The Lost City of Z, aikuisen seikkailuelokuvan yksinäinen paluu
Elokuva oli parempi kuin James Grayn ihailijana odotinkaan.
James Grayn viimeisimmät elokuvat tuntuvat 1970-luvun huippuohjaajien suurtuotannoilta. Ne ovat pikkutarkasti toteutettuja, laajojen näkymien (melo)draamoja, joissa on kohtalokas tarina ja ajattomasti toteutettu historiallinen kehys. Ote on itsevarman auteurin.
Tekee mieli tarkentaa, että elokuvat tuntuvat huippuohjaajien henkilökohtaisilta teoksilta, joista tuli liian suuria tai suuruudenhulluja. Sellaisilta, jotka ehkä tuhosivat uria luhistuessaan välttämättömän massiivisen kokonsa alle, kun yleisöä ei riittänytkään.
(Tuo oli kehu elokuvalle.)
The Lost City of Z on erittäin hyvä. Se oli parempi kuin Grayn ihailijana odotinkaan. Menin katsomaan elokuvaa Berlinalessa pitkän päivän iltanäytökseen, ja olin kuin hypnotisoitu.
Odotuksia saattoi hieman madaltaa, että olin jo ehtinyt kuulla, ettei puolisen vuotta sitten valmistuneelle elokuvalle ole vieläkään ilmaantunut Suomessa levittäjää, vaikka se on suuri tuotanto. Se on merkki, ettei elokuvalla uskota olevan kovin suurta yleisöä.
Tarina sijoittuu vuosille 1905-1925. Päähenkilö perustuu todelliseen henkilöön, Percy Fawcettiin. Häntä näyttelee Charlie Hunnam.
Brittiarmeijan tykistöupseeri lähetetään tutkimusmatkoille, taistelee Sommessa ja kerää kunniaa. Hänellä on kuitenkin pakkomielle. Johtaessaan Brasilian ja Bolivian välisen rajan piirtänyttä retkikuntaa hän löytää viidakosta esineitä, joiden perusteella voi päätellä, että alueella on elänyt edistynyt sivilisaatio. Lisätutkimuksissaan hän saa vihiä kaupungista, jonka hän nimeää Z:ksi. Viidakkoon on palattava. Robert Pattinson esittää Fawcettiin uskollista matkakumppania, Sienna Miller vaimoa ja Tom Holland poikaa, joka lähtee isänsä suurimmalle tutkimusmatkalle.
Elokuvaa voi luonnehtia seikkailuksi, jopa toimintaseikkailuksi. Kyllä, elokuvassa on indianajonesmaista tunnelmaa ja kohtauksia, ja toisaalta karumpia sävyjä Aguirren ja Ilmestyskirja Nytin paleteista. (Ällistyttävää kyllä, tällä elokuvalla on hyvä ja teoksen tunnelmalle uskollinen traileri.)
Gray ei ole sensationalisti. Häntä eivät kiinnosta sellaiset toimintajaksot, joissa katsojan adrenaliinia nostetaan ja nopeilla leikkauksilla luodaan vauhdin ja iloa tuottavan rymistelyn illuusio. Hänen elokuvistaan We Own the Nightissä oli upeasti toteutettu ja erittäin jännittävä autotakaa-ajo, mutta senkin päätteeksi tunnelma kääntyi ahdistavaksi. Ei nostatusta, ei svengiä vaan lopulta pettymys.
Kun päähenkilöt joutuvat viidakossa hyökkäyksien kohteeksi, tilanne on sekava ja paniikinomainen. Kun piraijat tappavat jokeen pudonneen löytöretkeilijän, ei Gray hekumoi graafisilla yksityiskohdilla (vaikka let’s face it, ”olisihan jotain kiva nähdä”). Näemme pari pahaenteistä kuvaa veden alta – ja paljon ilmakuplia. Kyse ei ole budjetissa säästelystä, sillä ulospano on muuten juhlava. Kuplia tulee juuri sen verran pitkään, että alkaa kirpaista.
Niin värikäs ja tapahtumarikas kuin elokuva onkin, ymmärrän tosiasian, että The Lost City of Z:n saapuminen levitykseen Suomessa on vaakalaudalla. Elokuva on suuri, hetkittäin juhlava ja teemoiltaan laaja. Klassisen miehen hullut unelmat -kuvion (Fitzcarraldoonkin viitataan) rinnalla on pohdintaa rasismista, isyydestä ja vallankäytön moraalista. Mutta The Lost City of Z vaatii myös kärsivällisyyttä, joten se ei ole mukava tavalla, jota ”seikkailuelokuvalta” nykyään vaaditaan. Grayn oma käsikirjoitus perustuu David Grannin kirjaan The Lost City of Z: A Tale of Deadly Obsession in the Amazon. Alaotsikko kertoo paljon. Eikä elokuva ole ihan niin järeä kuin Stanley Kubrickin elokuvat, joihin sitä on arvosteluissa verrattu. (Nostaisin rinnalle Paul Thomas Andersonin elokuvat.)
Gray on amerikkalainen, samoin tämä tuotanto kotimaaltaan. Amerikkalaiset kertovat perinteisesti sankareista, jotka tulevat joksikin. Tämä on eurooppalainen elokuva. Eurooppalainen siinä mielessä, että tähtiä tavoitellessaan päähenkilö taitaa vain paeta itseään, ja loppu on haikea.
Nykyisessä elokuvailmastossa The Lost City of Z on loistokas jäänne, yksinäinen mammutti. Se oli Berliinin elokuvajuhlien ohjelmiston kirkkainta kärkeä.