Suomalaisen elokuvan ihmeellinen viikonloppu

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tällaisia asioita olisi ollut lähes mahdoton kuvitella muutama vuosi sitten.

Yhtenä toukokuisena viikonloppuna suomalainen esikoiselokuva voitti Cannesissa Un certain regard -sarjan pääpalkinnon. Samana viikonloppuna suomalais-amerikkalainen tuotanto oli Yhdysvaltojen katsotuin elokuva.

Toinen elokuvista on auteur-käsityötä, toinen aivan erilaiseen osaamiseen nojaava tuote. Kummallakin saavutuksella on erilaiset seurauksensa.

Angry Birds -elokuvan Pohjois-Amerikan avaustulos varmisti Rovion bisnessuunnitelman onnistumisen. Elokuva tulee nousemaan omilleen. Mitä todennäköisemmin sille tehdään myös jatko-osa, enkä missään tapauksessa usko, että Rovion animaatiopuolella laskettaisiin tulevaisuutta vain vihaisten lintujen varaan.

Läpimurto voi hyvin johtaa siihen, että Rovio tekee animaatioelokuvaa jatkossa myös Espoossa. Angry Birds -elokuvaan oli Suomessa animoitu vain yksi jakso, mutta osaamista on. Hollywood-tason tuotantoon vaadittava volyymi on vain niin suurta, että tuotantolinjaa pitäisi kasvattaa, jotta työ onnistuisi Suomessa. Tuskin on niinkään, että Rovio haluaisi aina käyttää animoinnissa alihankkijaa.

Roviolle aluevaltaus elokuvaan tarkoittaa tietenkin myös koko lintubrändin virkistymistä. Kyseessä on franchise, jossa kokonaisuus muodostuu monesta alasta, jotka yhdessä pitävät bisnespyörän liikkeessä.

Angry Birds -elokuvan suomalaisuutta maailmalla ei ehkä nähdä. Se kuitenkin näyttää Suomessa ja muualla, että suomalainen elokuvantekeminen voi olla bisnestä ja sijoituskohde. Riskiäkään ei pidä vähätellä. Mikään ei ole viihdealalla varmaa, hyvin harvat asiat ovat kestäviäkään.

Joka tapauksessa Angry Birds -elokuva on menestystuotteena ensimmäinen laatuaa. Ennätyksiäkin se rikkoo. Kaikkien aikojen tuottoisammaksi peliin perustuvaksi elokuvaksi se ainakin näyttäisi pian nousevan.

Juho Kuosmasen Hymyilevän miehen voitto Cannesissa on taas suomalaiselle elokuvalle mieletön profiilinnosto. Torstai-iltapäivän näytöksestä ja aplodeista lauantai-illan palkintojuhlaan Hymyilevä mies oli eräänlaisessa välitilassa. Ensimmäiset arvostelut olivat hyviä, mutta käytännössä aivan tuntemattomien tekijöiden leffa oli tuolloin noteerattu vasta Cannesin marginaalissa – omista ulkomaisista elokuvatoimittajatutuistanikin ehdin tavata vain yhden tanskalaisen, joka oli sen käynyt torstaina katsomassa.

”Kuulemma hyvä” ei riitä.  Hymyilevä mies oli silloin vielä elokuva, jota ei voinut pitää hirveän houkuttelevana: mustavalkoinen, sijoittuu historiaan. Ehkä nyrkkeilyä, ehkä rakkaustarina – hankala yhdistelmä. Ei helppo pitchattava. Se on elokuva, joka pitää nähdä.

Un certain regard-voiton myötä Hymyilevä mies nousi todella esiin. Se esitettiin voittojuhlan jatkoksi, ja sen näkivät heti sadat elokuvantekijät, alan ammattilaiset ja toimittajat. Se ei ollut enää pieni mustavalkoinen elokuva melko mitättömästä leffamaasta, vaan tunnustettu helmi. Sen nähneet pitivät siitä – etunenässä Varietyn kriitikko Guy Lodge. Monien kollegoidensa tapaan hän ei löytänyt elokuvasta mitään moitittavaa. Lodge kuitenkin yltyi hehkuttamaan sitä aivan estottomasti. Lodgen adjektiivit ja superlatiivit ovat pökerryttäviä ja arvostelu on pitkä. Elokuva-alan tärkeimpään bisneslehteen ei kirjoitettu Cannesista montaa yhtä kehuvaa arviota.

