Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Tarantinon Kunniattomat paskiaiset on töksähtelevä Kill Adolf

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 23.5.2009 14:16

Adolf Hitler keskeisenä henkilönä Quentin Tarantinon ohjaamassa elokuvassa on asetelma, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan. Se lupaa jotain hillitöntä, etenkin kun vastassa on natsien päänahkoja keräävä juutalaiskommandoryhmä.

Ei siis liene yllätys, että toisen maailmansodan loppuvaiheet tarantinolaistava Kunniattomat paskiaiset eli Inglourious Basterds on yhtä kursailematta fantasiaa kuin vaikkapa ohjaajan Kill Billit. Historia kirjoitetaan uusiksi – ainakin hieman valoisammaksi – verellä ja huumorilla.

Yllätys on, kuinka irrallisista ja hiomattomista palikoista elokuva on kasattu. Se ei ole esimerkiksi “sotaseikkailu”, koska ei ole ketään, joka seikkailisi. Lukuisia henkilöitä esitellään, ja monet unohdetaan samantien. Sotaelokuva Kunniattomat paskiaiset toki on jo miljöönsä puolesta. Lähimpiä hengenheimolaisia ovat kuitenkin ehkä spagettiwesternit – oltiinhan esimerkiksi Hyvissä, pahoissa ja rumissakin Yhdysvaltojen sisällissodan pyörteissä.

Spagettia ja perus-Tarantinoa on esimerkiksi alkujakso, jossa eversti Hans Landa (suurenmoinen Christoph Waltz) kuulustelee juutalaisperheen piilottamisesta epäilemäänsä ranskalaista maalaisisäntää. Näytelmä tuo mieleen Leonen kostajien motiiveista kertovat julmat prologit ja takaumat, Landan piippukin muistuttaa eräästä Lee Van Cleefin hahmosta. Mutta kohtaus kestää yli 20 minuuttia – puolet olisi riittänyt. Nyt se ei ole herkullisen dialogin taidonnäyte vaan vatkaamista. Kukaan ei kai sano Tarantinolle, että joskus vähemmän on paljon enemmän.

Seuraavaksi esitellään Brad Pittin näyttelemä Aldo Rayne rämäpääkavereineen. Mutta näiden vihollislinjojen taa soluttautuvien kostajajuutalaisten – ”Paskiaisten” – esittely ei etene paljoa pidemmälle kuin trailerissa. Näytetään, että he groteskisti skalpeeraavat tappamiaan saksalaisia. Sitten heidät unohdetaan.

Ei, Brad Pitt ei todellakaan ole tämän elokuvan päätähti. Hän on valkokankaalla tuskin paljon varttia pidempään. ”Paskiaisten” ja natsien kamppailuja odottavat katsojat saavat pettyä. (Suoraan sanoen tuo traileri on kuin aivan eri elokuvasta.)

Varsinainen tarina kertoo alkukohtauksessa pakoon livahtaneesta Shosannasta (Melanie Laurent), joka pitää miehitetyssä Pariisissa elokuvateatteria. Göbbels haluaa sinne uuden sotaeepoksensa ensi-illan. Shoshanna suostuu, aikomuksenaan räjäyttää talo taivaan tuuliin kun koko kansallissosialistien johto on sisällä.

Raynen porukkaan palataan välillä – he tekevät yhteistyötä Göbbelsin ensi-illasta vihiä saaneiden brittien kanssa. Operaatiota johtava luutnantti Hicox (Michael Fassbender) on luonnollisesti entinen elokuvakriitikko, joka on julkaissut kirjoja muun muassa G.W. Pabstista. Filmihullujen viittausten viljeleminen on hauskaa ja sympaattista, mutta where’s the beef? Jatkuvana touhu muuttuu itsetarkoitukselliseksi todisteluksi jostain, mikä on kuitenkin ilmiselvää.

Muitakin tyyppejä tulee ja menee, esimerkiksi Diane Kruger näyttelijä-kaksoisagenttina ja Daniel Bruhl siloposkisena saksalaisena sotasankarina, joka iskee silmänsä Shoshanaan. Yksikään ei ole mieleenpainuvampi kuin eversti Landa, jolle Tarantino on antanut parhaat vuorosanat. Hän on elokuvan ainoa hahmo, joka jää elämään – elokuva on tuntemattomalle televisiokasvo Waltzille varma menolippu Hollywoodiin, jos ei värikkäälle uralle niin ainakin lukuisiin natsirooleihin.

