Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Suomalainen kulttiohjaaja Teuvo Tulio Lontoossa

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.12.2011 07:31

Teuvo Tulion syntymästä on pian sata vuotta. Hiljalleen Tulion elokuvat – joista arvostetuimmat tehtiin jo yli 60 vuotta sitten – keräävät mainetta maailmalla.

Lontoossa ICA:ssa nähdään ennen joulua vahva katselmus: Unelma karjamajalla, Laulu tulipunaisesta kukasta, Rakkauden risti ja Sellaisena kuin sinä minut halusit. Ne ovat Tulion (1915-2000) yleensä tärkeimpinä pidettyjä elokuvia.

Olen varma, että näistä näytöksistä kävelee ulos uteliaita uusia Tulio-faneja. Ehkä he joskus päätyvät ihmettelemään tolkutonta ja lumoavaa Sensuelaakin.

Keskustelin marraskuussa ruotsalaisen kriitikon Jan Lumholdtin kanssa Tuliosta. Elokuvia dvd:llä käsiinsä saanut Lumholdt oli ällistynyt näkemästään. ”Nämä ovat aivan ainutlaatuisia”, hän kiteytti.

Tulion maailmassa kohtaavat melodraama, camp ja kuvien merkillinen alkuvoima. Jos jotain vertailukohteita pitää miettiä, niin ICAn sarjaan tästä syystä lisätyt Mies vailla menneisyyttä, Guy Maddinin outo The Saddest Music in the World ja George Cukorin melodraamaklassikko Naiset ovat hyvä alku.

Lumholdt löysi Tulion kaltaista ilmaisua ennen kaikkea mykältä kaudelta. Niin tai näin, hän innostui tilaamaan kaikki saatavilla olevat Tulio-dvd:t.

Tulion pääsystä Lontoon nykytaideinstituuttiin voidaan kiittää digitekniikkaa. Esityskopiot on tehty EU-tuella Europe’s Finest -kokoelmaan. Muuten ei Tuliota olisi todennäköisesti Lontoossakaan nähty. On digista iloa siis klassikkoentusiasteillekin.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Tulio oli todellinen mestari unkarilaisena. Hän lopetti jostakin suuttumuksesta. Tietääköhän kukaan syytä mikä herkisti niin mielen että maailman mainetta hivutteleva ura loppui ?

Kyllähän Tulio sai aikanaan tarjouksen lähteä Paramountin ohjaajaksi Hollywoodiin, mutta kieltäytyi, kun olisi joutunut luopumaan taiteellisesta vapaudestaan.

Lontoolaisia paremmin Tulion elokuvien ainutlaatuisuus auennee niille, jotka ovat nähneet muitakin suomalaisia — erityisesti vanhoja — elokuvia.

Tarkennuksena edelliseen viestiini: ainutlaatuisuus suomalaisina elokuvina..

EKN: ”Lontoolaisia paremmin Tulion elokuvien ainutlaatuisuus auennee niille, jotka ovat nähneet muitakin suomalaisia – erityisesti vanhoja – elokuvia.”

Tästä olen eri mieltä. Tulion antaa-mennä-vaan kuvavimma on ainutlaatuisuudessaan ihan universaalia – se paitsi erottuu useimmista suomalaisista aikalaisista, myös kansainvälisesti. Siksi tuo Paramount-tarjouskin.

Kansainvälistä matskua!

Mikä se oli tämä Mustalaishurmaaja (ensimmäinen säilynyt Tulio), mykkä vielä, joka oli aivan internationell ilmaisultaan: inkkari- ja piraatti- ja western yhdessä.

Muistan myös 90-luvun vaihteessa (siis 80/90), kun Jyväskylän kesässä oli Buñueliin erikoistunut seminaari scheminaari. Sinne oli Peter von Bagh saanut kaverinsa, brittiguru Ray(mond) Durgnatin. Katsoimme kuva kuvalta ison B:n (Buñuelin) Los Olvidadosia, mutta jotenkin siihen liittyi myös pätkä Tulion Rakkauden ristiä. Muistan vieläkin, kun ”Petteri” innoissaan kyseli meiltä yleisöltä olimmeko nähneet sen. Vertasi sitä B:n Susanaan, jos en väärin muista.

Toki joku Tulio telkkarista katsottuna vaikuttaa sisällöltään kököltäkin, mutta silloinkin huomio kiinnittyy johonkin jännittävään kuvaratkaisuun: vaistomaista elokuvantekoa.

Tulio on todella ainutlaatuinen. Hän on kestää vertailun kehen tahansa kansainväliseen suurnimeen. Hannu, tuosta Mustalaishurmaajasta sen verran, että se on Valentin Vaalan ohjaama, mutta Tulio-Tugai (Suomen Valentinoksikin kutsuttu) näyttelee pääosan. Vaala oli myös ohjaajana täysin kansainvälistä luokkaa Hollywood-tyylisine komedioineen.

