Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Surrealistinen ja palvottu Holy Motors: omaan napaan tuijottelua ranskalaisittain

Blogit Kuvien takaa 2.4.2013 15:59
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Elokuva-arkiston kuukauden elokuvana esitetään Holy Motors. On hienoa, että se nähdään taas Suomessa. Edelliset ja tähän mennessä ainoat esitykset olivat Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Varsinaista teatterilevitystä ei tälle Leos Caraxin (Pont-Neufin rakastavaiset) viimeisimmälle, monet cinefiilit hurmanneelle ohjaukselle ole tiedossa. Henkilökohtaisesti voin arvostaa auteur Caraxin elokuvaa, mutta en saanut siitä oikein mitään irti.

Holy Motors sai maailmanensi-iltansa viime vuonna Cannesissa, ja se on saanut joissain piireissä hurmoksellisen vastaanoton. Kun näin sen Cannesissa ensinäytösten jälkeen, olin kaikkien kehujen jälkeen melkoisen pettynyt.

Persoonallinen Holy Motors ehdottomasti on. Se on assosiaatioiden elokuvaa. Alussa Carax näyttelee itseään ja avaa sormestaan tulevalla avaimella oven toiseen ulottuvuuteen, tarinoiden universumiin. Limusiinillä paikasta (tarinasta) toiseen matkustava näyttelijä Denis Lavant ottaa siellä yhä uusia rooleja (tappaja, bisnesmies, vanha nainen ym.) ja kohtaa kaikkea digiteknologiasta melodraamaan.

Holy Motorsin nimi viittaa tarinan kerrontaan itseensä, kertomuksien moottoreihin. Ihminen haluaa kertomuksia, niiden keinot ovat ”pyhiä” meille. Tällaisilla metatasoilla siis mennään, elokuvan/fiktion/tarinan maailmasta toiseen.

Vinjetit viittaavat tavanomaisiin elokuvan lajeihin, valtavirtaan, jota Carax oletettavasti halveksuu. Ainakin hänen ainoa selkeä viestinsä on tämä: konventiot ovat kauhean kauhean tylsiä, ymmärrättekö että tarinat ovat aina itsetietoisia. Se on kahden tunnin ajan toistettuna kyyninen sanoma. Taustalla maistuu Caraxin katkeruus omista kaatuneista elokuvahankkeista ja kai jonkin sortin pettymys koko maailmaan.

Toki kuvasto on usein rumankaunista tai hyvin kaunista.

Lavant on aivan suurenmoinen, yliluonnollisen hyvä, jos näyttelijäntyötä arvioidaan. Hän todella muuttaa muotoaan. Mukana ovat lyhyesti Hollywood-tähti Eva Mendes ja laulaja Kylie Minogue. Lavant ottaa myös Caraxille aiemmin lyhytelokuvassa esittämänsä ääri-irvokkaan monsieur Merden (”herra Paska”) rujon olemuksen ja viilettää muotikuvauksista varastettu neito Mendes kainalossaan ja (teko)penis ojossa pitkin Pariisia.

Huono juttu: liian usein vaikutelma on heh-heh.

Carax jättää kaiken niin avoimeksi, että Holy Motorsia on mahdoton pitää rohkeana elokuvana muuten kuin siitä näkökulmasta, että se ylipäänsä on tehty (eli taloudellisena riskinä). Viittaukset elokuvahistoriaan ja Caraxin omaan historiaan tuntuvat välillä oivaltavilta, usein vähemmän mielekkäiltä. Vinjetistä toiseen nytkähdetään. Moottori yskii.

Holy Motorsissa on paljon kiehtovaa, ja tällainen persoonallisuus on periaatteessa piristävää, mutta kokonaisuutena elokuva on kaksi tuntia erittäin solipsistista cinefiliaa. Suomeksi perinnetietoisen elokuvantekijän omaan napaan tuijottelua (katkeruudella maustettuna).

Kyynisyyteen ei Luis Bunuel sortunut. Nykykatsojalle tutuin surrealismin kanssa flirttailija David Lynch ei ole raskas kertoja, nyt Carax nimeomaan on.

Ehkä jaksan katsoa elokuvan vielä uudelleen. Mutta en jaksa kuunnella yhdenkään leffahullun selityksiä siitä, kuinka hieno trippi Holy Motors on, ellen kuule myös tulkintaa siitä. Tulkintoja varmasti on yhtä paljon kuin katsojiakin. Pelkään, että jokainen niistä on yhtä oikea. Toivon, että Caraxilla oli joku muukin pointti kuin se, että ymmärrettävä tarina on tylsä ja hän itse on hyvin fiksu.

Holy Motors Helsingin Orion-elokuvateatterissa ti 2.4., su 14.4., ti 16.4. ja pe 26.4. Esitysajat Kavan sivuilla.

Kirjoitin Orionin Kuukauden elokuva-elokuvasta Just the Wind marraskuussa.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen