Synecdoche, New York, elokuva meistä jokaisesta, tänään Yle Teemalla
Lyhyesti: mikäli kuvittelet, että (amerikkalaiset) nykyelokuvat ovat kaikki pinnallisia, et ole varmaankaan nähnyt Charlie Kaufmanin ainoaa omaa ohjausta Synecdoche, New York. Neljä vuotta sitten valmistunut elokuva on yksinkertaisesti ”totuudenmukainen kuvaus siltä, miltä elämä tuntuu”. Philip Seymour Hoffman näyttelee miestä, jonka maailma sekä kasvaa että kutistuu päivä päivältä. Kirjaimellisesti.
Kyse ei ole kuluttavan keskiluokan stressistä ja länsimaisesta syyllisyyden tunteesta. Ei, vaan modernin ihmisen koko olemassaolosta: mikä merkitsee ja mitä?
Alkukappaleeni lainaus oli Anu Silfverbergiltä. Hänen esseensä elokuvasta, Kiitos, Charlie, on luettavissa Yle Teeman nettisivuilla. Itse elokuva tulee Teemalta paraikaa ja on myöhemmin katsottavissa Yle Areenasta.
”Jos jumalaa ei ole, ainoa todellinen apu elämän rajallisuuden käsittelemiseen taitaa löytyä taiteesta”, kirjoitti Silfverberg elokuvan aiheesta, ja jatkaa vielä kovemmin paukuin.
”Milloinkaan kukaan missään ei ole käsitellyt olemisen rajallisuutta yhtä tarkasti, yhtä rehellisesti kuin Kaufman tässä elokuvassaan.”
Kaufman tunnetaan elokuvien Being John Malkovich ja Adaptation – minun versioni käsikirjoittajana. Ne ovat tähän verrattuna kuin valtavirran viihdettä.
Lukekaa Silfverbergin essee, en osaa lisätä siihen mitään, mitä elokuvan tulkintaan tulee. Siinä on olennainen.
Silfverberg on toimittaja sekä kirjailija eli taitelija. Hoffmanin roolihahmo on näytelmäkirjailija ja -ohjaaja. Ei elokuva silti kerro vain luovuudesta ja sen ongelmista.
Korostan, että Synecdoche, New Yorkia ei ole helppo ottaa vastaan. Jälkikäteen ymmärsin, että ensimmäisellä katselukerralla toukokuussa 2008 suhtauduin siihen jopa torjuvasti. Se varmasti liittyi silloiseen elämäntilanteeseeni. Elokuvassa on paljon sellaista, jonka silloin ymmärsin, mutta mitä en silti omakohtaisesti käsittänyt. Olen varma, että taas viitisen vuoden kuluttua näkisin sen eri tavalla.
Sen haluan kuitenkin elokuvien ystäville lisätä, että tämän vuoden Synecdoche, New York on Kenneth Lonerganin hieno Margaret. Sitäkään ei kannata odottaa Suomessa elokuvateattereihin. Sekin jakaa katsojat Silfverbergin kuvailemalla tavalla.
Ehkä Margaret nähdään Teeman festivaaleilla tulevaisuudessa. Muuta paikkaa sille ja Synecdoche, New Yorkille on Suomen muka niin paljon laajentuneessa tv-kentässä vaikea kuvitella.