Suomalaisia amerikkalaiselokuvaan Rage - Midsummer's Eve, eli kun uutiskynnys muuttui negatiiviseksi
Tässä maassa menevät välillä läpi ihan käsittämättömät uutiset. Kuten tänään tarina suomalaisamerikkalaisesta elokuvasta Rage – Midsummer’s Eve.
Helsingin Sanomienkin nettisivuillakin oli julkaistu uutinen, jonka mukaan suomalaistähtiä on päässyt amerikkalaiselokuvaan. Avasin linkin, toden totta tällainen kiinnostaa.
”Kolme suomalaisnäyttelijää on saanut pääosarooleja amerikkalaistuotantoisessa elokuvassa Rage – Midsummer’s Eve”, juttu alkaa.
No niin!
”Suomalaisnäyttelijät ovat Christian Sandström, Greta Mandelin ja Mikko Vartiainen. Englantilaistähdistä pääosissa ovat Holly Georgia ja Johnny Sachon.”
Keitä he ovat?
”Elokuvan yhdysvaltalaiset päätuottajat ovat parhaillaan neuvottelemassa levityssopimuksista kansainvälisten levitysyhtiöiden kanssa. Perjantaina Lontoossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa sivuttiin levitysmahdollisuuksia muun muassa Pohjois-Amerikan ja Britannian markkinoille.”
Minäkin olen parhaillani neuvottelemassa mahdollisuuksistani valita Suomen hallitus ja johtaa sitä. Käyn keskustelua puoliksi tyhjän vissypullon kanssa.
Mystisessä uutisessa ei kerrota tuottajista sen enempää, eikä tekijöistä muuta kovaa faktaa kuin ohjaaja, Tii Ricks. Kuka?
Ei vähempää kuin:
”Tii has since become one of the top film editors in Europe and she has directed and edited multiple television programs, short feature films, documentaries and music videos for which she has received several awards. Her first feature film ’Better Than Andy’ was released worldwide in January 2009.”
Wow! Näin kertoo IMDb:n biografiaosuus.
Tuon sivun saa tosin täyttää kuka vain, esimerkiksi henkilö itse tai hänen kaverinsa.
Mitäs tämä Ricks on sitten tehnyt päästäkseen ”Euroopan parhaiden elokuvaleikkaajien” kärkeen?
No, katsotaanpa: samaisen IMDb:n listan mukaan leikannut muutamaa suomalaista televisiosarjaa sekä Ajankohtaista kakkosta.
Entäpä tuo ”ympäri maailman” levitetty pitkä esikoisohjaus Better than Andy?
Nähtävästi joku kotivideo, josta kukaan ei ole kuullut. En minä eikä google-haun mukaan kovin moni muukaan.
Ilahduttavasti Ricksin, 30, salaperäistä esikoista on kuitenkin levittänyt Yhdysvalloissa niinkin iso taho kuin amazon.com, kertoo Ricksistä Wikipedia, jonne tunnetusti voi täyttää omat tietonsa.
Amazonissa on CreateSpace -palvelu, jolla saa minkä tahansa hengentuotteensa sinne myyntiin, omakustanteena. Toisin sanoen Ricks tai hänen tuottajansa on lähettänyt CreateSpaceen tuon kotivideon tiedostona, ja nyt se on muka ”Amazonin julkaisema”. Kuka tahansa meistä voisi väittää saaneensa vaikka lounaalla kuvaamansa kännykkävideon ”Amazonin julkaisemaksi”, jos jaksaa täyttää kaavakkeen.
Häpeilemätön ja tökerö itsepromootio huipentuu Wikipediassa mainintaan Ricksin hengentuotteesta toisessa mediassa: ”Suomessa syksyllä 2009 ilmestynyt omaelämänkerrallinen kirja Mistä tytöt tulevat? (BoD GmbH, 2009) kertoo Tii Ricksin siihenastisen elämäntarinan.”
”BoD GmbH”, mikäs sellainen suomalainen kustantamo oikein on?
No, niin sanottu vanity press -nettikustantamo: he ”julkaisevat”, kunhan maksat kaikki viulut itse. Vähän kuin kävisit valokopioliikkeessä printtailemassa ikioman kirjasi, jos on jotain tullut raapusteltua.
Toivotan onnea Rage – Midsummer’s Evelle, sen tekijöille ja etenkin tuottajllle (keitä he sitten ovatkaan)! Kannattaisi ehkä kuitenkin vähän rajoittaa noita pääasiassa täysin perättömiä hehkutuksia, ettei anna itsestään ihan uunoa vaikutelmaa.