The Lost City of Z, aikuisen seikkailuelokuvan yksinäinen paluu
Elokuva oli parempi kuin James Grayn ihailijana odotinkaan.
James Grayn viimeisimmät elokuvat tuntuvat 1970-luvun huippuohjaajien suurtuotannoilta. Ne ovat pikkutarkasti toteutettuja, laajojen näkymien (melo)draamoja, joissa on kohtalokas tarina ja ajattomasti toteutettu historiallinen kehys. Ote on itsevarman auteurin.
Tekee mieli tarkentaa, että elokuvat tuntuvat huippuohjaajien henkilökohtaisilta teoksilta, joista tuli liian suuria tai suuruudenhulluja. Sellaisilta, jotka ehkä tuhosivat uria luhistuessaan välttämättömän massiivisen kokonsa alle, kun yleisöä ei riittänytkään.
(Tuo oli kehu elokuvalle.)
The Lost City of Z on erittäin hyvä. Se oli parempi kuin Grayn ihailijana odotinkaan. Menin katsomaan elokuvaa Berlinalessa pitkän päivän iltanäytökseen, ja olin kuin hypnotisoitu.
Odotuksia saattoi hieman madaltaa, että olin jo ehtinyt kuulla, ettei puolisen vuotta sitten valmistuneelle elokuvalle ole vieläkään ilmaantunut Suomessa levittäjää, vaikka se on suuri tuotanto. Se on merkki, ettei elokuvalla uskota olevan kovin suurta yleisöä.