Tapani Maskula ja viiden tähden arvoitus

Tapani Maskulasta on tullut elokuvakritiikin nyrpeyden henkilöitymä: hän muka vihaa elokuvaa, voi voi, antaa yhtä tähteä melkein kaikelle.

Maskulan tähdet ovat ”muodostuneet jo vitsiksi”, kirjoitti Suomen elokuvaohjaajien liiton Janne Pellinen taannoin Episodissa.

Kärjistetty (ja kärjistäen sanottuna lukutaidottomille ominainen) näkemys perustuu tietenkin Nyt-liitteen kriitikkotaulukkoon, jossa Maskula on kitsastellut tähtien kanssa jo toistakymmentä vuotta – niistä viimeiset kuusi laatikon äärioikealla, mikä on suunnilleen kääntäen verrannollista hänen poliittiseen tulokulmaansa.

Lähtökohtaisesti arvostan hänen tinkimättömyyttään.

Tälle saitille on koottu linkkejä elokuviin, joille Maskula antoi viisi tähteä. Siellä on yllätyksiäkin.

Roger Ebertin mukaan tähtisysteemi on absurdi ja Maskulakin on sanonut vihaavansa elokuvien tähdittämistä.

Ja jos Maskulan arvioita ihan jopa lukee, voi myös yllättyä. Hän usein pitää sitä kahden tähden leffaa ihan kelvollisena lajissaan.

Mainitaan heti perään, että toisaalta pidän Maskulaa myös dinosauruksena. Kyllä, hänen arvioissaan on mielenkiintoisia näkemyksiä. Toisaalta hänellä on maneerinsa, ja hän arvottaa perustein, jotka ovat ihan poikkeuksellisen subjektiivisia.

Yksi tähti Napapiirin sankareille? Maskulan arvioita lukeneena olen päätellyt, että hänen logiikassaan elokuvan täytyy edustaa yhteiskunnallista progressiota juuri sellaisena kuin hän parhaaksi katsoo, vasta sitten niitä tähtiä heruu.

Joskus se natsaa tolkullisen ajattelun kanssa. Ei aina. Voidaan toki sanoa, että onhan tuo sisällön arvottamista, mutta silloin kyseessä on taideteoksen arviointi ennen kaikkea moraalisesta kulmasta. Joten: onko kyseessä moraaliarvio tai yhteiskunnallinen arvio vai elokuva-arvio?