Suomalaiselokuva hurmasi Britannian tärkeimmän kriitikon

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mark Kermode on varmuudella Iso-Britannian seuratuin elokuvakriitikko. Hänellä on 581 600 Twitter-seuraajaa.

Kermode lienee nykyään myös maan vaikutusvaltaisin elokuvakriitikko. Kermoden ja Simon Mayon radio-ohjelma BBC5:lla on suosittu kansainvälisestikin. Printtiin Kermode kirjoittaa The Observeriin.

Sillä on väliä, mikä on Kermoden Viikon elokuva.

Tällä viikolla se on Jukka-Pekka Valkeapään Koirat eivät käytä housuja.

The Observer-arviossaan Kermode vain hehkuttaa elokuvaa. Myös radioarvostelu on kuunneltavissa vaikkapa YouTubesta.

Tällä viikolla kävi niin, että Iso-Britanniassakin elokuvateatterit menivät kiinni. Jäi näkemättä, olisiko Valkeapään elokuva saanut siellä enemmän valkokangasyleisöä kuin kotimaassaan – Suomessa Koirat eivät käytä housuja on saanut (vain) noin 12 000 katsojaa.

Tie ei kuitenkaan noussut pystyyn.

Levittäjän ketteryys mahdollisti – tai voi sitä hätäratkaisuksikin kutsua – sen, että Koirat eivät käytä housuja on nyt Briteissä katsottavissa Curzonin nettipalvelussa.

Noste ei siis mene hukkaan. Yhdysvalloissa elokuva julkaistiin striimauspalvelu Shudderissa jo helmikuussa. Kermoden kehujen myötä kiinnostus leviää sielläkin. Tässä voisi olla keissi, jossa teatterilevityksen vaihtuminen striimaukseen todellakin – kriitikkojen taustatuella – levittää sanaa ja innostusta pieneksi ilmiöksi asti.

Eivät brittiarviot muutenkaan siis kehnoja ole. Kritiikkiaggregaattori Rotten Tomatoesissa elokuvan arviot ovat 94-prosenttisesti positiivisia. Time Out antoi neljä tähteä, samoin Empire, Kermoden kanssa maan tärkeimmän tastemakerin paikasta kilpaileva Peter Bradshaw kehui elokuvaa kolmen tähden kritiikissään ja siinä missä Kermodelle kyseessä oli viikon tapaus, elokuvaharrastajien ykköslehti Little White Lies summasi vielä maukkaammin: the feel-good feel-bad movie of the year.

Tälle elokuvalle Suomen elokuvasäätiön silloinen (ei enää säätiön palveluksessa oleva) tuotantoneuvoja jätti tuotantotuen myöntämättä kaksi kertaa. Noh, ainakin hanke kehittyi.