Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Suomalaiset eivät käy elokuvissa

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 21.11.2011 10:31

Aina kun joku valittaa, ettei Suomessa saada valkokankaalle sitä tai tätä kiinnostavaa leffaa, joudun toteamaan kylmän tosiasian. Me suomalaiset emme ole elokuvakansaa. Jos kävisimme leffassa useammin, kannattaisi tänne tuoda levitykseen enemmän myös niitä pienempiä elokuvia.

The Guardianissa julkaistiin juttu Etelä-Korean elokuvatuotanto- ja menestysihmeen syistä. Jutun pointti oli muualla, mutta mukana oli lista maista, joissa elokuvissa käydään eniten suhteessa asukaslukuun.

Tartutaan siihen, kymmenen kärki tässä:

1. Islanti (5,4 leffalippua vuodessa per asukas)
2. Singapore (4,5)
3. Australia (4,1)
4. Yhdysvallat (4,0)
5. Irlanti (3,7)
6. Uusi-Seelanti (3,5)
7. Ranska (3,4)
8. Hongkong (3,2)
9. Kanada (3,1)
10. Etelä-Korea (3,0)

Iso-Britanniassa käyntejä kertyi 2,7 vuodessa.

No, mikä on Suomen luku?

Se on Länsi-Euroopan huonoimpia: käymme elokuvissa keskimäärin 1,4 kertaa vuodessa. EU:n keskiarvokin on yli kaksi käyntiä per vuosi. (Olemme sentään vähän petranneet, viisi vuotta sitten Suomen luku oli 1,16 kertaa vuodessa.)

Itke siinä sitten, miksi niin monet elokuvat menevät suoraan dvd-levitykseen. Sellaisia ovat uusista esimerkiksi Cary Fukunagan tehokas tulkinta Jane Eyrestä – pääosissa Carey Mulligan ja Michael Fassbender – ja Ruben Fleischerin jopa coenmainen 30 Minutes or Less, jossa Jesse Eisenberg ja Danny McBride ovat hyvässä vedossa. Paul Giamatti tekee yhden uransa parhaista rooleista Barney’s Versionissa, jota sitäkään ei meillä kankaalla nähdä. Voi myös ihmetellä, miksi maailmalla hyvin menestynyt ja tiettävästi kelpo kauhujännäri Insidious putkahti meillä vain dvd- ja bluray-julkaisuna (nimellä Riivattu).

Suoraan dvd:lle menevät myös Olkikoirien remake, jonka ohjaaja Rod Lurie on tehnyt mielenkiintoisia elokuvia, sekä kulttitaiteilija Banksyn hillitön esikoisohjaus Exit Through the Gift Shop, jonka parasta ennen -päivä alkaa joka tapauksessa olla käsillä.

Vähemmän harmillisesti teatterilevityksen ohittavat ovat esimerkiksi Anonymous, Roland Emmerichin draama Shakespearen salaisuudesta, Michael Mannin tyttären Amiin yritteliäs rikostarina Texas Killing Fields sekä Country Strong, jonka pääosassa on Gwyneth Paltrow.

Kehittymättömän elokuvissakäyntikulttuurin seurauksista lisää ikäviä uutisia pian.

Vapaa toimittaja Kalle Kinnunen kertoo elokuva-alan kuulumisia ja purkaa tuntojaan näkemästään myös Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Joo, kiinnostaa käydä paskaleffoissa että sitten ehkä mahdollisesti tulevaisuudessa pääsisin katsomaan sitä mitä haluan.

HALOO?

niintietenkin:
Tällä hetkellä esim. Helsingissä pyörivät mm. seuraavat paskaleffat: Drive, Nader ja Simin – ero, Iho jossa elän, Pina, Tartunta, Apinatytöt, Midnight in Paris, Ikuisesti sinun, Le Havre ja The Tree of Life.

Oletko nähnyt yhtään?

