Tenet siirtyi hamaan tulevaisuuteen, ja nyt Hollywoodin on pakko taipua – miten käy uuden Bondin?
Tenet ei tule levitykseen elokuun toisella viikolla, kuten piti. Warner-studio ilmoitti, että ensi-ilta on peruttu. Tällä kertaa uutta ensi-iltapäivää ei enää edes ilmoitettu.
Christopher Nolanin odotetun elokuvan siirtyminen oli jo odotettua.
Maanantai oli muutenkin synkkä päivä koronakriisin runtelemien elokuvateatterien kannalta. Syksylle päivätyistä Hollywood-elokuvista siirtyivät hamaan tulevaisuuteen (kaikki vähintään pitkälle ensi keväälle) myös kauhuelokuva The Conjuring 3 sekä romcom The Broken Hearts Club.
Syynä on tietenkin Yhdysvaltojen karmea koronatilanne. Useissa osavaltioissa elokuvateatterit on määrätty kiinni. Muilla alueillakaan suuret elokuvateatteriketjut eivät uskalla avata, vaikka voisivat – hyvästä syystä.
Tenetin lykkäämisestä kertova pohjoisamerikkalainen tiedote sisälsi kuitenkin olennaisen tiedon siitä, mitä on tulossa. Siinä mainitaan, että uudesta julkaisupäivästä ilmoitetaan pian – ja täsmennetään, ensimmäistä kertaa, että tuleva julkaisutapa tulee olemaan ”epätraditionaalinen”.
Sanavalintaa on helppo tulkita. Warner tekee sen, mikä on pakko, eli laittaa Tenetin ensin valkokankaille niissä maissa, joissa voidaan. Euroopan useimmissa maissa elokuvateatterit ovat jo auki tai aukeamassa lähiviikkoina. Yhdysvallat saa odottaa, mikä on poikkeuksellista.
Viihdeteollisuus on kiinni vanhoissa käytännöissään, eikä ainoastaan tavan vuoksi. Samanaikaisesti maailmanlaajuisia ja ehdottomasti tärkeimmältä yksittäiseltä markkina-alueelta Yhdysvalloista alkavia julkaisuja puoltavat markkinoinnin keskittäminen, piratismin välttäminen sekä Tenetin kaltaisissa elokuvissa myös juonipaljastusten leviämisen välttäminen (joka lienee enemmän imagollinen kysymys, huonoa pr:ää ja huonoa fanien palvelemista kuin tosiasiassa iso bisnesjuttu).
Nyt kuviota on vain aivan pakko muuttaa. Jonkin aikaa odotus voi kasvattaa kiinnostusta, mutta rajansa kaikella. Tuotteet alkavat pilaantua hyllylle, mikäli Yhdysvallat ensin -ajattelusta pidetään kiinni. Yhdysvaltojen osuus Hollywood-elokuvien lipunmyynnistä on 30-50 prosenttia. Ehkä pitää vain ottaa siitä siivusta takkiin.
Saattaa toki olla, että Tenet tulee vastoin Nolanin toiveita pikavauhtia – ehkä nimellisen valkokangaslevityksen jälkeen – jonkinlaisen striimausvuokraukseen Yhdysvalloissa. Se on kallis tuotanto, budjetiltaan yksi vuoden suurimpia, ja rahaa pitää lappaa kohta takaisin. On kohtalon ivaa, että juuri poikkeuksellisen suurelta osin IMAX-kameroilla kuvattu ja elokuvateatterien merkitystä sinnikkäästi julistavan Nolanin ohjaama elokuva Tenet on se, joka ei saa Yhdysvalloissa levitystä normaalia ensi-iltanostetta luovaan tapaan, tai että asiasta joudutaan edes keskustelemaan. America’s not so great right now.
Elokuvateatterit Euroopassa todella tarvitsevat Tenetin ja muuta Hollywood-sisältöä. Juuri muutama tunti ennen kuin Tenet-uutinen eilen tuli julki, Variety julkaisi pitkän artikkelin, joka avaa alan kriisiä meillä päin.
Olennaista on se, että vaikka teattereita on saatu Euroopassa hyvin auki, kesä on perinteisesti Hollywood-elokuvien, sen popcorneimman popcornspektaakkeliviihteen, hallitsema sesonki.
