Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Surrealistinen Yön kuningas eli Cruising: Al Pacinon oudoin, kielletty elokuva

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.8.2010 06:01

Al Pacinon uralla on elokuva, josta hän ei suostu puhumaan. Vuonna 1980 valmistunut, aikanaan Suomessa kokonaan kielletty Yön kuningas esitetään tänään MTV3:lla.

Cruising (käytän mielummin alkukielistä nimeä) on hyvin vapaasti tositapahtumista ammentava kuvaus poliisista, joka ujuttautuu New Yorkin tomoffinland-henkisiin sadomasohomopiireihin etsiessään murhaajaa.

William Friedkinin ohjaaman elokuvan rakenne on amerikkalaisessa valtavirrassa poikkeuksellinen: katsoja jää lopussa täysin oman tulkintansa armoille. Psykologisesti harhaanjohtavia sivupolkuja riittää, keskitie katoaa alta.

Joka tapauksessa on mahdollista, että Pacinon esittämästä nuoresta, naisen kanssa asuvasta pikkuporvarillisesta poliisista joko tulee elokuvan aikana murhaaja tai homoseksuaali tai että hän on kumpaakin alusta asti.

Cruising on lähempänä Luis Bunuelia kuin perinteistä poliisielokuvaa. Se on uni.

Harvinaista on myös aihepiiri ja sen käsittelytapa. Friedkin halusi näyttää enemmän kuin mihin aikalaiskatsojat olivat valmiita. Menestys jäi heikoksi. Jäisi nytkin, mutta tänään tällaista ei edes yritettäisi levittää laajasti Yhdysvalloissa.

Elokuva on monilla tavoilla kiehtova. Seksiklubit – kaikki kellareissa – ovat alitajunnan onkaloita, arvoituksellisia paikkoja, joissa katsoja tuntee olonsa korostuneen ulkopuoliseksi mutta todennäköisesti uteliaaksi: joka puolella on outoa (ja joillekin katsojille varmaan välittömän vastenmielistä) mielihyvää.

Alussa on hyvin helppo samastua äimän käkenä palloilevaan Pacinoon, mutta mitä pitäisi ajatella, kun tämä ”sankari” alkaa käyttäytyä oudosti, vastoin odotuksiamme? Kun elokuva ei enää olekaan turvallinen? Hieman ennen loppua näkökulma vaihtuu arvaamatta kokonaan – temppu, jonka Friedkin teki myös mestariteoksessaan Elää ja kuolla L.A.:ssa.

Murhakohtausten kuvien lomaan Friedkin leikkasi subliminaalisia muutaman kuvan pätkiä pornoelokuvista: niitä ei tiedosta nähneensä, mutta jotain outoa mieleen jää. Miksi? Dvd:n kommenttiraita on usein hauska, kun ohjaaja vain toteaa tällaisista eriskummallisuuksista, että älkää pyytäkö minua selittämään tätä.

Samalla kommenttiraidalla Friedkin (hetero) kertoo, kuinka teki tutkimusmatkoja alan mestoihin ja pahoittelee, ettei kukaan koskaan edes yrittänyt iskeä häntä. Elokuva kuvattiin oikeissa paikoissa, joiden aika loppui vain vuoden, parin sisällä, kun AIDS iski. Eläviksi muuttuneita Francis Baconin maalauksia muistuttavista klubikohtauksista tekee aavemaisempia tieto siitä, että useimmat avustajat (jotka olivat paikkojen vakioväkeä) ovat todennäköisesti kuolleet.

Tunnelma on sekä utuinen – epävireinen, sitar-tyyppinen kitaraääni johdattelee yön maailmaan – että kireä, koska erittäin tylyinä, joskin lyhyinä iskuina näytetyn väkivallan uhka on alati läsnä. Elokuvan New York on hyvin luotaantyöntävä paikka. Friedkinin huumori on outoa: ilman mitään alustusta erääseenkin poliisikuulusteluun marssii sisään palkattu jockstrap-muskelimies, joka alkaa läpsiä epäillystä tietoja.

Kolmisen vuotta sitten ilmestyneen (ei tosin vieläkään Suomessa) dvd:n muuten melko runsaissa lisämateriaaleissa ei ole mitään Pacinolta.

Pacino ei haastatteluissakaan puhu Cruisingista. Syynä ei (kai) ole homofobia tms, vaan elokuvan maine. Kun sitä vielä tehtiin, Village Voice-lehden kampanja pyrki koko hankkeen tuhoamiseen. Elokuvan pelättiin mustamaalaavan homoseksuaaleja. Pacino säikähti, ei irtisanoutunut elokuvasta muuten mutta oli kuin sitä ei olisikaan.

Suomessa elokuvatarkastamo kielsi Cruisingin levittämisen aikanaan (1981) kokonaan. Maahantuoja leikkasi elokuvasta yli neljä minuuttia ja tulos oli sama: tätä ei saa Suomessa esittää! Cruising on kuitenkin nähty televisiossa useaan kertaan, leikkaamattomana. Maikkarin mukaan elokuva olisi K-15, mikä on täysin hatusta vedetty ikäraja.

Yön kuningas MTV3:lla klo 0.00.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Tuossa edellä mainitussa mm. suomitekstit sisältävässä britii DVD:llä olevassa kommenttiraidassa Friedkin mainitsee, että sensuuri yms. leikkasi elokuvan alkuperäisestä pituudesta pois noin 40 minuuttia, joiden nykyisestä olemassaolosta ei ole mitään tietoa. Itse toivon, että elokuva saataisiin joskus restauroitua ohjaajan tarkoittamaan muotoon. Tällaisenakin se on kiinnostava ja hämmentävä kokemus.

Cruising on hieno ja hämmentävä elokuva, mutta en välttämättä haluaisi nähdä mitään ohjaajan versiota, jonka nyky-Friedkin kasaisi ”alkuperäisen visionsa” mukaiseksi. Friedkinin lisäykset Manaajaan olivat turhia ja French Connectionin Blu-ray -julkaisun värimaailman muokkaaminen kuulemani mukaan suorastaan katastrofi. Oletettavasti myös Cruising saisi tarpeetonta hienosäätöä ohjaajan nykymieltymysten mukaisesti.

Kunpa julkaisisivat jossain laadukkaan DVD:n rikollisen aliarvostetusta Sorcererista.

Onkos tämä Sorcerer se uusintaversio Clouzot´n Pelon palkasta? Näin sen aikoinaan ensi-illassa, mutta sävykkään kuvauksen ja erikoislaatuisen musiikin tuomasta latauksesta huolimatta olin ikävystynyt. Sitä en tiedä, miksi hyllyssäni sitten kuitenkin on tuon elokuvan soundtrack lp-levynä (Tangerin Dream -yhtyeeltä)…

Tämä ei ole moite GPO:lle, vaan huomaan hänen mielipiteensä vuoksi haluavani itsekin nähdä filmin uudestaan, vaikkapa dvd:ltä.

GPO: Cruisingin dvd-versio ja näköjään myös tämä tv-esitys ovat jo Friedkinin ”hienosäätämiä”; homo-disclaimer on poistettu alusta ja tilalle laitettu elokuvan nimi, yökerhokohtausten väri on säädetty sinisävyiseksi, turhia ”efektejä” lisätty kuvaan parissa kohtauksessa ja sitä rataa.

Täsmennys Kallen tekstiin: aiemmin Cruising on tullut Suomen tv:stä sekä leikattaamattona että leikattuna (ja nyt siis myös uudelleen rukattuna) versiona.

Näitä luetaan juuri nyt