>>> Nykyään monet nuoret käyvät vain surkeita kriitikoiden haukkumia leffoja katsomassa

No kyllä minusta on mielekkäämpää katsoa oman maun mukaisia elokuvia kuin orjallisesti seurata jonkun muun mielipidettä. Kyllä ne kriitikot kotimaisia elokuviakin jaksavat hehkuttaa, mutta totuus on että muihin pohjoismaihin verrattuna suomalainen elokuva on suurimmaksi osaksi mielikuvituksetonta ja aneemista pas… no sitä itseensä. Enkä sen puoleen jaksa uskoa siihenkään että tarjonta laajenisi jos ihmiset kävisivät katsomassa enemmän massaelokuvia. Päinvastoin. Sehän lähettäisi vain sellaisen viestin että niitä kannattaa suosia levityksessä. Itse tykkään kyllä katsoa elokuvia laidasta laitaan, mutta pyrin mahdollisimman paljon tukemaan erityisesti Night Visionsin ja Tampereen Cinemadromen kaltaisia tapahtumia ja suosimaan pienempiä teattereita.

Pitää nyt karkkilalaisena kommentoida, kun paikkakunta mainittiin: ei se nimittäin paljon lohduta, että on monta teatteria 50 km säteellä, kun kaikissa pyörivät samat harvat hittielokuvat, joita ei haluaisi katsoa edes ilmaiseksi kotisohvalla. Käytännössä Vihti on ainoa järkevä suunta käydä Karkkilasta elokuvissa pelkän elokuvissa käynnin vuoksi (matkaa alle 20 km), useimmiten tulee käytyä Helsingissä muiden asioiden yhteydessä.

Suomessa käytiin valtavasti elokuvissa vuoden 1905 korvilta 1960-luvulle, mutta televisio antoi meillä suuren iskun siksikin, että Suomessa oli Pohjoismaiden paras elokuvatarjonta. Suomessa oli ainoana Pohjoismaana mainostelevisio, ja ohjelmistossa toteutui parhaiten laadun ja viihteen tasapaino. Seuraavan iskun antoivat kotivideot 1980-luvulla. Suomi on harvaan asuttu maa: pinta-alaltaan yhtä iso kuin yhdistynyt Saksa mutta väkimäärältään vain 5,4 miljoonaa kun Saksassa on 82 miljoonaa asukasta. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomessa käytiin enemmän elokuvissa kuin nykyään, mutta silloin ei ollut nettiä, kotiteattereita, televisioita, radioita eikä monella levysoitintakaan. Mutta taistelu jatkuu.

Tarkoitin, että Suomen televisiossa oli Pohjoismaiden paras elokuvatarjonta. Tosin 1960-luvulla oli myös loistava elokuvateatteritarjonta. Ensi-iltoja saattoi olla 600 vuodessa, kun nykyään on kolmannes siitä.

”MKK: Kyllä ne kriitikot kotimaisia elokuviakin jaksavat hehkuttaa, mutta totuus on että muihin pohjoismaihin verrattuna suomalainen elokuva on suurimmaksi osaksi mielikuvituksetonta ja aneemista pas… no sitä itseensä.”

Mihin tämä liittyi? Kotimaista elokuvaa pidetään arvossa, jos mitataan niihin myytyjen elokuvateatterilippujen kautta. Eli ongelma vähissä elokuvakäynneissä ei ole todellakaan siellä.

Ja kriitikot ovat viimeksi haukkuneet mm. elokuvat Likainen Pommi, Missä kuljimme kerran ja suurimman osan tämän vuoden Vareksista. Ihan ansiosta.

Kaurismäen Le Havre on Oscar-veikkauksissa korkealla ja suomalainen elokuva tuntuu saavan aika usein erinäisiä festivaalipalkintoja.

Eiköhän tässä ongelmassa ole kyseessä juuri tuo haja-asutus ja huono elokuvissa käymisen traditio.

Mikko Pihkoluoma kirjoitti:
”Dublinissa asiat ovat huonommin ainakin arkistonäytösten ja muun kuin englanninkielisen elokuvan suhteen. Kaupallisessa levityksessä pyörii laajemmin sellainen laadukas amerikkalainen independent-elokuva, joka ei meillä saa juuri mitään huomiota. Saleja on toki vaikka millä mitalla”

Mikko Pihkoluoma
”Kysyttiin, että missä eur. pääkaupungissa asiat ovat huonommin ja yritin tarjota vastausta.”

