The Hateful Eight: Quentin Tarantinon alamäki vain jatkuu

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

The Hateful Eight on Quentin Tarantinon ilkein elokuva. Kuuleehan sen jo nimestäkin: tarjolla on pahansuopuutta (ainakin) kahdeksana eri hahmona. Eniten sympaattinen on se, joka sitten kuitenkin kertoo kaikista inhottavimman tarinan.

Suuta tosiaan soitetaan. Wyomingin lumimaisemiin ja tarkemmin yhteen hirsimökkiin sijoittuvan westernin ensimmäinen käänne on noin 95 minuutin kohdalla. Sekään ei ole varsinainen tarinan käänne, mutta siinä kohdin katsojaa sentään havahdutetaan ja yhdestä hahmosta kerrotaan edes jotain yllättävää.

The Hateful Eight on Tarantinon kahdeksas elokuva. Valitettavasti se on myös huonoin ohjaaja-käsikirjoittajan elokuvista. Tarantinon kolme viimeistä ovat olleet alamäkeä yhä löysempään itseriittoisuuteen.

Toisaalta The Hateful Eight ei ole vielä huono elokuva, ei ollenkaan. Tarantino osaa yhä kirjoittaa ja todellakin osaa ohjata.