Striimaus jyräsi elokuvateatterien tontille – nyt tapahtuu seismisiä muutoksia
Toissa ja viime viikolla kuultiin kaksi suurta uutista, jotka aivan kiistatta vavisuttavat valkokankaan totuttua asemaa. Taustalla on tietenkin koronapandemia, mutta myös pitkäaikainen suoratoistopalvelujen kasvu sekä (etenkin) niiden liiketoimintamalli, jossa tuote myydään suoraan kuluttajalle.
Ensin maailman suurin elokuvateatteriketju AMC ja perinteinen Hollywood-studio Universal kertoivat sopimuksestaan, joka on suuri muutos vakiintuneeseen ikkuna-ajatteluun. Ikkunalla tarkoitetaan aikaa, jonka elokuva on tietyssä jakelukanavassa yksinoikeudella.
AMC suostuu ottamaan (Yhdysvalloissa) valkokankailleen Universalin elokuvia, jotka ovat samaan aikaan myös suoratoistojakelussa, eli vuokrattavissa kotikatseluun netistä. Aiemmin ikkuna oli kolmisen kuukautta (ja se oli jo lyhentynyt videoajan kuudesta kuukaudesta), nyt enää 17 päivää. AMC saa kuitenkin Universalilta provision kyseisten elokuvien suoratoistotuloista.
Koskeeko tämä pian Suomea? Tuskin vielä vuosiin. Arvoketju on aika pitkälti erilainen ja elokuvateatterialalla on mennyt todella pitkään hyvin. Toistaiseksi järjestely on voimassa ainoastaan Yhdysvalloissa, ei muualla. Finnkinollakin emokonsernin päätöksestä kuultiin tiedotteesta.
Erittäin olennainen ja monista uutisista unohtunut seikka on kuitenkin se, ettei Universal ole yhdenkään Hollywood-asiantuntijan mukaan laittamassa suurimpia blockbuster-luokan elokuviaan kuten Fast & Furiouseja ja Jurassic -franchisen leffoja tähän järjestelyyn. Niillä tehdään edelleen mukavasti fyrkkaa valkokankailta, eikä rahaa jää pöydälle, vaikka striimauksen aika onkin vasta myöhemmin. Korona-aikana toki niidenkin suhteen voi tulla joku poikkeus. Siis toisin sanoen: saattaa hyvin olla, että AMC-Universal -liitto koskee etenkin sellaisia vähän pienempien odotusten elokuvia, joista monet olisivat joka tapauksessa jääneet Suomessa striimauslevityksen varaan, ilman teatterikierrosta. Periaatetasolla asia on suuri, mutta ehkei uutinen olekaan käytännössä niin mullistava kuin ensin ajateltiin.
Sitten Disney pamautti päätöksensä Mulan-elokuvan jakelusta. Koronan vuoksi ensin keväältä kesälle siirretty ison budjetin elokuva meneekin suurimmassa osassa bisneksen kannalta keskeistä maailmaa suoraan Disney+ -palveluun, josta sen voi ostaa korkeahkolla hinnalla, joka Yhdysvalloissa on 30 dollaria.
Mulan-päätös oli aidosti yllättävä: ehkä enemmänkin uskottiin Tenet-malliin, eli että elokuva julkaistaisiin valkokankaalla kaikkialla siellä missä voidaan – toisin sanoen Yhdysvallat ei olisikaan jakelun kärki.
Mulan-asia todella suututti elokuvateatterialaa, eikä ihme. Elokuvaa oli markkinoitu pitkään ja sen ensi-ilta olisi varmasti tuonut odotettua lohtua elokuvateattereille. Taas meni alta yksi vetonaula. Nyt näyttää siltä, että tämän vuoden puolella ei kovin montaa Hollywood-blockbusteria valkokankaille tule.
Disneylle ratkaisu on toisaalta looginen. Viihteen monialayhtiö jatkaa kehitystään myös teknologiafirmaksi. (Painotukseen liittyy myös suuntaus irrottautua fyysisistä formaateista, vaikka tämä on se viihdejätti, joka edelleen porskuttaa niissä.) Disney+ pyrkii haastamaan Netflixin toden teolla. Ja tämä onkin hyvä paikka mainita, että Mulan on poikkeuksellinen latautuneiden odotusten, ei niinkään kokoluokkansa vuoksi, vaikka esim. Markkinointi & Mainonnan jutussa niin sanottiin: lähes Mulan-hintaluokan (budjetti 200 miljoonaa dollaria) elokuvia on Netflixillä ollut jo useita.
Elokuvabisnesmedia Deadline kirjoitti Disneyn päätöksen merkitsevän seismistä muutosta. Ei sitä ole edes kyseenalaistettu, että elokuvateattereista tulee blockbusterin suurin rahavirta. Mutta olisiko nyt niin, että Disney+ -palvelunsa avulla Disney tosiaan voisi alkaa kääriä parhaat rahat striimauksesta, nostamalla houkuttelevan uutuustuotteen hinta korkeaksi?