Ei, kysyin kylläkin nimenomaan kaupallista ohjelmistoa esittävien teatterien tilannetta enkä ohjelmistorakennetta sinänsä. Tuntuu olevan täkäläinen erityispiirre, että suurissakin kaupungeissa tungetaan (sinänsä suht monipuolinen ja laadukas) ohjelmisto mahdollisimman pieneen määrään teattereita. Esim. Tampereellakin Niagara yrittää mahduttaa yhteen saliinsa kaiken mahdollisen festareista arkistonäytöksiin ja jugoslavialaisen elokuvan viikkoihin, ja esittää siinä sivussa kaikki arthouse-ensi-illat ja Harry Potteriakin jossain välissä. Turussa ei ole kuin yksi ainoa elokuvateatteri. Tästä suomalaisesta erityispiirteestä en olisi lainkaan ylpeä.

Suomeen tarvittaisiin yksinkertaisesti suurimpiin kaupunkeihin lisää elokuvateattereita ja tukimuodot järjesteltävä sellaiseksi, että niiden pyörittäminen on mahdollista. Vuosi vuodelta surkeammaksi käyvä teatteritilanne tulee ennen pitkää vääjäämättä näkymään jossain vaiheessa myös ohjelmiston selkeämpänä kaventumisena.

Monet aikuiset, jotka ovat aikoinaan harrastaneet elokuvissakäyntiä aktiivisesti eivät nykyisessä vähemmän houkuttelevia vaihtoehtoja tarjoavassa teatteritilanteessa koe mieluisaksi lähteä enää lainkaan elokuviin. Elokuvissakäynti on kokonaisvaltainen kokemus. Ei ole sama käykö sen ranskalaisen laatuelokuvan katsomassa makkaraperunoita myyvän Kinopalatsin kellariluukussa vaiko fiksusti profiloituneessa arthouset-eatterissa.

Suomessa elokuvatarjonta on jenkkiläistyny, sitä se kapitalismi teettää. Nuoriso on ainoa joka pyörittää teattereita. Kyllä vanhempi väki ja järkevät ihmiset kävis leffassa jos siellä olis jotain järkevää katottavaa. Itekki meen mieluummin filmihulluleffakauppaan kuin tennariin.

Olettaisin, että pikkusalien Helsingistä 2000-luvun puolivälissä poistumisen syynä on ollut osittain levittäjien strateginen linjaus, jossa edes kohtalaisen hyvän suosion saaneita elokuvia ei pyöritetä niin pitkään kuin katsojia riittää, vaan keskitytään DVD-myyntiin ja teatterilevitys on ”ikkuna”, jossa ei ole tarkoituskaan lypsää kaikkia mehuja irti.
Muistelkaapa vaikka kuinka pitkään Kamraksella oli Sodoman 120 päivää Bio Cityn ohjelmistossa – 2000-luvulla! Kai siellä aina joku katsoja sitten oli.
Ilahduttavaa, että joku Black Swanin kaltainen viihdyttävä, mutta taiteellisesti tasokas ”iso” elokuva voi tehdä asiassa selvän poikkeuksen niin, että elokuvaa esitetään vielä selvästi DVD:n julkaisun jälkeenkin. Kuvittelisi, että tällainen tapaus noteerataan.

MS: ”Olettaisin, että pikkusalien Helsingistä 2000-luvun puolivälissä poistumisen syynä on ollut osittain levittäjien strateginen linjaus, jossa edes kohtalaisen hyvän suosion saaneita elokuvia ei pyöritetä niin pitkään kuin katsojia riittää, vaan keskitytään DVD-myyntiin ja teatterilevitys on ”ikkuna”, jossa ei ole tarkoituskaan lypsää kaikkia mehuja irti.”

Miksi levittäjät tekisivät tällaisen linjauksen? En ymmärrä.

