Star Trek -traileri herättää toivoa
Vuoden 2007 ilahduttavimpia Hollywood-uutisia oli se, että Alias– ja Lost-sarjojen luoja J. J. Abrams ryhtyi pitkien valmistelujen jälkeen kuvaamaan uutta Star Trek -elokuvaa.
Star Trek -elokuvasarja on pitkään ollut hunningolla. Muistan etäisesti nähneeni viimeisimmän, vuonna 2002 valmistuneen Star Trek: Nemesiksen elokuvateatterissa. En muista elokuvasta enää yhtään mitään – siis yhtään mitään – mutta muistan, kuinka sen katsominen oli sukellus totaaliseen tylsyyteen. Joskus elokuvateatterin penkillä vain kiemurtelee ja ihmettelee, miksi olen tässä.

Kun tarkistin sitä edellisen ST-elokuvan juoniselosteen, aivojen sopukoista välähti viesti tuttuudesta: ehkä olen nähnyt senkin. Mutta en saa mieleeni yhtään kohtausta tai kuvaa koko elokuvasta saati katsomistilanteesta.
Komentosillalla James T. Kirk (istumassa) ja Spock (oik.) sekä muuta avaruusaluksen miehistöä. (Kuva www.startrek.com)
Muita osia en ole viimeisen kymmenen vuoden aikana joutunut kestämään. Ehkä jotkut niistä varhaisista olivat joillain tavoilla hyviä. Olen nähnyt ne joskus 1980-luvulla, jotkut pariinkin kertaan, eikä niiden pariin palaaminen houkuttele sen enempää kuin pohjoiskarjalaisten perinneruokien syöminen.
Mielikuvani on, että useimmat Star Trek -elokuvat ovat olleet pelkästään ST-maailman faneille täsmäsuunnattuja eli jo lähtökohtaisesti sisäänpäinkääntyneitä rahat pois -rykäisyjä. Pelataan ennen kaikkea tuttuudella, tehdään käsikirjoitus varman päälle fanien hyväksymien pelisääntöjen mukaan, annetaan paketti jonkun tarpeeksi lahjattoman televisio-ohjaajan käsiin. Hyvä, jos tämä tyyppi löydetään näyttelijöiden parista, niin säästyy nekin pennoset. (Rikeria näyttelevä Jonathan Frakes ohjasi pari leffoista 1990-luvulla.)

Kertokaa toki, jos olen väärässä.
Mutta Abramsin (kuvassa) Trekki näyttää trailerin perusteella ihan erilaiselta. Hienoa, että Abrams uskaltaa pyyhkiä pölyt ST-maailman päältä, vaikka se joitain puupäisimpiä faneja varmasti ketuttaakin.
Ensi-ilta on kesällä 2009, ja elokuvasta odotetaan todella isoa kassamagneettia, vaikka pääosien Chris Pine (James T. Kirk) ja Zachary Quinto (Spock) ovatkin lähes tuntemattomia. Näyttelijöistä tutuimpia taitavat olla roistoa esittävä Eric Bana ja Scottyn rooliin oivaltavasti värvätty brittikoomikko Simon Pegg.
En silti odota Abramsin näkemystäkään henkeäni pidätellen. On vaikea kuvitella, että hänkään saisi tähän franchiseen sellaista uutta potkua, joka tekisi elokuvasta enemmän kuin turvallisesti ja kivasti rytisevän, makeilla tehosteilla kiillotetun kesäleffan. Kesä 2009 on täynnä jatko-osia (tämähän on nimeltään ytimekkäästi vain Star Trek, mutta tosiasiassa Star Trek osa 11) ja jos niistä kaikista olisi pakko valita vain yksi, se olisi Transformers 2.
Star Trekin ensi-ilta on 8. toukokuuta 2009.
J. J. Abrams on 42-vuotias. (Kuva Dan Steinberg / AP / Lehtikuva)