Suomi vastaan muut pohjoismaat

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nyt on Pohjoismaiden elokuvacupin paikka.

Suomella on Berliinin kilpasarjassa yksi elokuva, Musta jää. Edellisestä kerrasta on 18 vuotta.
Ruotsilla ei ole kilpasarjassa yhtään elokuvaa, mutta festivaalin muissa virallisissa sarjoissa on kaksi (joista toinen on aivan erinomainen ja toinenkin tasokas). Ei näissäkään sarjoissa usein suomalaisia nähdä.

Suomen elokuvasäätiö on alkanut tehdä eri festivaaleja varten erilliset lehdykät – hyvä. Aiemmin yksi pikku vihko riitti koko vuodeksi. Vihko tehdään siis market-tapahtumaa varten, suomalaisen elokuvan myynnin edistämiseksi.

SES:n Berliini-vihko on 24-sivuinen, siinä on väriä ja kuviakin. Kokoa on kuin isolla maisemapostikortilla. Uudet suomileffat listataan tuotantoyhtiöiden mukaan. Tekstiä ei ole sen enempää. Alussa tosin on Filmihullusta lyhennetty ja englanniksi käännetty Musta jää -elokuvan yliampuva hehkutusteksti, jonka on vaikea uskoa innostavan ulkomaista lukijaa.

Ruotsin elokuva-instituutin Berliini-julkaisu on.. isompi. Se on sivukooltaan yli kaksinkertainen, painettu huomattavasti jykevämmälle paperille, ja sivuja on 56. Sisältönä on paitsi elokuvamarketissa tarjolla olevien elokuvien pitkät esittelyt, myös hyvin kirjoitetettuja esseitä ja haastatteluja, jotka houkuttelevat lukemaan ja säästämään lehden.

Tämä on julkaisu, jolla on toimitussihteeri, kunnon budjetti ja ehdoton tyylitaju. Kannessa on yksi Ruotsin isoista tähdistä, Mikael Persbrandt erittäin stailatussa kuvassa. Eräs suomalaistuttava luulikin julkaisua ensivilaukselta joksikin muotikatalogiksi. Se on näissä piireissä hyvä asia. Erittäin hyvä asia. Neliväripainatukseksi tämän vakuuttavan lehden huomaa vasta, kun sitä on selaillut pidempään.

Sellaista. Mutta myönnetään, että Ruotsi onkin asukasluvultaan melkein kaksi kertaa Suomen kokoinen maa. Vilkaistaan siis Norjaan.

Norjan elokuva-instituutin vastaava julkaisu on suomalaisen kaltainen – siis katalogi tehdyistä elokuvista. Englanninkielinen teksti on kuitenkin suomalaista parempaa ja luettavampaa – oikolukijaa on käytetty, sisältöön satsattu. Julkaisussa on 70 sivua. Tämä vihko on tehty koko vuoden 2008 tarpeisiin. Suomelle tasapeli Norjan kanssa.

Sitten on Tanska, jonka asukasluku myös on Suomeen verrattavissa.

Ja huh huh. Tanskan elokuva-instituutin julkaisema FILM-lehti ilmestyy jokaisille merkittäville festivaaleille (Cannes, Amsterdam, Berliini) erikseen. Se on oikea elokuvalehti, jonka jutut ovat kirjoittaneet ammattilaiset eri puolilta maailmaa. Sen voi tilata. Kieliasu on moitteeton. Jutut nyt vain keskittyvät uuteen tanskalaiseen elokuvaan, mutta niissä ei ole mitään päällekäyvää markkinointihenkeä. Kun FILMin kääntää toisinpäin, tarjolla on tanskalaisten elokuvien katalogi Graafinen ilme on minimalistinen, mutta loistelias. Kooltaan lehti on vielä hieman isompi kuin ruotsalaisten. Säilytän FILM-lehdet, kun niitä käsiini saan.

FILMistä näkee heti, että Tanskassa on kukoistava elokuvateollisuus, josta syntyy myös merkittävä vientibisnes.

Ja laatu on tunnetusti hyvä. Tanskalaisilla on leffa kilpasarjassa joka vuosi. Tämä Berlinale on säännön vahvistava poikkeus.

Näiden lehtien ulkoasu ja sisältö antaa osuvan kuvan kunkin maan elokuvateollisuuden tasosta. Mikä Suomessa on mennyt pieleen? No ennen kaikkea se, että elokuville annetaan niin pirun vähän tukea. Tekijät pääsevät sorvin ääreen liian harvoin. Tanskassa, jossa on yhtä paljon asukkaita, tukea jaetaan pitkälti yli kaksinkertainen määrä meikäläiseen pihtaamiseen verrattuna. Sen lisäksi kotimaisten elokuvien lipunmyyntiä siellä on autettu fiksulla sarjalippusysteemillä.

Milloin Suomessa?