Olet aivan oikeassa, Rami!

Kiitos kun oikaisit virheeni ohjaajan suhteen. Mustalaishurmaaja tosiaan on Vaalan! Muistan tämän saamani opetuksen aina. Ja kun Luftwaffe seuraavan pimennyksen aikana pommittaa kotitaloasi, valaisen sitä taskulampulla..~(;^)~

Kun ajattelen M-hurmaajaa, niin silmissä näkyy vain tuima tumma Tugai-Tulio. Voisiko ajatella, että tähti olisi tavallaan niin kuin elokuvan toinen auteur? Ai ei vai? No ei sitte: pisteet hienosto suomalaisesta mykkäklassikosta Vaalalle! Vaalan elokuvassa Onnen seitsemäs taivas on muuten aivan erinomainen musikaali-musavideo, jossa näyttelijät laulavat nimibiisiä puhelimissa. Go, Valentin, go!

Korjaus 2:

…paitsi, että tuon Vaalan musaelokuvan nimi on Morsian yllättää (1942) ja laulunkin nimi muuttui hovissa: Seitsemän tuntia onnehen…

Olet mennyt minun vereeni (1956) oli Tulion yhtäjaksoisen ohjaajauran viimeinen elokuva. Syy jatkuvuuden loppuun oli Regina Linnanheimon päätös lopettaa näyttelijänuransa. Linnanheimo oli ollut Tulion yhteistyökumppani alusta asti (Taistelu Heikkilän talosta, 1936), ja 1950-luvulla Linnanheimo esiintyi enää kolmessa Tulion elokuvassa, joissa älykkö-Regina romutti järjestelmällisesti tähtigloriansa.

Kielellisesti monilahjakas Linnanheimo aloitti uuden, merkittävän uran elokuvakääntäjänä sekä elokuvateatterielokuviin että televisiossa. Kääntäjänä hän käytti virallista nimeään Regina Mörner. Kun esitimme viimeksi Fritz Langin elokuvat Eschnapurin tiikeri ja Maharadjan kosto, saimme luvan käyttää näytöksissä Mörnerin alkuperäissuomennoksia, jotka toimitimme elektronisen tekstityksen muotoon. Käännökset olivat laatutyötä. Televisiossa Mörnerin urakoihin kuului John Galsworthyn romaaniin perustuvan Forsytein taru -suosikkisarjan suomennos. Tulion ja Linnanheimon ystävyys jatkui elinikäisenä.

Linnanheimo ei milloinkaan katsonut taaksepäin eikä antanut ainuttakaan filmitähtihaastattelua vaihdettuaan alaa. Kun esitimme aikoinaan Särkkä-sarjassamme Selma Lagerlöf -filmatisoinnin Suotorpan tyttö, jota ei ollut siihen mennessä milloinkaan lähetetty televisiossa, Kaarle Stewenin seurassa näytökseen tuli mustaan huntuun pukeutunut nainen. Kalle kertoi myöhemmin, että hän oli Regina Linnanheimo.

piti sanoa mustalla huivilla kasvonsa peittänyt nainen (efekti sama kuin hunnun)

Teuvo Tulio kaihtoi myös julkisuutta 1960-luvulla Jaana-lehteen kirjoittamansa omaelämäkerrallisen jatkosarjan jälkeen. Hän vieraili toisinaan privaatisti Orionin konehuoneessa juttelemassa veteraanikoneenhoitaja-restaurointimestarimme Pentti Mallisen kanssa. Filmihullu hän lienee ollut koko ikänsä.

Antti, nuo Linnanheimo-tarinat ovat mielenkiintoisia, hän taisi olla melkoisen vahva persoonallisuus.
Hannu, kiitos taskulamppuvalaistuksesta, mutta en usko Luftwaffen pommittavan meitä lähiaikoina:)
Totta kai näyttelijäkin voi olla auteur, usein onkin.
Jos tuntisit minut paremmin, niin tietäisit minut armottomaksi Vaala-faniksi. Olen allerginen häntä koskeville epätarkkuuksille. No hard feelings.

Rami – Vaala-elämäkerta on ollut hyvissä pyrkimyksissä, kun noin ilmeinen visuaalinen näkemys hänellä – ja Tugailla. (Vitsini oli tietty varastettu Woody Allenin novellista.) Vaala on fanituksen arvoinen.

Ja Regina Linnanheimo! Antti! Hienoja muistumia Reginasta – tuon Mörnerin olinkin jo unohtanut, vaikka lopputeksti syöpyi lapsena mieleen monista elokuvista.