Steve McQueen ja Shame, elokuvakritiikki ja häpeä

Eilen ensi-iltansa sai Shame, Steve McQueenin ohjaama draama newyorkilaisesta menestyjästä, jonka seksiriippuvuus on ajanut helvetilliseen kaksoiselämään. Hieno elokuva tullaan varmasti näkemään vuoden kuluttua monien kriitikoiden ”vuoden parhaat”-listoilla, ja pääosan Michael Fassbender on vahva Oscar-ehdokas.

Kuka Steve McQueen?

Ei, kyseessä ei ole ”70-luvun toimintatähti”, vaan vuonna 1969 syntynyt britti, joka on saanut muun muassa yhden kotimaansa tärkeimmistä taidetunnustuksista, Turner Prizen. Shame on hänen toinen ohjaustyönsä.

Muun muassa Suuressa pakoretkessä, Bullitissa ja parissa Sam Peckinpahin elokuvassa pääosaa esittänyt Steve McQueen kuoli 50-vuotiaana keuhkosyöpään. Hän olisi nyt 81.

Perjantain ykkösuutinen elokuvanystävien ja alan ammattilaisten keskuudessa Facebookissa oli se, että Metro-lehden kriitikko sujuvasti ja huoletta sekoitti McQueenit.

(Täällä kyseinen lehti pdf-muodossa.)

Moka oli vilpitön, mutta masentavan paljastava yleisellä tasolla.

Se ei ollut kirjoitusvirhe, eikä ajatusvirhe. Kriitikko paljasti, ettei tiennyt näyttelijä-McQueenin, aikansa suosituimman miesnäyttelijän kuolleen, saati että olisi kuullut tästä toisesta McQueenista, vaikka hänen esikoisensa Hunger on viime vuosien kiitetyimpiä eurooppalaisia elokuvia (video- ja kuvataidetaustasta puhumattakaan). Suomessa sitä ei nähty elokuvateatterilevityksessä, mutta ainakin Espoo Cinéssä, Sodankylän festareila ja dvd-levityksessä. Vaikka asianomainen kriitikko ruotii ensi-iltoja joka viikko, ei hän tunne nykyelokuvaa tuon kaupallisimman annin ulkopuolelta ilmeisesti ollenkaan.

Näinhän se tuntuu Suomessa usein olevan. Elokuvakritiikin arvo on heikko. Joissain julkaisuissa sitä pääsee tekemään, jos onnistuu valumaan lehdistönäytökseen ja sen jälkeen malttaa naputella muutaman sanan siitä, mitä mieltä niinku on.

Pitäisikö tässä olla elokuvajournalistina kollegan puolella?

Jokainen tekee virheitä, mutta moinen laajaa välinpitämättömyyttä heijastava nuijalla päähän -luokan sekaannus yksinkertaisesti laskee kritiikin arvostusta (entisestään). Mcqueengatea käsitelleessä Facebook-keskustelussa eräs elokuvantekijä totesi, että eipä tosiaan tarvitse kauheasti välittää siitä, mitä kriitikot sanovat.

(Jostain syystä Shame on aiemminkin aiheuttanut erityistä päänvaivaa toimittajille, kuten Elokuvauutisten juttu paljasti.)

Kenties seuraavaksi joku pahoittelee, kuinka lupaavan näyttelijä-ohjaaja McQueenin ura tyssäsi itsemurhaan, mutta hei, the show must go on.

Haastattelu Hungerista: Steve McQueenin terroristielokuva herätti kohua Iso-Britanniassa