Kunniattomia paskiaisia on ainakin trailerin ja Cannesin visuaalisten materiaalien perusteella markkinoitu actionina, mitä se ei missään tapauksessa ole. Väkivaltaisia yhteenottoja nähdään vain muutamia, ja koko elokuvassa on vain yksi aidosti jännittävä kohtaus, soluttautuja-juutalaisten ja palaneen käryä haistavan natsiupseerin vuoropuhelu salakapakassa. Sekin on sikäli rauhallinen, että kaikki istuvat tuoleillaan.

Tässä elokuvassa puhutaan paljon. Melkein liian paljon. Ei dialogia ihan paikallaan junnaavaksi voi sanoa, muttei se ole sitä teräväintä Tarantinoa, jota minä ja miljoonat rakastavat.

Kokonaisuus tuntuu keskeneräiseltä. Elokuvan kuvaukset päättyivät vasta helmikuussa, joten todennäköisesti se on saksittu Cannesia varten kasaan hädässä ja paljon on jäänyt leikkaamon lattialle – esimerkiksi Maggie Cheung ei ole kuvissa lainkaan, vaikka hänen roolinsa mainitaan viimeisimmissäkin tuotantotiedoissa, Mike Myersillä on vain yksi kohtaus ennen kuin hänet unohdetaan, ja muutenkin rytmi on häiritsevän töksähtelevä. Ehkä elokuva leikellään uusiksi vielä Cannesin jälkeen. Mutta esitysversiota ei ilmoitettu keskeneräiseksi, joten se täytyy arvioida kuin valmis teos. (En pitäisi mahdottomana, että elokuvasta tulee dvd:lle yli tunnin pidempi laitos, jossa on enemmän tolkkua.)

Inglourious Basterds ei siis ole Tarantinoa parhaimmillaan. Se jää selvästi ohjaajan tuotannon hännille, mikä ei tarkoita, että se olisi lainkaan huono. Kaksi ja puoli tuntia kuluu mukavasti. Mutta kun elokuva on loppu, fiilis on kaukana siitä euforiasta, mitä vaikkapa Kill Billit saivat aikaan – Reservoir Dogsista, Pulp Fictionista tai Jackie Brownista puhumattakaan.

Kunnon draiviin päästään vain hetken ajan, hieman ennen loppuhuipennusta, kun kuvat on kerrankin leikattu svengaavasti ja taustalla soi David Bowien kasarihitti Putting Out the Fire. Epätodennäköistä, kummallista – ja jotenkin vain erinomaisen energistä. Tällaisia irtiottoja jää lopputekstien pyöriessä kaipaamaan.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Hyvä arvio. Vaikka en ole elokuvaa nähnytkään, niin tämä peilaa aika hyvin niitä ristiriitaisia fiiliksiä, joita minulla pitkäaikaisena Tarantino -fanina on tulevaa odottaessa ja edelliset työt mielessä. Väistämättä käy kerta toisensa jälkeen mielessä, että Tarantino kasvoi aikoja sitten liian isoksi nimeksi ja kaikki tämä näkyy hänen töissään lähinnä juuri viimeistelemättömyytenä, budjettien huikeasta noususta huolimatta.

Tarantino on aina ollut erinäisten fyysisten tallenneformaattien ystävä ja filmi toisensa jälkeen puhutaan, että ilmaantuu jokin Supreme Deluxe Cut, mutta esimerkiksi Kill Billin täyscuttia ei ole vieläkään näköpiirissä. Grindhouse -julkaisukin puuttuu Pohjois-Amerikan ulkopuolelta, tosin tämän kanssa Tarantinolla itsellään ei liene mitään tekemistä.

Olen hivenen pettynyt ollut miehen urakehitykseen. Vaikkakin elokuvat ovat olleet järjestäen hyviä, kyvyt ovat suuremmat kuin näytöt. Kill Billit olivat jo aika infantiilia miesfantasiaa, näyttävää jne, mutta kovin pintapuolista. Ei herättänyt meikäläisessä varsinaista euforiaa (vrt. Dogs & Pulp), vaikka koetin käydä sitä muutamaankin otteeseen etsimässä. Death Proof oli tietysti jo elokuvakonseptinsa puolesta silkkaa roskaa, hauskaa sellaista.