Jopa Ranskassa, jossa paikallisella elokuvalla on erityisen vahva katsojaosuus, nousee amerikkalaisen elokuvan markkinaosuus kesällä 70 prosenttiin. Suomessakin kotimaisen elokuvan katsojaosuus on erittäin hyvä eurooppalaisessa vertailussa – ja silti meillä Hollywoodin osuus on kesällä vielä suurempi, jopa lähes 90 prosenttia, ja ympärivuotisesti noin 60 prosenttia.
Katsojat ovat tottuneet Hollywoodiin: se antaa suunnilleen mitä lupaa ja pitää huolta elokuvissa aktiivisimmin käyvistä yleisösegmenteistä.
Hollywoodin viihdehegemonia on nykyisenlaisena kestänyt vasta muutamia vuosikymmeniä. Erittäin vahvan jalansijan se silti sai jo elokuvan varhaisina vuosikymmeninä. Nyt Hollywood-ensi-illat ovat puuttuneet elokuvateattereista kokonaan, Länsi-Euroopan maissa ensimmäistä kertaa koskaan tai ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan.
Jos elokuvateatteriyhteisö ei saa uusia elokuvia lähikuukausina, elokuvateatteriyhteisöä ei enää ole, sanoo nimetön alan brittiveteraani Varietyn jutussa.
Tavallaan Hollywood-elokuvien puutteella voi nähdä kultareunuksen. Suomenkin elokuvateattereissa ovat nyt menestyneet hieman normaalia paremmin ja suhteessa selkeästi normaalia paremmin elokuvat muualta maailmasta ja myös kotimaiset (Aika jonka sain, Näkemiin Neuvostoliitto), joita ei yleensä nähdä kesäohjelmistossa lainkaan.
Valitettavasti se ei riitä siihen, että elokuvateatterit pysyisivät pystyssä. Kultareunus katoaa konkurssien myötä. Kokonaiskatsojamäärät laahaavat kaukana normaalin jäljessä, vaikka teatterien turvallisuustoimille – esimerkiksi sille, että kapasiteetista myydään vain puolet – laskettaisiin vaikutus. Loppuunmyytyjä saleja ei juuri ole edes parhaisiin esitysaikoihin tämä erotus huomioiden, paitsi pienimmissä (Helsingin) elokuvateattereissa.
Elokuvateattereita vaivaa siis nyt ankara Hollywoodin puute.
Varietyn jutussa kuvaillaan Ranskan tilannetta: katsojamäärät ovat olleet heinäkuussa noin 35% normaalista.
Kun uudet, globaalilla puskulla markkinoidut vetonaulat puuttuvat, hyvät säät, kuten viime viikonloppuna, tyhjentävät katsomot. Viime viikonloppuna Suomessa myytiin 11431 elokuvalippua. Vuosi sitten vastaavana viikonloppuna myytiin 60041 lippua.
Ranskan toiseksi suurimman elokuvateatteriketjun CGR:n johtaja Jocelyn Boussy kutsui Tenetin ja Disneyn Mulanin mahdollista uutta siirtymistä katastrofiksi: olemme sinnikkäitä, koska emme halua että meidät kokonaan unohdetaan, mutta emme tiedä kuinka pitkään jatkamme, hän sanoi Varietylle. Isojen firmojen johtajat eivät puhu yleensä tulevaisuudesta näin.
”Jos Tenet ja Mulan siirtyvät taas, meidän monttumme syvenee”, kertoi Suomen toiseksi suurimman teatteriketjun Bio Rex Cinemasin Aku Jaakkola viime viikolla.
Ja tämä siis ennen Tenetin siirtymistä. (Sellaisia huhuja on nyt kuulunut, että muulle maailmalle Tenet julkaistaisiin jo 26.8. ja Yhdysvalloille joskus myöhemmin.)
Jos koronakriisin iso opetus Hollywoodille on se, että suurempi ei ole aina parempaa, Euroopan elokuvamaailmalle se voi olla muistutus, kuinka riippuvaisia sitä ollaankaan Hollywoodista.
Edessä häämöttää uusi Bond. Suomessa 007 on maailmanlaajuisessa vertailussa erittäin suosittu, ja etenkin maakuntien elokuvateatterit nojaavat sen kaikki ikäluokat kattavan vetovoiman varaan. No Time to Dien piti tulla huhtikuussa valkokankaille, ja se siirtyi marraskuulle. Jos se jostain syystä ei tulisikaan kankaille silloin, aika moni suomalainen elokuvateatterinomistaja hikoilisi vaikka olisi pakkasta.
Muokattu 21.7. klo 11.19: tarkennettu kohtaa Tenetin IMAX-kuvauksesta.