Disneyn ja Netflixin skabassa nähtiin kesällä jännittävä tulos, kun (koronan vuoksi Disney+:aan ilman elokuvateatterikierrosta päätynyt) musikaalitaltiointi Hamilton oli ilmeisesti heinäkuun ylivoimaisesti katsotuin striimausohjelma Yhdysvalloissa. Kova suoritus huomioiden, että perheviihteeseen rajoittuneen Disney+:n tilaajamäärä on Yhdysvalloissakin edelleen murto-osa Netflixistä, joka on onnistunut profiloitumaan todella monipuoliseksi ”yhden pysäkin” palveluksi kaikille katsojasegmenteille.
Kolmaskin suuri elokuvateatteriuutinen viime viikolla kuultiin.
Se on vähintään yhtä merkittävä virstanpylväs, ja sen lopullista merkitystä ei tiedetä.
Yhdysvalloissa kumottiin lait, joilla aikoinaan estettiin perinteisiä elokuvastudioita omistamasta elokuvateattereita ja muodostamasta trusteja. Tuo merkitys on nyt epäolennainen, siksikin, että on siirrytty yksisaliteattereista monenlaista sisältöä tarvitsevien multiplexien aikaan, ja tämä käänne ei sinänsä käännä laissa erikseen määriteltyjen perinteisten studioiden alamäkeä.
Lakimuutoksen merkitykselliset seikat liittyvät siihen, mitä omistaja saa ja voi teattereilla tehdä. Seurauksista tuntuu olevan useita näkemyksiä, mutta lainsäädäntö ei ainakaan enää (kahden vuoden siirtymäajan jälkeen) estä studiota antamasta elokuviaan paketteina: jos halutte uudet Marvelit tai uuden Bondin, joudutte näyttämään myös tätä ja tätä. Ja edelleen: vaikka tämä koskee välittömästi toki vain Yhdysvaltoja, ovat vaikutukset tietysti paitsi taloudelliset, myös kulttuurisesti ehdottoman globaalit sitä kautta, millaisten elokuvien menestys kasvaa tai vähenee ja millaisia elokuvia siis kannattaa tehdä.
Hyötyjiin voi kuulua siis ainakin Disney, jolla on vahvimmat jättiviihteen franchiset.
Toisaalta indiepuolella uskotaan myös, että lakimuutos mahdollistaa positiivisia myllerryksiä arthouse-teatterikentässä ja laajemminkin.
Indie-elokuvien levittämisestä teattereissa on tullut elokuvien tärkeimmällä markkina-alueella Yhdysvalloissa aina vain vaikeampaa, muun muassa kasvavien markkinointikulujen, elokuvateatterien vaikeuksista seuraavan nihkeyden ja toisaalta suoratoistopalvelujen vetovoiman vuoksi. Esimerkiksi Iso-Britanniassa arthouse-jakelijoista vahvimpia ovat ne, jotka ovat myös teatteriketjuja (ja joilla on jopa omia suoratoistopalveluja).
Ehkä lähivuosina yhä useammat ja nimenomaan uudet tahot – toisaalta Amazon ja Netflix, toisaalta pienemmät jakelijat – hankkivat omia elokuvateattereitaan omille elokuvilleen.
Se saattaa kääntyä eduksi, ainakin verrattuna Yhdysvaltojen nykytilanteeseen. Juuri viime viikolla ohjaaja-tuottaja Oren Moverman antoi Varietylle huomiota saaneen haastattelun, jossa hän totesi indie-elokuvan ajan olevan ohi. Totutut rahoitusmallit ovat kaatuneet. Guardianin Steve Rosen kolumnissa todetaan, että syy on striimauksessa.
Ei se silti ihan niin yksinkertaista ole. Tosiasia on, että nimenomaan Netflix – vaikka se onkin pitkälti teknologiafirma – on myös kiinnostunut art house -elokuvateattereista. Parasiten menestys osoittaa, että hittejä voi tulla yllättävistä paikoista. Juuri Parasiten levitti Yhdysvalloissa Neon, jolla on jo vahvat siteet elokuvissakäynnin käytäntöjä uudistaneeseen Alamo Drafthouse -elokuvateatteriketjuun.
Ja ehkä kaikki etenee sykleissä.
Kun etsin tätä tekstiä varten Movermanin juttua googlella, törmäsin juttuun, jossa tuottajaguru Ted Hope kertoo indie-elokuvan kuolleen.
Juttu olikin vuodelta 1995. Indie ei kuollut, se muutti muotoaan, elpyi ja kukoistikin taas. Ja koko ajan Hope on ollut indiemaailman huipulla – nykyään Amazonin elokuvapomona.