On siltikin sääli, ettei Tarantino ole päässyt ilmeisesti vieläkään tuon satuiluvaiheen yli, kohti uusia, vakavasti otettavampia kerronnallisia suuntia. Actionin puute ei minua niinkään haittaa, eikä edes dialogilla kikkailu, mutta sen jonkun vallankumouksellisen kipinän puute kylläkin. Nähtävästi uran käsikirjoituksellinen anti jäi kahden työ varaan, jossa toisessa oli apuna isompi työryhmä. Jackie Brown olikin sitten jo mukautettua tekstiä.

Ei ole Grindhouse-julkaisua Pohjois-Amerikassakaan. Jackie Brown on muuten kovasti erilainen kuin Rum Punch-romaani, joten kyllä Tarantino siitä kunnon sulan ansaitsee.

”budjettien huikeasta noususta huolimatta”
Budjetit eivät ole muuten nousseet mitenkään huikeasti.

Pulp Fiction 8milj. $
Jackie Brown 12
Kill Bill yht. 55
Grindhouse yht. 53 (Tarantinon osuus puolet)

Yhtään megabudjetin elokuvaa Tarantino ei siis ole vieläkään ohjannut, vaikka lipputulot ovat varmasti olleet sitä luokkaa, että mahdollisuus siihen olisi varmasti ollut. Tarantino on valinnut yhteistyön Weinstein-veljesten kanssa, joilta hän saa varmasti hyvin laajan taiteellisen vapauden. Ison studion alla hän varmasti saisi enemmänkin rahaa käyttöön.

Kill Billin laajuuden huomioiden sen budjetti on itse asiassa yllättävän pieni. Jos Tarantino ei käyttäisi vanhoja unohdettuja näyttelijöitä, budjetit varmasti nousisivatkin isommiksi.

mikkop, Inglourious… on Tarantinon ensimmäinen studio-elokuva, Universal tuotti yhdessä Weinstein Companyn kanssa. Budjetti 80 miljoonaa dollaria?

Niin no, mikä nyt on suuri budjetti sitten… Basterdsin budjettia en tiedä, saattaa hyvin olla tuo 80 miljoonaa. Mutta on niissä aika suuri eksponentiaalinen kasvu kyllä.

Grindhouse yhteen ja erikseen leikattuine versioineen (varsinkin yhteen) oli niin paha taloudellinen takaisku Weinsteineille, että he asettivat ehtoja uuden produktion aloittamiseen. Heidän ideansa oli ottaa ”päärooliin” joku todella superstara näyttelijä, jolla voisi sitten päästä paremmin leivän syrjään kiinni.

Ihan ensimmäiseen castingiin kuului ainakin Michael Madsen, Tim Roth ilmeisesti myös. Sen taiteellisen vapauden kanssa on Hollywoodissa aina vähän niin ja näin, jos edellinen työ ei tuota tarpeeksi massia.

Tää arvostelu on niinkuin ekan star warsin arvostelun alku, mut pitääki mukanaan niinq the running manin arvostelu new york timesissä, keskivaiheilla olin huomaavani tutun omaista arvostelua 50-60 luvulta, mutta loppu kruunaa kaiken olemalla uskollinen nykyaikaiselle arvostelulle.

Uusi leikkaus tehtäneen, ainakin näin olen lukenut. Ihan siis teattereihin. Mutta ilmeisesti Maggie Cheung jää pois kuvista.

Ehkä työskenteleminen suuren studion varjossa teki hallaa Tarantinon luovuudelle tai keskittymiskyvylle. Ehkä Pittin mukanaolo oli jonkinlainen pakko. Mutta ei elokuva siltä näytä, että Tarantinon taiteellista vapautta olisi kahlittu – se vaan tuntuu keskeneräiseltä ja epätasapainoiselta. Sääli, kun tekijä on kuitenkin suunnitellut toisen maailmansodan iskuryhmäelokuvaansa ja puhunut siitä haastatteluissa kymmenen vuoden ajan. Toivottavasti mahdollinen uusi leikkausversio parantaa kokonaisuutta. Mistä olet lukenut siitä, ”mie”?

Ehkä Tarantinon ongelma onkin, ettei ole ”kahlittu” luovuutta riittämiin. Onko ketään, joka saattaisi sanoa poikkipuolista sanaa käsikirjoituksesta tai antaa jonkin sortin ehdotusta suuntaan tai toiseen? Ei sillä, että täytyisi olla joku, jonka kanssa kamppaila tuotannon hallinnasta, mutta joetnkin tuntuu, että Tarantinoa vain taputellaan selkään.

Omasta mielsetäni jokainen Tarantinon elokuva Resrvois Dogsin jälkeen on ollute edeltäjäänsä huonompi. Toki aika korkealta on lähdetty, mutta silti elokuvien tekeminen elokuvien maailmasta alkaa tuntua todella väsyneeltä ja itse jäin kaipaamaan näistä viimeisistä leffoista edes jonin asteista empatiaa tai henkilöhahmoja, jotka olisivat muutakin kuin sutkauskia heitteleviä pahviukkoja. Tai akkoja.

Omalla tavallaan Tarantinon urakehitys muistuttaa hänen jalkeensä tulleita auter-tyyppisiä tekijöitä: M.Night Shyamalania tai Wes Andersonia, jotka vain uppoavat syvemmälle ja syvemmälle omaan hetteikköönsä, koska ilmeisesti keltään ei löydy kompetenssia haastaa heitä heidän tuotannoissaan, sillä he ovat ”neroja” ja pukumiesten ei oletetakkaan ymmärtävän heidän tekemisiään. Ja voi toki olla niinkin, että studiot ovat täynnä pukumiehiä, jotka eivät todella ymmärrä sen enempää kuin kirjoittaa sekkejä friikeille, joilla on hyvät myyntiluvat, ja jättää huomiotta kaikki muu.

”Onko ketään, joka saattaisi sanoa poikkipuolista sanaa käsikirjoituksesta tai antaa jonkin sortin ehdotusta suuntaan tai toiseen?”

Tarantino kirjoitti Pulp Fictionin yhdessä Roger Avaryn kanssa, ja vaikka elokuvan krediitit antavat ymmärtää leffan olleen ”Written & Directed by Quentin Tarantino”, Avaryn osuus käsikirjoituksen teossa oli merkittävä. Tarantino halusi vain kaiken kunnian itselleen.

Pulp Fiction taitaa olla edelleen Tarantinon paras ja tasapainoisin elokuva, mutta sen jälkeen tuli Tarantinon ja Avaryn välirikko, jonka jälkeen QT on itse vastannut kokonaan kirjoittamisesta ja jälki on sen mukaista.

Pelle, väitteesi on kiinnostava, mutta onko mitään lähteitä?

Vastaan Pellen puolesta, että asiaa on käsitelty esimerkiksi useimmissa Tarantino-kirjoissa, eikä se ole mikään salaisuus: nyrkkeilijän tarina Pulp Fictionissa on Avaryn elokuvakäsikirjoitus Pandemonium Reigns (tai Pandemonium Reigned), jonka Tarantino osti ja muokkasi osaksi omaa elokuvaansa.

Avaryhan odottaa nyt tuomiota ajettuaan pari vuotta sitten humalassa autolla ihmisen kuoliaaksi.

Samoilla linjoilla olen Kallen kanssa.

Päälimmäisin fiilis leffan jälkeen oli, että se on keskeneräinen. Hyvä leffa on kyseessä, ei siinä mitään, mutta siitä olisi saatu paljon parempi mm. leikkaamalla sitä huolellisemmin. Kuten Kallekin jo otsikossaan viittaa, nyt filkka töksähteli irtonaisilla kohtauksillaan, eikä Tarantinolle tyypilliseen svengaavaan meininkiin päästy kuin vasta loppuosassa.

Ihmettelen, että Tarantino päätyi vain yhteen varsinaiseen montaasiin – Shosannan meikatessa ja David Bowien laulaessa Cat People -hittiä. Musiikkia käytettiin hyvin, mutta sitä olisi voinut käyttää vielä lisää ja paremmin. Miksi Tarantino ei soittanut rappia, kuten aikaisemmin haastattelussa uhosi?

Elokuvassa on toki paljon syvällisiäkin tasoja – esim. natsikarrikatyyrit, kostomentaliteetti, intiaaniteema jne. – mutta minkä sille voi, tuntuu yhä siltä, että leikkauspöydällä olisi pitänyt käydä useammin.

Melko tylsä elokuva ja pitkäveteinen. Kohtaukset kestivät liian pitkään, piti välillä pitää taukoakin kun alkoi mielenkiinto lopahtaa. Ei mitään hyvää sanottavaa tästä, ei olisi pitänyt katsoa…kauhea pettymys.

Näitä luetaan juuri nyt