Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Talvivaara-elokuva Jättiläinen on sitä, mitä suomalaiselta elokuvalta on vain haaveiltu

Blogit Kuvien takaa 11.1.2016 12:21
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Negatiivinen julkisuus vaikeuttaa lupien saamista, mutisee Jani Volasen näyttelemä Pekka Perä elokuvassa Jättiläinen. Tosiasiat ovat ihan toinen asia kuin julkikuva. Se, mikä on laki on eri asia kuin se, mikä on oikein.

Tervetuloa Suomeen!

Harvoin jos koskaan on suomalaisessa fiktioelokuvassa nähty niin ankaraa elävän henkilön käsittelyä kuin nyt. Eikä tämä tarkoita, että Perästä tehtäisiin rajuja olettamuksia tai villiä fiktiota. Kaikki tukee sitä, mikä on julkisuudessa nähty, ja toisinpäin.

Paula Lehtomäen, Matti Vanhasen ja Mauri Pekkarisen kommentteja Jättiläisestä voidaan myös odottaa. Hekin esiintyvät elokuvassa käytännössä vain faktojen kautta.

Pekko Pesosen terävästi kirjoittama ja Aleksi Salmenperän tutulla taidolla ohjaama Jättiläinen on hieno ruumiinavaus tapaus Talvivaarasta ja äijäkerhokulttuurista maassa, jossa ei muka ole korruptiota. Tyylilajiltaan se on jännityselokuva, mutta jo tuo äskeinen väite tekee siitä myös tragikomedian.

Suomessa tehdään aivan liian harvoin elokuvia, jotka vaativat herpaantumatonta huomiota. Vielä harvemmassa ovat elokuvat, jotka pitävät otteessaan niin, ettei tiukka kiinni pitäminen ole työlästä. Jättiläinen on intensiivinen tavalla, joka on suorastaan riemastuttavaa.

Tarinan laajempi kaari seuraa todellisen Talvivaaran vaiheita dokumentin tapaan, mutta Salmenperä ohjaa kuin poliittista trilleriä. Joonas Saartamon näyttelemä nuori virkamies Jussi tottelee pomoaan. Hiljalleen hän kompromettoituu. Astuiko Jussi ansaan omasta tahdostaan? Eräs vanhemmista kollegoista ainakin on alkoholisoitunut, mutta elokuvan hienovaraisuuteen kuuluu, ettei naukkailun syytä avata sen enempää.

Virkamiehet tekevät päätöksiä ja vääristävät ympäristötutkimusten tuloksia firmojen menestystä ajatellen. Pian salaisuuksia on liikaa, mieli musta ja oman perheen tulevaisuus vaakalaudalla. Omantuntonsa kanssa painiva kuvitteellinen Jussi on se tarinan henkilö, johon katsoja ensisijaisesti samastuu, ja tarinan hallitseva tunnetila on syyllisyys. (Ja siksi Jättiläisestä ei millään tule koko kansan jättimenestystä.)

Toinen keskushahmo on Perä, joka haluaa onnistumista enemmän kuin rahaa. Perä on tarinan pahis, mutta hän ei ole mikään sieluton ja yksiulotteinen ahne paska, vaan hetkittäin sokeudessaan jopa sympaattinen hahmo. Varsinainen antagonisti on Jussin pirullisen ovela opportunistipomo, jota Peter Franzén hienosti näyttelee.

Kuvitteellisen ja tosiasioiden yhdistäminen toimii hienosti. Onkohan Jättiläisestä kansainväliseksi vientielokuvaksi? Tehokkuuden perusteella kyllä, mutta aihepiirin tuttuus tuo omiin silmiini sumua. Talvivaaran vaiheita kohtuullisen tiiviisti seuranneena koin tämän kaiken jo lähtökohtaisesti tärkeäksi.

Joka tapauksessa näin älykkäitä ja ajankohtaisia suomalaisia elokuvia ei tehdä joka vuosi, eikä joka toinen tai kolmaskaan vuosi. Bravo!

Jättiläinen saa ensi-iltansa 22.1.