Terrence Malickin uuden elokuvan traileri on taas kauneinta

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Terrence Malickin uusi elokuva on Knight of Cups.

Maailmanensi-ilta on helmikuussa Berliinin elokuvajuhlilla. Silloin kuvauksista on kulunut jo kolmisen vuotta.

Knight of Cupsin traileri on aivan käsittämättömän hieno ja lupaava.

Mutta mitä elokuva tulee olemaan? Maailmanselitys The Tree of Lifen tapaan? Sitäkin voimakkaammin mielipiteet jakaneen To the Wonderin kaltaista tunnelmien ja muistojen sinfoniaa sekä henkisyyden imeskelyä?

Jotain ihan muuta?

Rehellisesti sanottuna olin jo ehtinyt unohtaa Malickin tekeillä olevat elokuvat, tämän sekä nimeämättömän teoksen, joka kuvattiin samaan aikaan ja jossa on Ryan Gosling. Sen valmistumisesta ei ole tietoa.

Ehkä haahuilu vain syvenee, ehkä Malick osuu pitkästä aikaa napakymppiin – The New World, jossa Christian Bale myös näytteli, oli kutakuinkin täydellinen – mutta Berliinin elokuvafestivaalien vetovoima ainakin kasvoi kirjoissani eksponentiaalisesti.

Olen ymmärtänyt, että Knight of Cups saapuisi Suomen valkokankaille vielä loppukeväästä.