Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Tim Burtonin Liisa harhailee vinksahtaneessa 3D-ihmemaassa

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 1.3.2010 11:23

Tim Burtonin uuden elokuvan kolmiulotteisuus on tehty jälkikäteen: näyttelijät kuvattiin tavanomaisella 2D-tekniikalla. Yllättäen se ei haittaa lainkaan.

Kuulin Liisa ihmemaassa -elokuvan filmausprosessin yksityiskohdista vasta juuri ennen näytöstä. Kuulosti epäilyttävältä, että syvyysvaikutelma oli lisätty vasta jälkituotantovaiheessa.

Elokuva alkoi, ja näytti siltä, että homma oli juuri niin tökerö kuin olin ajatellut: alussa, ”tosimaailmaan” sijoittuvassa johdannossa ei ole 3D-efektiä juuri lainkaan. Oliko kolmiulotteisuudesta tullut jo sellainen vedätys, että katsojille jaetaan lasit elokuvaan, jota voisi katsoa yhtä hyvin ilman niitä?

Sitten Liisa (Mia Wasikowska) putosi kaninkolosta ihmemaahan, ja elokuva muuttui fantastiseksi, sanan molemmissa tarkoituksissa.

Näkemistäni puolestatusinasta uuden 3D-tekniikan pitkästä elokuvasta (Matka maan keskipisteeseen, U2 3D, Up – kohti korkeuksia, viimeisin Ice Age, The Hole, Yona Yona Penguin, Avatar.. olen nyt ihan varma unohtaneeni ainakin jonkun kauhukökköilyn) Liisa ihmemaassa on teknologian kannalta ihan parhaasta päästä.

Ellei paras.

Siis 3D on kiinnostavampaa kuin Avatarissa, jonka ulottuvuuksia sentään hiottiin vuosikaudet.

Miksi?

3D:n tarjoamat mahdollisuudet istuvat täydellisesti Burtonin Liisa-visioon. Ihmemaassa mittasuhteet ovat vääristyneet ja ulottuvuudet heittävät häränpyllyä. Vaikka 3D tuntuu yhä ennen kaikkea silmänkääntötempulta, se tuki Burtonin surrealistista satukuvastoa mainiosti.

Vaikutelman onnistumista tukee toki myös se, että muutenkin suurin osa kuvasta on luotu jälkituotannossa.

Jahka ihmemaahan päästään (siihen menee kymmenen minuuttia alusta), on elokuva toteutettu niin, että vain keskeiset näyttelijät ovat ihmishahmoja. Oikeastaan kaikki muu on kolmiulotteista (tietokone)animaatiota ja mielikuvituksellisen värikästä digilavastetta.

Animaation kanssahan 3D on aiemminkin parhaiten toiminut.

Silti Burton ja James Cameron ovat ajautuneet sananvaihtoon siitä, miten 3D:tä pitäisi tehdä: Cameronin mielestä on väärin, jos ei käytä näyttelijöiden kuvaamiseen motion capture-tekniikkaa kuten hän Avatarissa, ja Burton on puolustautunut sanomalla, että Liisa oli alusta asti suunniteltu 3D:ksi ja ehdottanut Cameronia arvioimaan lopputuloksen, ei menetelmää.

Entä itse elokuva? Valitettavasti puhti hiipuu toisella puoliskolla, joten en nostaisi sitä lähellekään Burtonin tuotannon kärkeä. Se oli kuitenkin parempi kuin Disney-Liisalta odotin, ja muutamissa jaksoissa (kuten Johnny Deppin näyttelemän varsin hullun Hatuntekijän teekutsuilla) oli jopa transgressiivinen viba. Ovatko nuo jyrsijät aivan kamoissa? Mikki Hiirellä tulisi näissä porukoissa löysät pöksyyn.

Lehdistötilaisuudessa Lontoossa oli muuten hauska hetki, kun parikymppinen Wasikowska kertoi tuntevansa myös Jan Svankmajerin tulkinnan aiheesta – ja Burton ei.

Liisa ihmemaassa ensi-illassa 12.3.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Eikö myös Up hyödyntänyt samaa tehokeinoa, että osa kohtauksista on tarkoituksella toteutettu kaksiulotteisina?

Kyllä hyödynsi – kuten useimmat 3D-elokuvat. Ei se ole oikeastaan tehokeino. Muistaakseni Avatarissakin on kuvia, joissa ei ole lainkaan 3D-syvyyttä. Jokainen kuva ei tarvitse syvyysefektiä.