Tarina, jossa on onnellinen loppu harvoille: AMC, osakeralli ja popkornit
Aivan kuin elokuvateatterien taloudellinen tilanne ei muutenkin olisi kiperä. No, nyt kyse ei edes oikeastaan ole firmasta, vaan suuresta pelistä sen osakkeilla.
Finnkinon emoyhtiön, maailman suurimman elokuvateatterifirman AMC:n osake on yksi niistä meemiosakkeista, joita kasvava yksityisten sijoittajien joukko käyttää rohkeusleikissään lyhyeksimyyjiä eli käytännössä hedge-rahastoja vastaan.
Show’ta ja bisnestä tämäkin: eilen AMC:n osake nousi lähes sata prosenttia, parhaimmillaan yli 70 dollariin, ja jäi melkein niihin lukemiin.
Se on aika paljon, kun osake on fundamenteiltaan murto-osa, ehkä kymmenys tuosta. Pandemian pohjalla eli koronarajoitusten venyessä sen arvo on – viimeksi ennen meemihulluttelun alkua tammikuussa 2021 – ollut vain noin kaksi dollaria.
Analyytikoiden arvioiden mukaan osakkeen todellinen arvo on jotain yhden ja kuudentoista dollarin välissä. Yahoo Financessa keskimääräinen tavoitehinta AMC:n osakkeelle on 5,1 dollaria.
Ei tämä ole sijoittamista, tämä on tarina.
Kun osaketta lyhyeksi myyneet hedge-sijoittajat, tarinan pahikset, ovat joutuneet sulkemaan shorttinsa eli ostamaan osaketta markkinahintaan, hinta nousee. Siinä, kuten juuri nyt, on mahdollisuus myydä sievoisella voitolla. Jossain vaiheessa leikki loppuu. Osakkeen arvo tulee tarinan loppusuoralla putoamaan lähemmäs tasoa, joka on sen käypä arvo.
Tässä tarinassa eli Reddit-keskustelusivuilta alkaneessa meemihuumassa niitä, jotka pitävät omistuksestaan kiinni osakkeen hinnan noustessa tai laskiessa, kutsutaan ”timanttikäsiksi”. Vaikka osa yksityisistä sijoittajista olisi osakkeen ”faneja”, ei enää riitä, että he pitävät omistuksistaan kiinni: jos kukaan ei enää halua ostaa AMC:tä, timanttikäsiin jää vain arvoltaan kovin vähäisiä papereita. Kuten tällaisessa keinottelussa aina, voittajia ovat vain ne, jotka myyvät korkealla tai huipulla.
Itse firma on rahapulassa. Sitä se helpotti myymällä Mudrick Capital-nimiselle 230 miljoonalla dollaria osakkeitaan. Koska osakeralli oli juuri käynnissä, Mudrick teki jotain hyvin epätavallista: se myi osakkeet markkinoilla eteenpäin jo samana päivänä sievoisella voitolla.
Aivan kuin jo tuo ei olisi kyllin värikäs sivujuoni tarinaan, Mudrickin ehkä 10-20 prosentin voitto tiistain pörssipäivän aikana osoittautui turaukseksi verrattuna siihen, mitä firma olisi netonnut pitämällä osakkeet hallussaan seuraavaan päivään. Lähes koko keskiviikon AMC:n osake kun oli yli sadan prosentin nousussa verrattuna Mudrickin tiistaiseen alennusostohintaan.
Tarinassa on huumoria. Keskiviikkona AMC:n johto teki jotain, mikä sopii karnevalistiseen kuvaan. Se lupasi osakkeenomistajille ilmaista popcornia elokuvateattereissaan.
Hauska temppu – suurin osa uusista osakkeenomistajista kun on huvittelemassa ja uhkapelaamassa – ja samalla osoitus siitä, missä mennään. Poks poks. Popparit esiin. Happy end on luvassa kuitenkin vain niille, jotka myyvät oikealla hetkellä.
Myyjien joukkoon kuuluu kiinalaisyhtiö Wanda. Se jätti nyt AMC:n taakseen. Finnkino ei ole siis enää kiinalaisomistuksessa, vaan timanttikäsien armoilla.
Voittajien absoluuttinen joukko voi toki olla suurikin, ja siihen kuuluu hämmästyttävän paljon suomalaisia: Danske Bank on kertonut AMC:n nousseen toukokuussa suomalaisasiakkaiden keskuudessa vaihdetuimmaksi amerikkalaisosakkeeksi.
Onko tämä kaikki viihdettä? Tietysti tarina hedge-rahastoille jopa miljarditappiot aiheuttavista (ja noita rahoja omiin taskuihinsa havittelevista) taviksista on huikea. Samalla meemiosakesirkuksen seuraaminen on kuin katselisi junan törmäystä. Ennen pitkää useimpien suomalaistenkin AMC-sijoittajien kädessä on papereita, joiden arvo on muutama dollari. Itse yhtiön tilanne on eriskummallinen: se on matkustajana junassa, jossa nopeasta rahasta ja roolileikeistä innostuneet vauhtihullut ovat heittäneet porsastelijoita ulos ja syrjäyttäneet siinä sivussa myös henkilökunnan. Enjoy while it lasts.
Tarina ei ole lopussa vielä tätä kirjoittaessani. Genre on selvä: traaginen spektaakkeli. Onko kyseessä moraliteetti, tuskin, vaan kertomus kapitalismista. Arvoja ja opetuksia siihen voi liittää jos siltä tuntuu, kukin omasta näkökulmastaan.