Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Suomesta saa länsimaiden halvimmat dvd-levyt

Blogit Kuvien takaa 7.7.2009 13:00
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Elokuvatallenteet ovat huokeampia kuin koskaan, ja kerrankin Suomi on halpamarkkina-alue. Jean-Luc Godardinkin arvo on alle euron per leffa.

Viime vuonna ostin suuresta tavaratalosta hienon dvd-boksin. Kymmenen Godardin elokuvaa hyvälaatuisina julkaisuina, hintaa yhtensä 19,90 euroa – hyvä diili?

Ei ollutkaan, sillä nyt toinen tavarataloketju myy samaa tuotetta, hinta 9,90 euroa.

Jokin aika sitten poimin lähimmästä videovuokraamosta ”kolme kympillä”-laarista omakseni kolme John Woon Hongkong-elokuvaa 1980-luvulta. Niiden piti olla käytöstä poistettuja vuokralevyjä, mutta ihan uusilta näyttivät.

Samasta puljusta ostin tänään 30 eurolla dvd:t yhteensä yhdeksästä amerikkalaiselokuvasta, jotka kaikki saivat ensi-iltansa viime tai toissa vuonna: Iron Man, Gone Baby Gone, All the Boys Love Mandy Lane, 30 päivää kaamosta, I am Legend (Perttu Häkkisen mukaan maailman raivostuttavin elokuva, joten katson yleissivistyksen vuoksi)…

Vuokrakäytöstä poistetut, mutta hyväkuntoiset levyt ovat ainakin minulle samanarvoisia kuin muovitettuina kaupasta ostetut.

Esimerkiksi Ranskassa alle kympin ale-dvd:t ovat harvassa, ja uutuuksista maksetaan pulisematta jopa 30 euroa. Toki hintaromahdus on levinnyt useimpiin Euroopan maihin, ja itsekin tilasin Jerseyn saarilla sijaitsevasta, verovapaudella porskuttavasta postimyyntifirmasta taannoin brittiläiset dvd-julkaisut elokuvista Turkkilaisia makeisia, Two-Lane Blacktop ja Tuntemattomat sankarit sekä viiden elokuvan Alain Delon-boksin, yhteensä reilut 40 euroa, postikuluineen.

Tämä voisi olla kirjoitus siitä, kuinka ostan hyllyyni noin kolme kertaa enemmän elokuvia kuin ehdin katsoa. Mutta siitä toiste.

Etenkin Suomessa elokuvatallenteista on tullut niin halpoja, että alan liiketoimintamalleja on vaikea ymmärtää.

Paljon on muuttunut vain kymmenessä vuodessa. VHS-aikana valikoimat Suomessa olivat pienet. Briteistä saattoi tietysti tilata tuhansia eri nimikkeitä, Yhdysvalloista vielä enemmän.

Myyntikasetti maksoi vielä 1990-luvun puolivälin Suomessa sata markkaa tai enemmän. Brittihinnat olivat korkeampia, ja ennen internetiä tilaaminen oli paitsi mutkikasta, myös aikaavievää.

Muistan, kuinka teini-ikäisenä pulitin samoista John Woon elokuvista vhs-kasetteina yli 200 silloista markkaa kappale – eikä niitä voinut tilata mistään, vaan erikoisuuksien nauhoja ostettiin tai vaihdettiin ulkomailta toisilta keräilijöiltä. Nyt kaikista obskyyreimpienkin uusien aasialaiselokuvien dvd:t löytyvät nettipuljuista postikuluineen korkeintaan parillakymmenellä eurolla.

Niukkuuden aika on ohi. Se on toki hyvä.

Mutta nyt kuvio alkaa olla hullu. Uuden myynti-dvd:n ostamisesta on tullut paukapäiden hommaa – miksi maksaa 20 euroa, jos tuote on parin kuukauden kuluttua miltei takuuvarmasti saatavana alle kympillä? Oikein poikkeuksellisen pitkään jouduin odottamaan The Queenin hinnan romahtamista. Olin valmis maksamaan alle 10 euroa, en enempää. Vasta tänä kesänä löysin elokuvan Anttilasta hintaan 5,99. Jouduin odottamaan melkein kaksi vuotta, mikä on ainutlaatuista. Periksi ei kuitenkaan tarvinnut antaa.

Tietenkin jos olisin nykyajan nuori, en olisi maksanut näistä elokuvista senttiäkään, vaan olisin ladannut ne ja sata muuta ulkoiselle kovalevylle netistä piraattiversioina.

Koska dvd:n arvo esineenä lähestyy nollaa, saatan itsekin taipua pian dvd:nä ostamieni elokuvien tallentamiseen kovalevyille: sitten turhat levykotelotkaan eivät enää vie tilaa.