Uusi vuosi, vanhat kujeet: Sylvester Stallone haluaa tehdä seitsemännen Rockyn ja viidennen Rambon
Vuosi 2015 alkaa, ja mitä on Sylvester Stallonella mielessä?
The Expendables 3 ei myynyt kuten piti. Ei se floppikaan ollut, mutta Stallone katsoo taaksepäin.
Hän pyrkii tekemään seuraavaksi elokuvan Creed, joka kertoisi Rocky Balboasta valmentamassa Apollo Creedin pojanpoikaa. Rockya Stallone näytteli ensimmäisen kerran 39 vuotta sitten. Kyseessä olisi seitsemäs Rocky-leffa.
Carl Weathersin näyttelemä Apollo Creed kuoli neljännessä Rockyssa kolmekymmentä vuotta sitten. Totta tosiaan, kyseessä ei voisi olla Creedin lapsi ensimmäisessä polvessa, koska oma lapsihan olisi jo aivan liian vanha aloittaakseen nyrkkeilyn!
Tekeillä on myös viides Rambo. Ensimmäisestä Rambosta tuleekin kuluneeksi ainoastaan 33 vuotta. Vielä kun kolmas Rambo tehtiin neljännesvuosisata sitten, Neuvostoliitto oli yhä voimissaan.
Stallone täyttää alkavana vuonna 69 vuotta.
Viidennen Rockyn valmistumisen aikoihin syntyneet täyttävät nyt 25 vuotta.
Neljäs Rambo oli suosittu kai yksinomaan tajuttoman väkivaltaisuutensa vuoksi. Kuten linkittämässäni Total Filmin jutussa mainitaan, siinä tapettiin 247 ihmistä. Oletettavasti elokuvan valmistumisen aikaan seitsemänkymppisen Stallonen pitäisi ikäänsä kompensoidakseen nostaa ruumislukua ja splatter-tasoa vielä merkittävästi. Meneeköhän 500 raadon raja rikki?