Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Tim Burtonin ytimessä: groteski ja sympaattinen goottisatu Frankenweenie

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 23.10.2012 17:46

Mikä ihmeen Hollywood-uutuus on kolmiulotteinen, mustavalkoinen, tehty Disneyllä 40 miljoonan dollarin budjetilla – ja kertoo animaation keinoin kuolleiden henkiinherättämisestä? No Tim Burtonin uusi Frankenweenie.

Burton teki Frankenweenien ensimmäisen version Disneylle nuorena animaattorina vuonna 1984. Se oli lyhytelokuva, tarinaltaan suunnilleen sama kuin uutuuskin: pojan koira kuolee, ja Frankenstein-perinteen mukaan piski herätetään salaman sähköllä henkiin. Siitä ei hyvää seuraa.

Eikä seurannut Burtonillekaan. Kun Disney-pomot näkivät lopputuloksen vuonna 1984, hän sai kenkää. Hyvä niin, sillä loppu on historiaa – Burtonista tuli näytelmäelokuvien ohjaaja, muutamassa vuodessa käsite ja lopulta Hollywoodin sekä ehkä koko viihdemaailman goottiestetiikan tulenkantaja numero yksi.

Eikä Johnny Depp olisi sitä mitä nyt on ilman Burtonin ohjaamia (muiden muassa) Saksikäsi-Edwardia, Ed Woodia ja Päätöntä ratsumiestä.

28 vuotta myöhemmin Burton on muun muassa ohjannut Disneylle yhden talon kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista. Se oli parin vuoden takainen Liisa ihmemaassa, jonka sukseeta siivittivät 3D-buumi ja Deppin urahuipulta puhaltanut myötätuuli.

Niinpä Burton sai tehdä Frankenweenien uudelleen Disneylle sellaisena kuin tykkäsi. Mustavalkoinen, 3D, pitkä elokuva, äärimmäisen burtonmainen, kuten trailerista näkee.

Toteutustapa on stop motion -animaatio. Frankenweenien pressipäivässä Lontoossa vakuutettiin, että tietokoneavusteista animaatiota on vain kahdessa sivuhahmossa, kaikki muu on aitoa kuva kuvalta tallennettua nukkeanimaatiota. ”Timin vuosikertakauhuestetiikka oli niin ehdoton”, vakuutti eräs animaattoreista.

Vaikka kuolleita ei ole Burtonin nuoruudessa herätelty salamaniskujen voimalla, aihe ja maailma on melkein omaelämäkerrallinen. Paikkana on periamerikkalainen pikkukaupunki(fantasia) Kaliforniassa, sankarina kiltti, syrjäänvetäytyvä poika, ympärillä sympaattisia mutta kummallisia tyyppejä. Mielikuvitukselliset hirviöt pääsevät valloilleen. Kuvasto on kuin 1950-luvun kauhuelokuvasta – sen tyyppisestä, joita Ed Wood yritti tehdä. Vain hyväsydämisyydellä voi voittaa uhkaavat voimat, joita niitäkään ei voi luonnehtia ”pahoiksi”.

Tuntuu, että Saksikäsi Edward voisi kävellä kuvaan milloin vain.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja (Burtoninsa nähneille) tietyssä yllätyksettömyydessäänkin Frankenweenie on hemmetin hyvä.

Se on Burtonille samaa kuin Fantastic Mr. Fox taannoin Wes Andersonille. (Molemmat muuten toteutettiin Lontoon lähellä Three Mills Studio -animaatiopajalla.) Omia maailmojaan luoneet auteurit pääsevät animaation keinoin ilmaisunsa ytimeen. Siellä heillä on suurin kontrolli. Jälki on sitä, miltä se omassa mielikuvituksessa näytti.

Elokuvabisneksen lainalaisuuksien vuoksi Frankenweenie saapuu Suomeen vasta tammikuussa. Kannattaa odottaa.

En ole Burtonin suurin fani (omat aiemmat suosikkini: Saksikäsi, Ed Wood, Sweeney Todd, sekä animaatioista Coraline; toisaalta esimerkiksi viimeisintä Burton-Depp-yhteistyötä eli Dark Shadowsia en voinut sietää), mutta tämä meni fantasiataiturin tuotannon kärkijoukkoon.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Zeta: ”Muuten, Coraline ei ole Burtonin leffa, vaan Henry Selickin, joka tosin on tehnyt Painajainen ennen joulua -rainan Burtonin kanssa.”

Jep! Nyt vähän hävettää, sillä eiliseen asti olin ”aivan varma” Burtonin tuottaneen Coralinen.

Näitä luetaan juuri nyt