Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Sofia Coppolan Somewhere ja Federico Fellinin Toby Dammit

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 28.12.2010 12:46

Toistan itseäni, mutta tähän on pakko palata: Sofia Coppolan uusi, perjantaina ensi-iltansa saava Somewhere muistuttaa aika paljon Federico Fellinin parasta elokuvaa.

Somewheren päähenkilö Johnny Marco (Stephen Dorff) on levoton vetelehtijä, rikas mutta suuntansa kadottanut Hollywood-tähti, jonka elämään ei kuulu vastuuta tai tavoitteellisuutta. Päivät – siis yöt – kuluvat alkoholin ja juhlien merkeissä. Urheiluautot kiinnostavat enemmän kuin ihailevat naiset, jotka kyllä tarjoavat itseään auliisti. Tähti saapuu Italiaan, jossa häntä palvotaan ja pyöritellään muun muassa omituiseen televisioshow’hun, jossa viimeistään kielivaikeudet saavat hänet tuntemaan olonsa pelottavalla tavalla ulkopuoliseksi. On pakko paeta. Elämän käännekohdaksi ilmestyy pikkutyttö.

Fellinin vuonna 1968 ohjaaman Toby Dammitin samanniminen päähenkilö (Terence Stamp) on levoton vetelehtijä, rikas mutta suuntansa kadottanut Hollywood-tähti, jonka elämään ei kuulu vastuuta tai tavoitteellisuutta. Päivät – siis yöt – kuluvat alkoholin ja juhlien merkeissä. Urheiluautot kiinnostavat enemmän kuin ihailevat naiset, jotka kyllä tarjoavat itseään auliisti. Tähti saapuu Italiaan, jossa häntä palvotaan ja pyöritellään muun muassa omituiseen televisioshow’hun, jossa viimeistään kielivaikeudet saavat hänet tuntemaan olonsa pelottavalla tavalla ulkopuoliseksi. On pakko paeta. Elämän käännekohdaksi ilmestyy pikkutyttö.

No, mistään plagiaatista ei ole kyse.

Somewheren traileri.

Ote Toby Dammitista.

Tyylilajit ovat siis ihan erilaisia. Fellinin elokuva on kuumottava öinen houre kusipään viimeisistä kierroksista, Coppola antaa armoa hyväsydämiselle Marcolle.

Tematiikassa on kuitenkin aika paljon samaa, ja yhteyttä on mahdoton kieltää, kun esiin nostetaan Somewheren tuottajan, Sofian veljen Roman Coppolan ainoa oma ohjaus CQ.

CQ:n traileri.

Kyllä, CQ on kunnianosoitus 1960-luvun lopun Italian ison rahan viihdefantasiatuotannoille, Mario Bavalle ja Diabolikille, Barbarellalle ynnä muille – sekä ehdottomasti myös Toby Dammitille.

Kuten jo syyskuussa bloggasin, pakkohan tästä oli Sofialta Venetsiassa syyskuussa tiedustella, kun mahdollisuus tarjoutui.

Coppola ilahtui kysymyksestä (olen varma: hän nimittäin hymyili, ja puhuessaan lehdistölle hän ei juuri hymyile).

”Kun kuvailin Romanille elokuvan tarinaa, hän sanoi että minun on katsottava Toby Dammit, koska se tapahtuu samanlaisissa piireissä”, Coppola sanoi.

”Kaunis elokuva.”

Sofia kertoi, että hän ja Roman jakavat paljon ideoita, ja että isoveljen kanssa on mukava työskennellä. (Lisää voi lukea uusimmasta Trendi-lehdestä, jossa laajahko Coppola-haastatteluni on julkaistu.)

Niin, mikä tämä Fellinin Toby Dammit oikein on? Episodi kolmiosaisesta 3 askelta yöhön -elokuvasta, johon myös Louis Malle ja Roger Vadim ohjasivat omat Edgar Allan Poe -tulkintansa. Muut episodit ovat tylsiä, Fellini terästä ja mirhamia. Kannattaa tutustua, blu-ray ilmestyi taannoin Iso-Britanniassa.

Somewhere ensi-illassa perjantaina 31.12.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

löytyy ainakin helsinkiläisestä DVD erikoisliikkeestä SPIRITS OF THE DEAD -nimellä

Vai vielä Fellinin parasta elokuvaa. Hirveetä provosointia. Kaikki tietää että Fellinini paras on joko 8½ tai La Strada.

Muistan lukeneeni tuon ”Fellinin paras elokuva” -tittlelin jo aiemmin. Tässähän on kyse siitä elitistikliseestä, että pitää aina mainita ”THX 1138, Lucasin paras elokuva”, tai ”Ringo Star, lahjakkain Beatlesin jäsen”. Oikeastaan tuota näkee jossain paikoissa niin paljon, että alkaa mennä naurettavaksi. Käytetäänköhän tuota koskaan tyyliin ”Citizen Kane, Wellesin paras elokuva”.

atp: Jos haluat olla originelli niin voit sanoa että ”The Other Side of the Wind, Wellesin paras elokuva”.

Nyt vain on niin, että Toby Dammit on se Fellini, jonka pariin olen useimmin palannut, ja jonka estetiikka miellyttää eniten. En tiedä onko se elitismiä, yhtä hyvinhän se voi olla silkkaa naiiviutta, kun en tajua niiden muiden olevan objektiiivisesti parempia. Toby Dammit on myös Fellinin tuotannosta eniten genre-elokuvaa muistuttava, joten sitä voi sikäli pitää Fellinin helpoimpanakin, ts. monen mielestä vähiten elitistisenä, jopa populäärina.

Tuota erinomaisuutta haluan hehkuttaa siksi, että useammat näkisivät tämän vähälle huomiolla jääneen mestariteoksen.

On hienoa, että Kinnunen hehkuttaa täällä joskus vähän oudompiakin ja vähemmän nähtyjä elokuvia. Ei kai niistä liikaa ole keskustelua missään, näistä harvinaisemmista. Olen nähnyt Toby Dammitin aikoinaan televisiossa, hyvin kauan sitten. Ja vaikka se on ”lyhytfilmi” ja yksi osa kokonaisuutta, juuri se osa jäi mieleen. Joten ei ihme, että Kinnuseenkin se on tarttunut.

Fellinillä on laaja tuotanto. Niiden joukossa joku Tie ja 8 3/4 ovat niin ilmeisiä, että hyvä tuoda esiin jotain muutakin kuin ne tai Amarcord, tai Casanova.

Itselleni Fellini ei ole niitä läheisimpiä. Mutta Toby! Dammitt!

Terence Stamp is God.

Näitä luetaan juuri nyt