Starship Troopers ennen ja nyt: fasismin satiiri, Hollywood ja Trumpin aika

Suomalaisilla on vaikeuksia ymmärtää satiiria ja parodiaa. Tiedämmehän: Tango Pelargonia ja Elämän valttikortit kirjoitettiin synkistelykliseitä paketoiviksi ivailuiskelmiksi, mutta otettiin vastaan syvällisinä ja vakavina. Eppu Normaalin sarkastisesta Urheiluhullusta tuli urheilutapahtumien vakiomusiikkia ja valitusiskelmiä parodioivasta Tuhansien laulujen maasta tuli kansallinen murjotuslaulu. Pudotuksen piti olla parodiaa sketsiohjelmista, mutta siitä tuli hitti, ja niin edelleen.

Ei ole satiirilla helppoa muuallakaan. Paul Verhoeven ohjasi vuonna 1997 Robert Heinleinin sotaisasta tieteisromaanista Starship Troopers samannimisen ison rahan Hollywood-elokuvan. Se teki terävää ja rajua, mutta alleviivaamatonta pilaa Heinleinin fasistifantasioista.

Jos minulta kysytään, Starship Troopers on 1990-luvun parhaita Hollywood-elokuvia, aivan aikansa kärjessä. (Hmm – kun tarkemmin mietin, se taitaa olla kaikkien aikojen paras avaruuselokuva. Jotkut toki pitävät siitä yhdestä Kubrickin elokuvasta tosi paljon.)

Starship Troopers -elokuvan vastaanotto oli ristiriitainen. Elokuvasta tuli taloudellisesti kohtuullinen menestys. Kukin sai lukea sen tavallaan. Kriitikoidenkin keskuudessa vaihtelu oli suurta. Esimerkiksi Suomessa televisioesityksen yhteydessä Arto Pajukallio kirjoitti ”fasismin historialla leikittelemisen” kääntyvän itseään vastaan. Hänelle kyseessä oli yhden tähden elokuva.