Tarinoita mafian ja Neuvostoliiton myrkyllisyydestä
Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa (jonka ohjelmatoimikuntaan kuulun) on kaksi yhteiskunnallisia asioita käsittelevää, rajua elokuvaa, joita ei näillä näkymin tulla Suomessa valitettavasti muuten levittämään. Molemmat ovat poikkeuksellisen synkkiä – erittäin hyvistä syistä – ja kuuluvat tänä vuonna näkemieni elokuvien ehdottomaan kärkeen.
Matteo GarronenGomorra (tai Gomorrah) on filmatisointi Roberto Savianon taannoin suomennetusta reportaasikirjasta. Aiheena on Napolin alueen mafia, camorra. Elokuva seuraa lomittain ihmisten kohtaloita järjestäytyneen rikollisuuden vaikutuspiirissä, tuhoontuomituista tyhmistä pojista camorran liikemiesosaston kunniallisen näköisiin valkokaulustyyppeihin, joiden vastuualueena on ongelmajätteiden dumppaaminen.
Gomorra oli tämän vuoden Cannesin mieleenpainuvin kokemus. En voi jättää sitä nytkään väliin, kun tiedän, ettei toista mahdollisuutta valkokankaalta näkemiseen todennäköisesti tule.
Aleksei BalabanovinCargo 200 eli Lasti 200 on uuden venäläisen elokuvan kiistellyimpiä teoksia. Kun kävin viime joulukuussa Tallinnan elokuvajuhlilla, eräs festivaalijärjestäjistä väitti kivenkovaan, että Balabanovin julman teoksen esittäminen on kielletty Venäjällä, poliittisista syistä. Moskovan elokuvajuhlien johtoon kuuluva Kirsi Tykkyläinen puolestaan nauroi tälle väitteelle, kun kysyin asiasta häneltä. No, ainakin kansallismielisimmät kriitikot ovat kovaan ääneen vaatineet kieltoa.
Vuoteen 1984 sijoittuva Cargo 200 on varmasti liikaa useimmille katsojille, enkä usko että sitä tullaan näkemään esimerkiksi Yle Teemalla, joka on ainoa suomalaiskanava, jolta voi odottaa uutta venäläistä elokuvaa.
Elokuva kuvaa murentuvan Neuvostoliiton viimeisiä hengenvetoja syrjäisessä kaupungissa, jonne tuodaan Afganistanista arkkuja, eli lastia numero 200. Vodkanhuuruisena yönä tapahtuu kidnappaus ja tappo, joita tutkii aivan väärä mies – psykopaattinen murhaajamiliisi.
Balabanov tekee tiliä ajasta, jonka monet Venäjällä näkevät taas ruusunpunaisten lasien läpi. Tarina on nähdäkseni vertauskuvallinen, ei kirjaimellinen, aiheena on kansan mielentila. Eräässä länsiarvostelussa tehtiin hyvä huomio: roistohan näyttää kovasti Putinilta…
Balabanov on nyky-Venäjän elokuvan ainoita vastarannankiiskiä. Toiset pitävät häntä peräti fasistina (tätä mieltä oli nyt torstaina Yle Teemalla nähtävän Neljä-elokuvan ohjaaja Ilja Hrjanovski, kun kysyin häneltä Balabanovista), jotkut taas rohkeasti provosoivana tosipatrioottina. Piti hänen elokuvistaan tai ei, niiden näkemyksen tinkimättömyyttä ja hiottua ilmaisua on pakko ihailla.
Kummastakin elokuvasta on festareilla vielä esityksiä jäljellä.