The Social Network: Facebookin synnystä kertova elokuva ei miellytä sivuston perustajia

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Fight Clubin ja Zodiacin tinkimätön tekijä David Fincher on kiinnostavimpia amerikkalaisia nykyohjaajia, ja Aaron Sorkin (mm. West Wing) käsikirjoittajien kärkeä. The Social Network olisi vuoden lupaavimpia elokuvia jo näiden nimien tähden, mutta aihekin on osoittautumassa hyvin kiistanalaiseksi.

Elokuva kertoo, kuinka Mark Zuckerberg perusti Facebookin ja mitä siitä seurasi hänen lähipiirinsä väleille.

The Social Networkin totuudenmukaisuus on nyt tapetilla. New York Timesin juttu paljastaa kytevän riidan.

Sorkinin kässärin pohjana on Ben Mezrichin kirja The Accidental Billionaires, jota kustantaja ei aikanaan kuvaillut niinkään reportaasiksi vaan mehukkaaksi ja hauskaksi, NYT kertoo.

Zuckerberg – nyt 26 ja monimiljardööri – on ollut kommenteissaan varovainen. Facebook-pomot Elliot Schrage ja Sheryl Sandberg eivät pitäneet elokuvasta, tuottaja Scott Rudin on kertonut. Rudin oli kuitenkin katsonut tarpeelliseksi näyttää The Social Networkin heille – ilmeisesti hän uskoi positiivisempaan vastaanottoon.

Mikä siis mättää? Elokuvaa ei ole vielä esitetty julkisesti (USA:n ensinäytös on New Yorkissa syyskuussa), mutta ilmeisesti se kuvaa Zuckerbergin vaikeana tyyppinä, joka pettää ystäviään ja on sosiaalisesti käsittämättömän huono naisseurassa. Huomionkipeän nörtin tyypittelee näyttelijä Jesse Eisenberg. Jo trailerin perusteella voi arvata, ettei oikea Zuckerberg varmasti haluaisi tulla kuvatuksi tällaisena pyrkyrinä.

Kun vielä lisätään taistelu amerikkalaisesta ikärajasta (NYT-jutun mukaan elokuvassa on toistaiseksi kohtaus, jossa Napsterin perustaja puhuu bileissä ja vieressä teini-ikäiset tytöt tarjoavat juhlijoille kokaiinia rinnoiltaan), alkaa The Social Network vaikuttaa loppuvuoden ylivoimaisesti kiinnostavimmalta amerikkalaiselokuvalta. Harvoin näin ajankohtaiseen aiheeseen isketään tämän tason taitajien voimin, ja näköjään rohkeasti, hankalia yksityiskohtia sievistelemättä.