Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Suomalaisen elokuvan synkkä vuosi

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 3.11.2009 15:16

Kotimaisten elokuvien katsojaosuus jää tänä vuonna harvinaisen huonoksi. Eikä elokuvien tasokaan ole ollut juhlimisen arvoinen, paria poikkeusta lukuunottamatta.

Lokakuun loppuun mennessä on Suomessa käyty tänä vuonna 5,7 miljoonaa kertaa elokuvissa. Kotimaisiin elokuviin on myyty hieman yli 800 000 lippua.

Joulusesonki on vielä edessä, mutta ei se auta: kotimaisten elokuvien katsojamäärä on poikkeuksellisen huono.

Kotimaisten katsojaosuus vuonna 2009 jää parhaassa tapauksessakin siihen mitä se nyt on, 14 prosenttiin kaikista leffassakäynneistä.

Suomalaisen elokuvan uusi nousukausi alkoi vuonna 1999, jolloin sai ensi-iltansa neljä isoa hittiä (Häjyt, Kulkuri ja joutsen, Lapin kullan kimallus ja Rukajärven tie) ja moni muukin elokuva kelpasi hyvin yleisölle.

Sen jälkeen on alle 15 prosentin katsojaosuuteen jääty vain kerran, vuonna 2001. Esimerkiksi viime vuonna kotimaisten katsojaosuus oli 23% – ne saivat noin 1,6 miljoonaa katsojaa. (Tilastoja on Suomen elokuvasäätiön nettisivuilla.)

Tänä vuonna on nähdään vielä kaksi kotimaista elokuvateatteriensi-iltaa. 20.11. kankaille pääsee Miika Soinin Thomas, joka on taitavasti tehty ja lupaava, mutta enemmän lyhytelokuvan kuin pitkän draaman tuntuinen. En usko, että Thomas saa montaakaan tuhatta katsojaa, sillä se on nähty televisiossa jo viime jouluna. Enkä aivan ymmärrä, miksi se tuodaan (vasta) nyt kankaalle – loogisin perustelu olisi Jussi-ehdokkuuksien kalastelu, mutta nuo televisioesitykset vievät siltä Jussi-kelpoisuuden.

Joulukuussa saapuu Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla, joka on trailerin perusteella juuri sitä mitä saattoi odottaa: kirjaimellinen, jäykkä ja paatoksellinen romaanifilmatisointi, jonka visuaalinen ilme on televisiotyyliä. Mutta sellainenhan menee Suomessa läpi, jos aihe on niinsanotusti tärkeä ja kansallinen.

Katsojia Pohjantähti voi saada jopa 400 000, joista tämän vuoden tilastoihin tuskin ehtii enemmän kuin 150 000 – maalaiset ja vanhukset liikkuvat elokuvateattereihin hitaasti.

Eivät katsojaluvut tietenkään ole laadun mitta, mutta täytyy sanoa, että vuoden kotimaisista aika monet ovat olleet tylsiä. Toinen jalka haudasta, Väärät juuret ja Pihalla laahasivat ja haukotuttivat. Ralliraita oli musertavan epähauska ollakseen komedia. Eikä tämä ole vain kriitikon narinaa, vaan kansa äänesti samoin – kaikki neljä jäivät rajusti alle levitysyhtiöiden katsojatavoitteiden.

Kuulustelu on hyvä tv-elokuva, mutta valkokankaalla esittäminen ei tuo sille merkittävää lisäarvoa.

Vuoden tähänastisia menestyjiä yhdistää se, että tekijät ovat tunnustettuja osaajia.

Vuoden katsotuin elokuva, Aleksi Mäkelän Rööperi jätti harmillisesti käyttämättä monia lähteenä olleen kirjan kiinnostavimpia elementtejä ja loppuratkaisu oli aivan naurettava, mutta silti paketti oli reteästi viihdyttävä taattuun Solar Films-tyyliin.

Vuoden paras kotimainen Kielletty hedelmä yhdisteli taitavasti art house- ja nuorisoleffaelementtejä ja saikin mukavasti katsojia, kuten Dome Karukosken elokuvilla on tapana.

Postia pappi Jaakobille ei ollut omaan makuuni, mutta ymmärrän hyvin, että moni pitää siitä, onhan se niinsanottua laatukuvaa. (Hyvät katsojaluvut sai näiden kolmen lisäksi Haarautuvan rakkauden talo, joka oli aikamoista sähellystä, mutta menestystä auttoi vuoden toiseksi nimekkäin tähtikaarti.)

Komea ja tinkimättömyydessään ainutlaatuinen Muukalainen ei löytänyt meillä katsojia, mikä ei ole ihme – haastava elokuva ei saanut elintärkeää tukea kriitikoilta – mutta kuluvan vuoden suomalaisleffoista se on ainoa, joka on kelvannut valkokangaslevitykseen ulkomaillakin – ainakin Saksassa ja Virossa. (Skavabölen pojat on saamassa Saksassa levityksen joskus myöhemmin ja Pohjantähteä aiotaan esittää Ruotsissakin.)

Suomalainen elokuva ei kestä toista vuotta, jona keskimääräinen taso olisi näin vaisu ja katsojaluvut melkein järjestään pahoja pettymyksiä.

Se veisi yleisöltä uskon ja tuotantofirmoilta rahat.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Ei voi kuin ihmetellä, että vaikka SES:llä on käytännössä valta valita millaisia elokuvia Suomessa tehdään, miksi tänä vuonna ei ole tullut yhtään lastenelokuvaa, kun viime vuonna (ja sitä edellisenä) niitä tuli useita. Toki ensi-illat siirtyvät suunnitellusta, mutta ihan SES:n omien lukujen parhaaksi toivoisi tähän tarkempaa otetta.

