Teatterista elokuvaan: oikopolku on tuhon tie
Tänään tulee ensi-iltaan Mikko Koukin ohjaama Fingerpori. Arviot eivät ole mairittelevia. Elokuvaan on siirretty tutun strippisarjakuvan sanaleikkejä eräänlaisena peruukkisketsien kimarana.
Kouki sovitti Fingerporin aiemmin teatteriin. Se oli menestys, katsotaan miten elokuvan käy. Kyseessä on Koukin ensimmäinen elokuva. Teatteriohjaajana Kouki on arvostettu ja monipuolinen. Hän on toiminut Oulun kaupunginteatterin ja Turun kaupunginteatterin johtajana.
Lauri Maijala kirjoitti ja ohjasi seitsemän vuotta sitten Juoppohullun päiväkirjan elokuvaversion. Maijala käytti sellaisia liioittelun ja groteskin ilmaisun keinoja, joita harvoin elokuvissa kokeillaan. Siihen on syynsä. Vastaanotto ei ollut ainakaan superinnostunut. Itse koin lopussa opettavaisen elokuvan jopa tuskallisemmaksi katsoa kuin Fingerporin. Teatterintekijänä Maijala kuitenkin on kiistatta sukupolvensa ehdottomia kärkinimiä Suomessa.
Neil Hardwickin ainoa pitkä valkokangasohjaus Jos rakastat syntyi vaiheessa, jossa erittäin taitava tekijä oli työskennellyt kymmenen vuotta lähinnä komediateatterin parissa. Jos rakastat oli ikään kuin yritys tehdä suomalaista kepeää teatterimusikaalia leffamuodossa. Kovin hankalat raamit asetti kieltämättä ja näkyvästi myös budjetti.
Toki Hardwickilla on toki loistava menneisyys televisiodraamojen ja -komedioiden ohjaajana, mutta ne ovat eri asia kuin elokuva, jossa esimerkiksi ilmeisiä resurssirajoitteita ei anneta anteeksi.
Elokuva on teatteria suurempi näyttämö, enkä tarkoita ainoastaan visuaalisia odotuksia. Teatterissa voidaan luottaa näyttelijän läheisyyteen. Kun näyttelijä on samassa tilassa, syntyy fyysinen läsnäolo ja vuorovaikutus yleisöön.
Elokuvaa katsotaan psykologisesti etäämmältä tai ainakin eri suunnasta, vaikka siinä olisi kuinka paljon lähikuvia. Sen pitää vakuuttaa ja kutsua luokseen eri keinoin.
Etenkin kun kyse on huumorista ja/tai liioittelusta, elokuvakonteksti luo aivan erilaisen tunnelman kuin ihminen toisten ihmisten edessä. Samassa huoneessa tai näyttämötilassa konkreettisesti oleva, juuri nyt häseltävä ihminen saa hyväksyntää ihan vain olemalla siinä. Pieni kasvaa suureksi. Elokuvan ikuistava luonne taas ei anna anteeksi. Pieni, joka näkyvästi yrittää näyttää isommalta, tuntuu huijaukselta.
Näyttämötaiteen keskeiset keinot ovat erilaisia kuin elokuvan. Tämä vertaus on nyt vähän pompöösi mutta se on myös tosi: elokuvaa sanotaan seitsemänneksi taiteeksi, ja ainoana taiteenlajina se voi sisällyttää itseensä muut taiteet: tanssin/näyttämötaiteen, maalaustaiteen, runouden/kirjallisuuden, musiikin, kuvanveiston ja arkkitehtuurin. (Painoarvoista voidaan toki kiistellä.)
Vaikkapa Fingerporia katsoessa tuntuu, että se todella yrittää vain olla lokaatioissa kuvattua strippisarjakuvaan perustuvaa teatteria. Ei toimi. Ei riitä. Ei vetoa. Skaala on outo. Läsnäoleva näyttelijä lihaa ja verta varmaankin pelastaisi kohellusta – tai ulospanossa tulisi olla jotain elokuvallisia ulotteita, ei vain sarjakuvan matkimista.
Eräänlainen pikkuinen pettymys oli myös Suomen hauskin mies, ei lainkaan huono elokuva, mutta selvästi tavoitteistaan jäävä kokonaisuus. Siitä näki, että Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoituksessa on vielä enemmän potentiaalia kuin Kujanpään teatterimaisessa ulospanossa. Näyttelijät olivat tärkeämpiä kuin se, miten kuvat kulkevat ja maailma kasvaa.
Tuntuu, että tällä päättyvällä vuosikymmenellä on teatteritaustalla elokuvaohjausta ensimmäistä kertaa kokeilleista ohjaajista onnistunut kunnialla ainoastaan Paavo Westerberg. Viulisti oli elokuvaa. Se oli kerronnaltaan ehkä vähän televisiomaista ja kuvallisesti yllätyksetöntä elokuvaa, mutta irti teatterille leimallisista keinoista ja kun nyt mietitään, tietoinen semmoisista asioista kuin musiikki, arkkitehtuuri (tila) ja visuaalisuus.
En missään nimessä tarkoita, että teatteritaustaisten ei pitäisi tehdä elokuvaa. Nimenomaan päinvastoin.
Uudet esteettiset aluevaltaukset löytyvät sekoittamalla. Pitää yrittää, pitää myös havaita rajat, ja etenkin siinä voi tarvita myös apua. Erehdykset ovat inhimillisiä. Ei, en kehtaa silti suositella Fingerpori-elokuvaa.