Terrence Malickin pitkä prosessi

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Terrence Malick on saanut uuden elokuvansa valmiiksi. Se saa maailmanensi-iltansa täällä Cannesin elokuvajuhlilla sunnuntaina. Ei yhtään liian aikaisin, sillä kuvauksista on kolme vuotta.

Kultaisesta palmusta kilpaileva A Hidden Life kertoo Frantz Jägerstätterista, aseistakieltäytyjästä, joka teloitettiin Saksassa 1943. Pääroolia esittää August Diehl.

Malick on luvannut, että A Hidden Life on rakenteeltaan tavanomaisempi kuin hänen viimeisimmät sanotaanko fragmentaariset elokuvansa, kuten Knight of Cups ja Song to Song. Ainakin siinä on ollut ihan normien mukainen käsikirjoitus.

Katsotaan! A Hidden Life oli alkujaan nimeltään Radegund. Se on ainakin vuoden myöhässä luvatusta aikataulusta (elokuvien julkaisukalentereissa Radegund on seikkaillut pian pari vuotta) ja on nyt kuitenkin varsin pitkä, kaksi tuntia ja 53 minuuttia, mikä vihjannee rakenteen olevan sittenkin enemmän sitä ekspressionistista Malickia, joka huipentui toisten mielestä The Tree of Lifessä (joka voitti Kultaisen palmun 2011) ja toisten mielestä The New Worldissa. Itse pidän jälkimmäistä ohjaajan parhaana.

Ja mistä sitä tietää, mitä ”very well ordered script” Malickin prosessin myötä tarkoittaa. The Tree of Lifen henkeen palaamista? Julman maan tyyliin palaamista?

Kolme vuotta on sitä paitsi Malickille tyypillinen jälkituotantoprosessi. Song to Songin kuvauksista kesti ensi-iltaan reilusti yli neljä vuotta.

Pitkästä tekoprosessista kertoo myös surullinen seikka.

Peräti kaksi keskeisten roolien näyttelijää on ehtinyt kuolla kuvausten ja leikkauksen valmistumisen välillä. Piispaa esittävä ruotsalainen Michael Nyqvist menehtyi kesäkuussa 2017 ja tuomaria esittävä Bruno Ganz tämän vuoden helmikuussa. Toki on mahdollista, että toinen tai molemmat rooleista on leikattu pois.

Elokuva elää.