Lastenelokuvan puute tämän vuoden kattauksessa on hyvä havainto. Ensi vuonna tulee uusi Risto Räppääjä sekä animaatio Maaginen kristalli, jotka jo kahdestaan voivat saavuttaa puolet siitä katsojamäärästä, mitä kaikki kotimaiset vuonna 2009 yhteensä keräsivät.

Vuoden taiteellisesti kunnianhimoisimman elokuvan Muukalaisen ei välttämättä tappanut kriitikkojen leffasta kiinnostamattomuus, vaan se, että kriitikot eivät saaneet aiheesta läpi juttua lehtiin vaikka yrittivät.

Ainakin Haarautuvan rakkauden talo oli teatterlevityksessä Norjassa ja Kielletty hedelmä Puolassa. Molemmista elokuvista neuvotellaan edelleen useampaa teatterilevitysmaata. Lähde: elokuvien tuottajat.

Joka vuosi on tullut floppeja. Lähtökohtaisesti suurimmat tänä vuonna ovat Toinen jalka haudassa ja Pihalla, joilla oli 50 000 – 80 000 katsojan tavoite. Molemmat lähtökohtaisesti komediaa, mutta kun elokuvat eivät toimineet, niin ei yleisökään niitä löydä.

Postia pappi Jaakobille paikkasi yhden yleisöelokuvan puutteen ollen TV-elokuvana alkuperäisen ensi-listan ulkopuolella.

Tämän vuoden saldoa tiputti tosiaan sen kahden koko perheen/lasten elokuvan puute eli yht 300-400 000 katsojaa.

Saldoa tiputti myös yhden selkeän romanttisen komedian puute (Sooloilua, FC Venus, Kuutamolla), joka on yleensä tuonut n.200 000 katsojaa.

Kolmas iso floppi oli Black Out, joka sai ensi-iltansa ns. uuden vuoden paikalla, eli suurin osa yleisöstä tulee ensi-illan jälkeisenä vuonna. Kuten Sooloilua ja FC Venus omina vuosinaan toivat.

Syyt ovat siis aika selkeät: Kaikkia floppeja yhdistää elokuvallinen epäonnistuminen, heikko käsikirjoitus ja genrerikkomukset (Vai mikä olisi oikeasti TJHaudassa, Pihalla ja Blackoutin genre?) Black out ei todellakaan ole Trilleri ja TJhauta seikkailee jossain komedian ja tragedian välimaastossa. Ja Pihalla?`Mikä se oikein oli?

Jos halutaan yleisöä, pitää tehdä genre-elokuvia ja koko perheen elokuvia. Mutta itse pidän taasen sitä kulttuuri osastoa melko hyvänä Kielletyn hedelmän (oli tosiaan ehkäpä jopa vuoden paras kokemus), Muukalaisen (jonka yleisötavoite oli ymmärtääkseni 5000 katsojaa), Skavabölen pojat ja Postia pappi Jaakobin kanssa. Ne onnistuivat omassa tavoitteessaan, muut eivät. Siksi huono vuosi.

Onko syy siis siinä, että tänä vuonna oli poikkeuksellisen huonoja käsikirjoituksia tai ns. pitkään jonossa olleita projekteja. Eli projekteja, jotka ovat roikkuneet elokuvasäätiön ovella vuosikausia ja sitten yhtenä vuotena ne päätettiin putsata sieltä pois? Tiedä häntä.

En siis syyttäisi SES:iä suoraan. On ollut pyrkimystä yleisöelokuviin, mutta ne ovat vain epäonnistuneet vai pitäisikö uskaltaa sanoa, ettei tätä elokuvaa nyt vain kannata tehdä? Mahdollisesti kovempi linja rahoittajapuolella olisi yksi ratkaisu.

Ainakin ensi vuoden saldo kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta jo tarinan tasolla: Rare Exports (venyykö lyhytelokuva pitkäksi?), Maaginen Kristalli (Todella kiinnostava lähtökohta), Napapiirin sankarit (Karukoski lupasi jossain haastattelussa Kusturica meets Coen -elokuvaa), Prinsessa (mahdollinen eurooppalainen succe?).

iglu: Olet oikeassa, Muukalainen tosiaan on saanut levityksen myös Belgiassa ja Hollannissa. J-P Valkeapään mukaan Ranskan levityksestä vielä neuvotellaan.

Jaska: En minäkään SES:iä suoraan lähtisi syyttelemään, vaikka jotkut ratkaisut kummastuttavatkin. Kuten kuvailit, osasyynä synkälle vuodelle on sattuma, ensi-iltojen osumista tietylle kalenterivuodelle ei voi ihan tarkkaan päättää etukäteen. Ja esimerkiksi Pihalla on ehkä näyttänyt paperilla sellaiselta mutkattoman varmalta yleisöelokuvalta kuin monet Solar-tuotannot. Elokuvien tekemisessä on aina se haaste, että koskaan ei voi etukäteen olla sataprosenttisen varma, tuleeko tästä hyvä, kyllin hyvin yleisöön menevä, tai molempia.

”Kaikkia floppeja yhdistää elokuvallinen epäonnistuminen, heikko käsikirjoitus ja genrerikkomukset (Vai mikä olisi oikeasti TJHaudassa, Pihalla ja Blackoutin genre?) Black out ei todellakaan ole Trilleri ja TJhauta seikkailee jossain komedian ja tragedian välimaastossa. Ja Pihalla?’Mikä se oikein oli?”

Juuri näin.