Tehdäänkö Suomessa jo liikaa elokuvia? Nyt tulee Jope Ruonansuun rekkakuskileffa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Tänä vuonna tulee teatteriensi-iltaan dokkarit mukaanlukien lähes 40 pitkää kotimaista elokuvaa. Ylen uutisessa Jope Ruonansuu kertoo, että pian hänkin tekee haaveestaan totta: elokuvan. Pääosassa koomikko näyttelee rekkakuski Mauria.

Ylen juttu tämän linkin takana.

Elokuvasäätiön listan mukaan kotimaisia ensi-iltoja on tänä vuonna 34, mutta listalta puuttuvat vielä muun muassa Robin-elokuva ja Salatut elämät -kauhuelokuva.

Välillä herää kysymys, tehdäänkö kotimaisia jo liikaa. Toisaalta tuskinpa Robin ja Salkkaritkaan vaille yleisöä jäävät. Tuotanto- ja levityskustannusten (ja joskus kiistämättä myös riman) laskiessa digitalisoitumisen myötä on hieman helpompi tarttua toimeen, eikä onnistumisenkaan mahdollisuus näistä muutoksista välttämättä hupene.

Ehkä masentavan tökeröstä Ristosta silti opittiin jotain. Se ei saanut katsojiakaan kuin 14 000, vaikka vilisee tuttuja koomikkokasvoja. Ei kansaa ihan miten vaan voi huijata.

En näe syytä, miksi Jopen rekkakuskielokuva ei voisi olla hyvä ja hauska. Siitä täytyy vain tehdä sellainen, eikä elokuvanteko ole ihan helppoa. Kysykää vaikka elokuvaväeltä.