Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Stanley Kubrickin hurjat uhkaukset

Blogit Kuvien takaa 9.6.2014 11:13
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Juristieni mukaan en voi estää jatko-osan tekemistä elokuvalleni, mutta aion tunkea 2001: Avaruusseikkailun prologissa ilmaan heitetyn luun takamukseenne, jos tuon leffan tosiaan tuotatte.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt kuva Stanley Kubrickin lähettämästä kirjeestä, jossa hän ilmaisee olevansa hyvin, hyvin tuohtunut. Ohjaajaa kismitti, että MGM-studiolla tehtiin jatkoa hänen tieteiselokuvalleen.

Kirje on hauska, mutta väärennös. MGM:llä ei vuonna 1970 edes vielä kaavailtu elokuvaa, josta tuli kauan myöhemmin Avaruusseikkailu 2010. Eikä se ole niinkään suora jatko-osa Kubrickin elokuvalle kuin filmatisointi Arthur C. Clarken toisesta samaa teemaa jatkavasta kirjasta. (2001-Clarke-Kubrick -kuvio ei ole aivan yksinkertainen.)

Kubrick laati niin mielenkiintoisia kirjeitä, että väärenteleminen on aivan turhaa. Tuhansien kirjeiden mies arkistoi huolellisesti kaiken, ja viestijäämistöstä on julkistettu suuri osa.

Eri tavoilla kiehtovia ovat esimerkiksi ylistävä viesti Kubrickin maailman parhaana pitämälle ohjaajalle Ingmar Bergmanille ja kirjeenvaihto siitä, ymmärretäänkö IBM:llä, että 2001: Avaruusseikkailun tietokone on ”psykoottinen”. Kubrick lähetti elokuvakoneiden käyttäjille ohjeita, joissa esimerkiksi täsmennettiin, miten Barry Lyndon piti esittää.

Tästä kirjekokoelmasta välittyy kuva perfektionisti-Kubrickin persoonasta.

Ei taida sähköposteista olla samaan: kirjekulttuurin muodollisuudessa oli oma kauneutensa.