Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Tieteisseikkailu Nälkäpeli, sukupuolimallit ja yllättävän menestyksen mysteeri

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 6.4.2012 05:59

Olen kai vanha, kun en ihan ymmärrä. Nälkäpeli eli The Hunger Games oli ihan siedettävä elokuva, mutta tarpeettomasti yli kaksituntisena kuitenkin toisella puoliskollaan aika laiska. En olisi uskonut, että siitä tulee yksi suurimmista kansainvälisistä hiteistä aikoihin, isompi juttu kuin tekijätkään osasivat arvata.

”The Running Man, Battle Royale, Speed Racer ja The Fifth Element”, listasi joku elokuvan nähnyt mielleyhtymiä sen jälkeen.

Lisäisin joukkoon Kellopeli Appelsiinin. Tasoltaan Nälkäpeli on näistä lähinnä Speed Raceria.

Nämä Nälkäpelin parissa tiuhaan ponnahtelevat mielleyhtymät eivät johdu vain siitä, että tarina ei ole omaperäinen.

Suurempi syy on elokuvan persoonattomuus, se tuntuu kamalan ohuelta. Hahmojen kuoleminenkin oli banaalia, sen oikein varottiin olevan koskettavaa. Laajemmin mietittynä samankaltaisin viime aikojen elokuvailmiö on samalle yleisönosalle tehty Twilight-sarja. Senkin suksee on ylitti odotukset.

Ohuudesta seurasi etäisyys, en voinut suhtautua maailmaan tosissani tai eläytyä, vaikka Katnissia esittävä Jennifer Lawrence on periaatteessa hieno näyttelijä. Ehkä tällaista pienen maailmanlopun jälkeistä dystopiaa kohtaan on liian suuret odotukset, ehkä olisin pitänyt elokuvasta enemmän, jos olisin alusta alkaen lähestynyt sitä ihan hömppänä.

Yksi asia vaivaa silti erityisesti. Stanley Tuccin hahmon, joka kommentoi tulevaisuuden tosi-tv-kuolemanpeliä, oli varmasti tarkoituskin olla mahdollisimman ärsyttävä. Mutta en ymmärrä, miksi hänen kommenttinsa kilpailijoiden kuolemista esitettiin katsojalle ikään kuin osana elokuvaa, eikä siinä nähtävää ohjelmaa, jonka keskellä päähenkilö on pinteessä. Neljäs seinä rikottiin kummallisella tavalla.

Todennäköisesti käsillä on paradigman muutos. Ehkä nuoremmalle yleisölle ei ole ongelma jos elokuvan pinta ja siinä tehtävän tosi-tv-ohjelman pinta ovat samaa, eli niitä ei erotella jollain teknisella vinkillä katsojalle (vrt. kuvanlaadun tai kamerakulmien selvä muutos).

Isompi kulttuurinen muutos voi olla se, jota on väitetty syyksi suosioon.

Nälkäpeli voi tosiaan olla harvinaisuus: ensisijaisesti teinityttöjen seikkailuelokuva. (Tässä traileri.) Se siis vetää nuoria naisia – ja samalla myös miehiä, koska meno on kyllin action. Teiniyleisölle suunnatut (kuten muutkin) toimintaelokuvathan on yleensä laskelmoitu maskuliiniseen makuun ja ongelmanratkaisu etenee puhtaasti miessankarin toimien kautta.

Katniss on radikaali hahmo amerikkalaisen valtavirtakulttuurin sankariksi. Asiaa käsittelivät juuri New York Timesin pääkriitikot Dargis ja Scott: Katniss Everdeen, a new type of Woman Warrior.

On naissankareita toki ennenkin nähty, mutta se, että feminiinin päähenkilön action-seikkailusta tulee yksi kaikkien aikojen nopeimmista dollarimyllyistä on iso juttu. Taannoisista edeltäjistä Twilightissa oli toki samaa, kauhukulmalla, mutta asenteeltaan ja sukupuolirooleiltaan se on äärimmäisen konservatiivinen.

Hyvä Katniss ja alkuteoksen kirjailija Suzanne Collins!

Mutta itse elokuva. Kun se nyt vaan ei toimi. Onko ikävää sanoa, että se nyt vaan sattuu olemaan girl power, joka tähän lajissaan hyvin keskinkertaiseen seikkailuun huomion vetää ja sen kassavirtaa vauhdittaa?

Ei, vaan sen toteaminen vasta on tasa-arvoa. Pettymys mikä pettymys. Boring.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Nälkäpeli vaikuttaa niin epäkiinnostavalta, etten ole sitä katsonut. Hahmon kuoleman banaalius ei silti liene mikään elokuvan hyvyyden tai huonouden mitta?

2001: Avaruusseikkailua nimittäin monet pitävät hyvänä elokuvana, vaikka tuskin ketään voisi vähemmän liikuttaa sen astronautin kuolema.

Kuoleman banaaliutta voidaan varsin hyvin pitää Nälkäpelissä yhtenä negatiivisena meriittinä. Kun elokuvan toisen puoliskon pääosassa on peli, jossa tapetuksi tuleminen on jatkuva välitön uhka, niin kyllä kuoleman pitää olla säväyttävää. Muuten koko metsäjuoksentelusta katoaa jännite ja emootio, mikä tekee siitä innotonta katsottavaa.

2001: Avaruusseikkailu puolestaan on Nälkäpeliä noin tuhat kertaa tulkinnanvaraisempi ja abstraktimpi teos eikä toimi edes vertailukelpoisena vastakohtana.