”Muistelkaapa vaikka kuinka pitkään Kamraksella oli Sodoman 120 päivää Bio Cityn ohjelmistossa – 2000-luvulla! Kai siellä aina joku katsoja sitten oli.”

Niin no – kävitkö niissä Bio Cityn pienimmissä saleissa? Niissähän oli tyyliin 16 paikkaa.

Toisaalta Kamraksen bisnes ei muutenkaan ollut aina ihan arkijärjellä käsitettävää, mutta Bio Citysta oli kyllä iloa.

Suomalaista elokuvakulttuuria häiritsee Finnkinon monopoliaseman lisäksi elokuvakulttuurin tukemiseen käytettävien määrärahojen puute.

Opetusministeriöltä on jo pitkään odotettu toimenpiteitä laaja-alaisemman elokuvakasvatuksen mahdollistamiseksi myös pienemmillä paikkakunnilla, sen sijaan että arkistonäytökset rajoittuvat pelkästään isoihin kaupunkeihin ja käytännössä ainoastaan Helsingissä voidaan sanoa olevan kattava tarjonta elokuva-arkiston esityksiä.

Lisäksi tuntuu siltä, että elokuvien levittäjät ovat yhä enemmän Finnkinon armoilla ja vapaa kilpailu kuihtuu pikkuhiljaa pois. Jos Finkkari ei ota elokuvaa levitykseen, on sitä turha yrittää tuoda Suomen muihin teattereihin.

Lopuksi vielä. Tulin juuri elokuvateatterista. Oli mukavaa, vaikka ihmiset ympärilläni hengittivät, nauroivat ja jotkut jopa söivät. Nautin tästä kollektiivisesta kokemuksesta.

Pari vaikutelmaa:

Lapsena ravattiin jatkuvasti katsomassa leffoja Ritzissä, Adlonissa, Pirtissä… Nykyään tulee lähdettyä ehkä kerran vuodessa. Silloin oli TV:ssä kaksi kanavaa, nykyään TV:ssä tallennusmahdollisuuksineen enemmän katsottavaa, elokuviakin, kuin ikinä ehtisin tuijottaa. Ja verkon houkutukset päälle.

Toki elokuva isolta kankaalta on edelleen televisioon verrattuna elämys.

”Suomalainen tavis maksaa silmää räpäytämättä monta kymppiä lätkämatsin näkemisestä tai ravintolaillasta, ja teatterit ja oopperat ne vasta kustantavat.”

Moni maksaa. Itsellä on jääkiekko vaihtunut jalkapalloon ja salibandyyn osaltaan hinnankin vuoksi. Oopperassa en ole käynyt koskaan, teatterissakin perin harvoin.

Vaikka moni kommentoija yrittääkin sitä väittää, ongelma ei ole siinä, että maaseudulla katseltaisiin liian vähän elokuvia tai että koko maa on harvaan asuttu. Ongelma on siinä, että kaupungit ovat harvaan asuttuja. Pääkaupunkiseudulla asuu niin paljon ihmisiä, ettei pitäisi olla mikään ongelma yltää Kööpenhaminan lukemiin jos elokuvakulttuuri kiinnostaisi suomalaisia ja jos kotona kyyhöttäminen ei olisi kansallisperinne.

Jos elokuvakulttuuria halutaan parantaa koko maassa sen pitäisi olla parempaa pääkaupungissa. Eli edelleen ainut lääke on käydä useammin elokuvissa eikä jankuttaa, että siellä menee pelkkää paskaa. Tällä hetkellä on tarjolla kaikkea laadukkaasta viihteestä laadukkaaseen taide-elokuvaan, jota sopii katsoa vaikka useita kertoja elokuvateatterissa.

Tekisi mieli vähän neuvoa Finnkinon ohjelmistosuunnittelijaa ”lukujärjestyksen” laatimisessa.
Olisi suotavaa, että kaikista heillä pyörivistä elokuvista olisi edes yhtenä arki-iltana näytös johon päivätyötä tekevätkin ehtisivät. Esim. tällä viikolla The Guard menee Kinari 10:ssä vain ma-to kello 11:00. Tämä on vain yksi esimerkki siitä kun tajuaa olevansa auttamatta myöhässä. Ei se tulevinakaan viikkoina tule olemaan paremmissa näytöksissä eli Amazon vetää jälleen kerran pidemmän korren.

