkelälle.

Monet vakavamieliset elokuvataiteen ihailijat hermostuivat, kun Mäkelä sai valtionpalkinnon – yleensähän viihde-elokuvien tekijät palkitaan lippuluukulla. Ainakin ravintola Coronassa kokoontuvissa filmipiireissä asiaa on tiettävästi paheksuttu pikkutunneilla.

Mäkelä on etevä viihdeohjaaja, mutta ymmärrän närkästymistä sikäli, että palkinnon perustelut ovat melko ympäripyöreät. Ne alkoivat näin:

”Rehellisesti voidaan sanoa, että Aleksi Mäkelä (s. 1969) on nykypolven suomalaisista elokuvaohjaajista tavoittanut elokuvillaan ylivoimaisesti eniten yleisöä, yhteensä yli kaksi miljoonaa katsojaa.”

Ei tarvitse olla professori huomatakseen, että virkkeen ajatus on vähän outo – mitä ihmettä rehellisyydellä on tekemistä sen kanssa, miten katsojaluvut lasketaan? Valehdellaanko näissä asioissa usein?

Perustelussa myös väitettiin, että Rööperi on ollut arvostelumenestys (mitä se ei ollut – jotta dvd-kanteen on saatu neljän tähden arvioita, on pitänyt turvautua sellaisiin valtamedioihin kuin stara.fi), ja todettiin, että Mäkelä on ”poikkeuksellisen monitahoinen tekijä. Elokuvien lisäksi hän on ohjannut tv-sarjoja, mainoksia ja musiikkivideoita.”

Kuviota on vaikea pitää poikkeuksellisena, sillä useimmat suomalaiset elokuvaohjaajat tekevät myös televisiodraamaa ja mainoksia, joista saa yleensä paremman palkankin kuin elokuvista.

On kuitenkin helppo olla samaa mieltä sen Mäkelän palkintoa painavimmin tukevan perustelun kanssa: ”(Mäkelän kaltaisten) elokuvan ammattilaisten ansiosta kotimainen elokuva on saavuttanut vahvan asemansa.”

Olen nauttinut useimmista Mäkelän elokuvista, mutta eivät ne suurinta suomalaista elokuvataidetta varmaan kenenkään mielestä edusta. Rööperi on ihan nasta leffa, mutta kunpa se uskaltaisi olla edes vähän kunnianhimoisempi, eikä niin pelkäisi aitoa vakavuutta.

Millainen on Wallinin oma elokuvamaku?

Kaivoin arkistoani ja löysin vuosi sitten koostetun artikkelini, joka piti julkaista Veli-lehdessä, jonka kustannusyhtiö Forma pisti pakettiin juuri ennen kyseisen jutun julkaisemista. Juttua varten olin kysynyt pariltakymmeneltä suomalaiselta kulttuurialan ihmiseltä yhtä suositusta otsikolla ”Elokuva, joka muutti maailmani” – ei välttämättä sitä kaikkien aikojen parasta elokuvaa, vaan jotain, minkä kokeminen oli erityinen juttu ja jota haluaisi lämpimästi toisille suositella.

Stefan Wallinin valinta oli Titanic.

”Kaikista näkemistäni elokuvista on jostain syystä jäänyt erityisesesti mieleen Titanic, jonka näin Helsingissä tammikuussa 1998”, Wallin aloitti sähköpostiviestissään.

Hän kertoi olleensa aina kiinnostunut Titanicista, ja että elokuva tuntui ”jotenkin täydelliseltä: draamaa, fiktiota, mutta myös niin paljon faktaa.”

”Kokemuksen kruunasi vielä se täydellinen hiljaisuus joka vallitsi täpötäydessä elokuvateatterissa filmin päättymiksen jälkeen. Lopputekstit pyörivät valkokankaalla samalla kun yleisö taputti sponttaanisti (sic) ja osa porukasta itki avoimesti. Itsellänikin taisi olla pala kurkussa. En ole koskaan kokenut samaa suomalaisessa elokuvateatterissa. Tämä jäykkä kansa näytti tunteensa!”

Jos Wallinin valinta henkilökohtaisesti tärkeäksi ja hänen omaa maailmaansa muuttaneeksi elokuvaksi on kaikkien aikojen suosituin elokuva Titanic, ei ihme, jos Aleksi Mäkelä pokkaa elokuvataiteen valtionpalkinnon myös ensi vuonna, ja sitä seuraavana.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Wallin ei päätä myöskään elokuvasäätiön tuista. Ne ovat virkamiepäätöksiä.

Solar Filmsin ja RKP:n väliset vaalirahakytkökset on selvitettävä mitä pikimmin!

Nuo muidenkin kulttuurialan vaikuttajien elokuvasuositukset olisi mukava kuulla.

Rgames: Meinaatko, että elokuvataidetoimikunta ehdottaa vain yhtä ehdokasta ja kulttuuriministeri hyväksyy sen automaattisesti joka kerta?

@mikkop: Jep. Niin tuolla sivuilla sanotaan: ”Valtion elokuvataidetoimikunta jakaa vuosittain elokuvataiteilijoiden taiteilija- ja kohdeapurahat sekä elokuvakulttuurin valtionavustukset, elokuvan laatutuen ja alueellisten elokuvakeskusten toiminta-avustukset. Toimikunta päättää myös elokuvataiteilijoiden valtionpalkintojen jakamisesta.”

Pitäisin hieman outona jos kulttuuriministeri keskittyisi ihan jokaiseen luottamusmiearvioon ja palkintoehdotukseen ja ryhtyisi muuttamaan päätöksiä. Ainakin 2000-luvulla.

Hyvinhän asiat kuitenkin ovat, verrattuna siihen, millaista oli kepulaisen kulttuuriministeri Anna-Liisa Piiparin (os. Kasurisen) aikaan. Hänhän myönsi Imagen haastattelussa 1980-luvun lopulla, ettei ollut käynyt elokuvissa pariinkymmeneen vuoteen ja viimeksikin tanskalaista (pehmo)pornoa ihmettelemässä. Titanic-tarinan perusteella Wallinin viimeisimmästä leffassakäynnistä ei siis voi olla yhtä pitkä aika.

Hieman kummeksun myös palkintoa. Palkitaanko siinä tinkimättömyyttä Rööperissä? Samainen Valtion elokuvataidetoimikunta antoi Rööperille 60 000 euroa laatutukea. Laatutuen tarkoitus on palkita tuottaja taiteellisesti korkeatasoisen teoksen tekemisestä.

Samaisessa päätöksissä jätettiin ulkomailla palkittuja ja levinneitä elokuvia kuten Muukalainen (mm. Venetsian elokuvajuhlat ja Göteborgin elokuvajuhlien pääpalkinto, Saksan teatterilevitys) Kielletty hedelmä (Festroian elokuvajuhlien pääpalkinto, ja useita pienempiä sekä teatterilevitys Puolassa), Kylmäksi taisi jäädä myös Skavabölen pojat (Pusanin festivaalien pääpalkinto, Saksan levitys).

Wallinia enemmän kyseenalaistaisin Elokuvataidetoimikunnan maun ja palkintoperusteet.