Tarantinon The Hateful Eight näyttää ihastuttavalta paluulta ruotuun

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Melkein anteeksipyydellen totean, että Quentin Tarantino on yksi keskeinen syy siihen, miksi elokuvajournalismista tuli allekirjoittaneelle ammatti.

Miksi anteeksipyydellen?

Koska

a) se on sukupolvelleni ilmiselvintä. Olen syntynyt 1977. Reservoir Dogs oli sen vuonna 1993 nähdessäni (kolme kertaa elokuvateatterissa) jokseenkin kaikkien elokuvataiteeseen juuri sillä hetkellä kohdistamieni toiveiden täyttymys. Samoin Pulp Fiction oli enemmän kuin vain elokuva, enkä muista kaveripiirissäni niinä vuosina kohdistuneen mihinkään muuhun yksittäiseen elokuvaan samanlaista fiilistelyä. Myöhemmin olen havainnut samantyyppisten tuntojen olevan aika yleisiä ikäluokkani vähänkään elokuvaorientoituneissa ihmisissä.

b) koska Tarantino on väsynyt. Kunniattomien paskiaisten ja Django Unchainedin kiistattoman välittömän viihdyttävyyden vastapainona ne ovat aika laiskoja elokuvia, joissa jokseenkin omahyväiset sankarihahmot toteuttavat kohtaloaan ylicoolissa leffakosmoksessa. Tietysti on ihanaa, kun Tarantino välillä vie katsojaa kuin pässiä narussa ja Hitleriä ammutaan naamaan, mutta ao. elokuvat ovat aivan liian turvoksissa sitä sun tätä, että jaksaisin todella innostua. Kirjoitin näistä asioista hitusen laajemmin, vähän eri näkökulmasta toissa vuonna: Kun Tarantino on liian tarantinomainen.

Tarantinon kahdeksannen elokuvan, joulukuussa 2015 valmistuvat The Hateful Eightin traileri kuitenkin ilahduttaa minua suuresti.

Ikään kuin kadonneen pointin metsästys olisi ohi ja Tarantino palaisi perusasioihin! Ehkä tuotantokriisillä oli jalostava vaikutus.

Suljettu tila, ”lievästi” tulehtunut luottamustilanne tappajien kesken, napakkaa dialogia. Tietty kovuus, eli myös korkeat panokset.

Ei spektaakkelimaisuutta, ei pellemäisen överiksi vedettyjä henkilöitä. Arvoituksellinen, herkulliselta näyttävä ensemble.

Pakolliset leffaviite/intertekstuaalisuussilmäniskutkin ovat asian ytimessä: Corbuccin Suuri hiljaisuus, Marchentin Cut-Throats Nine, Carpenterin The Thing, todennäköisesti myös Hyökkäys erämaassa.. ja, öh, anteeksi, Django Unchained?

Silti: tästähän voisi innostua.