(Hauskaa on sekin, että juuri Lodge sattui kehumaan myös Angry Birds -elokuvaa Varietyssä, jossa kuitenkin on koko joukko kriitikoita.)

Suomalainen elokuva on ollut pitkään tiivistettävissä yhteen nimeen. Kun juttelen kansainvälisten kollegoideni kanssa, Aki Kaurismäki tietenkin tunnetaan. Siinä se yleensä on. Jotkut ovat nähneet Rare Exportsin, Iron Skyn tai Big Gamen. Niiden – etenkin ulkopuoliselle saksalaiselta vaikuttavan Iron Skyn – suomalaisuus menee helposti ohi. Dome Karukosken elokuvia on levitetty jonkin verran, samoin Klaus Härön nimi saattaa olla pohjoismaisesta elokuvasta kiinnostuneille festivaalikävijöille tuttu. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ei suomalaisia elokuvia ole juuri levitetty, Yhdysvalloista puhumattakaan. Härön Miekkailijalla ei edelleenkään taida olla Golden Globe-ehdokkuudesta huolimatta amerikkalaista levittäjää.

Suomalainen elokuva on odottanut profiilinnostajia, jotka yhdessä näyttävät, että mestari Kaurismäki ei ole koko suomalainen elokuva. Pohjoismaisella mittarilla olemme hännillä. Emme me hirveästi Norjaa jäljessä ole tunnettuudessa, mutta jonkin verran kuitenkin, Islannista puhumattakaan. Ruotsi ja Tanska ovat aivan omassa sarjassaan.

Hymyilevässä miehessä nähdään maailmalla toki kaurismäkeläistä lakonista huumoria, mutta se on rohkeasti omankaltaisensa ja erittäin varmaotteisesti tehty elokuva. Eikä edes kenenkään freesiä Suomi-brändiä haluavan tarvitse pelätä, että tämä mustavalkoinen leffa olisi jollain huonolla tavalla itäeurooppalaisen tuntuinen. Hymyilevä mies on pieni mutta loistava aarre, ja vaikka Lodge sitä sivulauseessa Idaan vertasi, se on myös positiivinen elokuva, vaikka näennäisesti ja paperille purettuna kertoo luuserista.

Näkyvyys ei ole kaikki kaikessa, mutta kyllä sitä tarvitaan. Mitä enemmän suomalaista elokuvaa maailmalla noteerataan, sitä enemmän sitä halutaan nähdä ja sitä enemmän keskieurooppalaiset haluavat tehdä Suomen kanssa yhteistuotantoja, jolloin budjettejakin on mahdollista nostaa.

Ensi vuonna maailmalla noteerataan varmasti Tom of Finland -elokuva. Odotuksia kohdistuu myös esikoispitkiin elokuviin. Lyhytelokuvan Oscar-ehdokkuus teki Selma Vilhusesta kansainvälisesti kiinnostavan, joten hänen syksyksi valmistuva draamansa Tyttö nimeltä Varpu on jo nyt matkalla maailmalle. Jussi Hiltusen Lappi-western Armoton maa ei voi jäädä ainoastaan suomalaisten elokuvaksi jo siksi, että mukana ovat maailmalla tunnetut ruotsalaisnäyttelijät Pernilla August ja Michael Nyqvist, jotka eivät taatusti ole suostuneet mukaan ainoastaan rahasta vaan myös hyvän käsikirjoituksen vuoksi.

Kuten esimerkiksi Rare Exports ennen sitä, Hymyilevä mies näyttää, että läpimurtoja tulee nimenomaan siitä näennäisestä marginaalista, jossa tehdään rohkeasti ja intohimolla juuri sitä mitä itse halutaan. Nyt tie on yhä enemmän auki rohkeille. Suomalainen elokuva on totta muuallakin kuin pienen kielialueen rajojen sisällä.