Tallinnan festarit: uusi Colin Firth ja tsunamipainajainen

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Edellisessä Tallinan festivaalien tarjontaa käsittelevässä blogissani mainitsin vain yhden elokuvan olevan loppuunmyyty. Se ei pitänyt paikkaansa.

Muiden muassa myös Mika KaurismäenKolme viisasta miestä oli täynnä. Hauska kuulla, vaikken kyseisestä elokuvasta itse innostunut… En sitten ollenkaan.

Choke (traileri) on ensimmäinen Chuck Palahniuk -filmatisointi sitten loistavan Fight Clubin. Valitettavasti ohjaaja Clark Gregg ei ole todellakaan mikään David Fincher.

Ihan kuin Gregg ei itsekään jaksaisi välittää seksiaddiktin ja hänen äitinsä tarinasta, joka on toki palahniukmaisesti hurja ja nyrjähtänyt ja kaikkea sellaista. Näin elokuvamuodossa pinnalla on ennen kaikkea sketsimäisesti töksähtelevää seksihuumoria, sellaista keskenkasvuista ”saako tälle nauraa” -meininkiä, johon voisi vastata ”saisi jos vaan yhtään naurattaisi”.

Choken katsominen loppuun asti vaati lievää pinnistelyä. Onneksi Kosmos-teatterissa myydään olutta (puolen litran pullo kylmää A Le Coqia maksaa 25 kroonia eli suunnilleen puolitoista euroa).

En tiedä onko Choke tulossa Suomeen – sen nähtyäni en usko, että tulee. Pääosan Sam Rockwell(Salaisen agentin tunnustukset) kun ei ole mikään tunnettu tähti. Jotenkin sääliksi kävi naispääosien Anjelica Hustonia ja Kelly Mcdonaldia.

Elokuva kuin
isku palleaan

Israelilais-ranskalais-saksalainen Waltz for Bashir on isku palleaan, kuten Sabran ja Shatilan verilöylyistä kertovan dokumentin kuuluukin olla. Erikoisinta on se, että Bashir (hienot kotisivut!) on toteutettu animaationa. Jo Cannesissa nähty ja kohuttu elokuva tuodaan helmikuussa Suomeen levitykseen – siitä myöhemmin lisää.

Keskimäärin kaksi elokuvaa vuodessa ohjaavan Michael WinterbottominGenova oli taattua draama-Winterbottomia: väkevästi näytelty, psykogisesti vankka ja rakenteeltaan ranskalaisen perinteen mukaisesti vapaaliikkeinen (ja vähän löyhä) elämänkriisikertomus.

Colin Firth näyttelee Chicagossa asuvaa brittiläistä perheenisää, jonka amerikkalainen vaimo kuolee auto-onnettomuudessa. Isä muuttaa kahden tyttärensä kanssa Geneveen, uusiin maisemiin. Kaupunki ei ota heitä hyvin vastaan. Vai johtuuko ulkopuolisuuden tunne sittenkin muusta? Äiti (Hope Davis) on koko ajan läsnä, virtahepona olohuoneessa.

Synkimmillä hetkillään Genova tuo mieleen Nicolas RoeginKauhunkierteen, jossa Donald Sutherland ja Julie Christie näyttelivät lapsensa kuolemasta Venetsiassa (erittäin huonosti) toipuvaa pariskuntaa.

Vinyan – säälimätön
vierauden tunne

Myös Fabrice Du WeizinVinyan muistuttaa Roegin elokuvasta ja sen säälimättömästi kasvavasta vierauden tunteesta. Oikeastaan Vinyan on kuin Kauhunkierre sijoitettuna Francis Ford CoppolanIlmestyskirja Nytin maisemiin sekä tarinankaarelle ja kuvattuna kuin Gaspar NoenIrreversible (kuvaaja onkin sama taituri, Benoit Debie).

Elokuva alkaa samantapaisella efektillä kuin Lucile HadzihalilovicinInnocence – viattomuus. Ideoita on lainassa Werner HerzoginAguirrestakin, ja surrealistisella loppupuolella Du Weiz tekee selväksi, että myös Ruggero DeodatonCannibal Holocaust on hänelle tuttu elokuva.

Kaikki hyvin toistaiseksi – nämä kuusi vertauskohtaa ovat kaikki loistavia, banaalisti sanottuna viiden tähden elokuvia. Valitettavasti Du Weiz itse ei ole vielä kehittynyt mestariksi.

Vinyan kertoo pariskunnasta (Emmanuelle Beart ja Rufus Sewell), joka lähtee rantarosvojen matkassa Burmaan etsimään tsunamissa kuukausia aiemmin ja kaukana etelämpänä Thaimaan puolella kadonnutta Joshua-poikaansa. Kipinän matkaan antaa avustustyöntekijöiden kuvaama video, jossa Joshua ehkä vilahtaa.

Mutta alusta asti on selvää, että reissu on silkkaa hulluutta – ja että pimeyden sydän on päähenkilöiden omassa mielessä. Monien hienoimpien kauhuelokuvien tapaan tämäkin on ennen kaikkea kuvaus yksinäisyydestä.

Visuaalisesti loistelias Vinyan on kiinnostavimpia Tallinnassa tällä kertaa näkemiäni elokuvia, mutta sitä katsoessa toivoo koko ajan, että olisipa tämä vielä vähän parempi. Ja uskaltaisipa Du Weiz heittää peliin vahvemmin omaa näkemystä. Traileri on harhaanjohtava, mutta tämä pätkä antaa kuvaa Du Weizin ja Debien tyylistä.

Halpoja dvd-leffoja
sittenkin Virossa!

Olen aiemmin ihmetellyt, kuinka dvd:t voivat olla keskimäärin niin kalliita Virossa. No, se taisi koskea vain ydinkeskustaa.

Kosmoksen viereisestä videovuokraamo-myymälästä löytyi poistomyynnistä oikein halpoja dvd:tä, osa yleiseurooppalaisia julkaisuja, osa baltialaisia, osa tosin venäläisiä ja ilman alkukielistä puhetta joten täytyy olla tarkkana.

Ostin Lars Von TrierinManderlayn (15 kroonia eli yksi euro), Nicholas RaynNuoren kapinallisen (brittiläinen special edition-tupla-dvd, 49 kroonia), tänä kesänä ensi-illassa nähdyn Jason Statham -rikostelun Pankkikeikka (59 kroonia) ja Kuoleman merkin (29 kroonia), jossa Steven Seagal muistaakseni potkaisee joltain huumekauppiasroistolta pään irtipoikki.

Kaikki Kuvien takaa -blogin merkinnät löydät täältä