Kino Engelissä olisi rauhoittavaa käydä (vaikka valkokankaat onkin turhan pienet), mutta siinä vaiheessa kun jokin elokuva vihdoin pyörii siellä olen useimmiten ehtinyt käydä katsomassa sen jo Tennishelve..palatsissa, tarkoitan. Nytkin minulla on tammikuussa vanhentumassa Engeliin sarjalippuja kun kaikki siellä pyörivät leffat olen nähnyt jo aikaa sitten. Kyllähän hyvän leffan jaksaa katsoa useampaankin kertaan, mutta Engelissä voisi olla useammin heidän omia maahantuontejaan ensi-illoissa.

Aika moni ei selvästikään käy edes yhtä vuosittaista leffakäyntiään kun minä kannan korteni kekoon kerran viikossa. Millä sen ”nukkuvien puolueen” saa herätettyä – vai eikö millään?

Sandrew Metronom huomioi aikoinaan heavyuserit tuntuvalla alennuksella, mutta Finnkinolla ei ole sarjakorttia kummempaa etua vaikka joku istuisi siellä joka ilta. Lähes monopoliasemassa on hyvä näköjään porskuttaa.

”Siru_S kirjoitti:
Tekisi mieli vähän neuvoa Finnkinon ohjelmistosuunnittelijaa ”lukujärjestyksen” laatimisessa.
Olisi suotavaa, että kaikista heillä pyörivistä elokuvista olisi edes yhtenä arki-iltana näytös johon päivätyötä tekevätkin ehtisivät. Esim. tällä viikolla The Guard menee Kinari 10:ssä vain ma-to kello 11:00. Tämä on vain yksi esimerkki siitä kun tajuaa olevansa auttamatta myöhässä. Ei se tulevinakaan viikkoina tule olemaan paremmissa näytöksissä eli Amazon vetää jälleen kerran pidemmän korren.”

Tähän se juuri johtaa, kun ei ole enää tarpeeksi teattereita. Kiinnostavia elokuvia löytyy ohjelmistosta mutta älyttömiin aikoihin.

Vaikuttaa ikävältä valitukselta, jope tekosyyltä mutta itse koen näytösaikojen olevan mielenkiintoisten elokuvien kohdalla aika rajoittuneita että elokuvissakäyntiä on ihan oikeasti vaikeata sovittaa arkeen omilla työajoillani. Toivoisin teattereilta enemmän joustoa näytöskarttoihin.

”…kun kaikissa pyörivät samat harvat hittielokuvat, joita ei haluaisi katsoa edes ilmaiseksi kotisohvalla.”

Tämä on todellinen syy katsojakatoon. Hyvien elokuvien ystävät eivät todennäköisesti edes enää seuraa tarjontaa, koska se on aivan ala-arvoista.

Helsingissä voi nähdä hyviä elokuvia satunnaisesti Orionissa tai Engelissä. Muut teatterit eivät pyöritä vanhoja eivätkä uudempiakaan klassikoita tai valtavirrasta poikkeavia elokuvia, jotka kuitenkin näyttäisivät suurella kankaalla aivan toiselta kuin kotiteatterissa.

MATKA EDENIIN näkyi juuri pudonneen leffakartalta, mutta Espanjan maisemat olivat isolla kankaalla ericemäisen vaikuttavia Rax Rinnekankaan kuvaamina.

”Mother!….Mother!”: Olet oikeassa, nytkin Helsingin Finnkino-saleissa pyörii sellaista sontaa kuin Drive, Hiljaa toivotut, Iho jossa elän, Ikuisesti sinun, Le Havre, Mama Africa, Midnight in Paris, Nader ja Simin: Ero, Neds, Piiat, Pina 3D, Polisse, Tartunta, The Tree of Life ja Tintin seikkailut. Näihin ei kannata koskea pitkällä tikullakaan!

Eiku…