Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Suomalaiset juhlivat Le Petitissä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 24.5.2008 07:18

Toimittajat ja elokuva-alan väki ovat yhtä mieltä siitä, että päivät Cannesissa ovat vuoden raskainta työaikaa.

Ensimmäiset elokuvanäytökset alkavat puoli yhdeksältä aamulla, viimeiset puoliltaöin. Niiden välillä toimittajien pitää juosta haastatteluja tekemässä ja ennen kaikkea sopimassa niistä.

Itse jonottelin viime viikon tiistaina kello kahdesta seitsemään eri pr-toimistoissa, eräässä niistä peräti kaksi tuntia saadakseni eräät tapaamiset sovittua, minkä jälkeen osa niistä on peruttu ja useimpia siirrelty.

Ja kaiken huhkimisen lisäksi tarjolla olisi huippuelokuvia koko ajan – jos pitää hetkenkin taukoa, tuntuu siltä, että jotain todella tärkeää ja ainutlaatuista menee juuri nyt ohi. Syyllisyydentuntoa ei voi välttää. Ja välillä pitäisi syödäkin.

Elokuvantekijöillä, kuten tuottajilla ja ohjaajilla, on vielä kovempi paine. Rahoitus- ja yhteistyöpalavereja pidetään aamusta iltaan, ja illalla he kiertävät eri firmojen bileissä näyttäytymässä ja verkostoitumassa. Levityspuolen väki lukee läjäpäin käsikirjoituksia, joiden perusteella päätetään, ostetaanko elokuva ennakkoon ja millä hinnalla.

Monet tuntemani tuottajat ja maahantuojien edustajat näyttävät pärjäävän viikon täällä nukkumatta yhtenäkään yönä neljää tuntia enempää.

Välillä on kuitenkin ihan pakko vaihtaa vapaalle. Sitten törmätään rahakysymyksiin. Oluttuoppi maksaa vähänkin miellyttävämmissä paikoissa vähintään kymmenen euroa, ja palvelu on silti laiskaa ja hapanta.

Jos käytössä ei ole firman korttia, tai firma on pieni, ratkaisu on La Petit Majestic. Rue Tony Allardilla kadunkulmassa sijaitseva bistro näyttää päivällä aivan tavanomaiselta, canneslaiseksi halvaltakin. Siellä on raviveikkaustiski ja muutama ruokapöytä. Jos asiakaspaikat laskettaisiin suomalaistyyliin, saliin mahtuisi 30 henkeä.

Illalla elokuvafestivaalien aikaan La Petit Majestic muuttuu täysin. Se on paikka, jossa tapaavat ne, joilla ei ole varaa kympin tuoppiin, mutta silti kova jano. Siellä kohtaavat pienempien maiden toimittajat ja elokuvantekijät.

Väenpaljous levittäytyy viereisille kaduille ja ravintolasta tuodaan oluthanat myös ulos, molemmille puolille katua. Rue Tony Allard suljetaan puomein, ja jos joku autoilija erehtyy yrittämään läpi toisen poikkikadun Grand Hotelin parkkipaikalle, buuaa monisatapäinen asiakasjoukko pitkään ennen kuin väistää.

Tuoppi lämmintä
olutta
6 eurolla

Le Petit Majesticin erikoisuus on olut, josta on saatu eristettyä pois kaikki hyvät makuaromit ja yleensä myös hiilihappo. Miten suoraan hanasta saadaankaan ulos täysin väljähtynyttä kaljaa? Litku tarjoillaan luonnollisesti lämpimänä.

Mutta meininki on välitön, eikä se tuopin virkaa tekevä muovimuki epämääräisine sisältöineen maksa kuin kuusi euroa.

On paikalla nähty oikeita tähtiäkin.

Esimerkiksi Mickey Rourke palloili siellä hyvissä tunnelmissa eli umpitunnelissa vuonna 2005. Ja Mike Leigh viihtyy katubaarissa paremmin kuin kokkareilla – kun hänen elokuviaan on esitetty Cannesissa, on sosiaalirealistiohjaaja tullut kuulemma suoraan Le Petitiin ja jättänyt glamour-kemut väliin.

Skanditähtiä hälinässä on nähty runsaasti, Tanskan Mads Mikkelsenistä ja Kim Bodniasta Ruotsin Peter Stormareen. Ja joukkoon on soluttautunut myös tasku- ja muitakin varkaita – ainakin yhdeltä tutultani on viety Le Petitissä laukku läppäreineen kaikkineen.

Ravintola oli ennen auki niin pitkään kuin asiakkaita riitti, suosituimpina päivinä festarin toisen viikon alussa kirjaimellisesti aamiaiseen asti.

Nyt EU-lait ovat ilmeisesti vaikuttaneet Ranskaankin niin, että hanat kuulemma suljetaan jo kolmelta yöllä. Silloin janoisimpien on siirryttävä huippuhotelli Martinezin vieressä sijaitseviin kahviloihin, joiden on havaittu olevan yhä tarvittaessa auki 24 tuntia vuorokaudessa.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt