Simo Häyhä -elokuvaa odotellessa voi tulla aika tosi pitkäksi

Koko hankkeen uskottavuus on toinen kysymys.

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Media nimeltä ”Päivän lehti” kertoi, että Yhdysvalloissa on tekeillä elokuva Simo Häyhästä. Uutinen on levinnyt laajasti Suomessa.

”Elokuvaohjaaja David McElroy suitsuttaa käsikirjoituksen olevan uskomaton”, kuuluu Päivän lehden ingressi.

Uskomatonta, että hankkeen ohjaaja-tuottaja arvioi käsikirjoituksen olevan hyvä! Painokoneet seis, paitsi ettei Päivän lehti ole lehti, vaan nettisivu.

Koko hankkeen uskottavuus on toinen kysymys. Ainoat faktat The White Death -hankkeesta ovat se, että se on listattu suunniteltuna hankkeena IMDb-tietokantaan, että James Poirierin käsikirjoitus on palkittu joissain käsikirjoituskinkereillä ja että Päivän lehden haastattelema (sähköpostitse, otaksun), toistaiseksi aika tuntematon McElroy vahvistaa olevansa olemassa.

Tuottajana kerrotaan olevan Robert Evansin. Hän on kiistaton Hollywood-legenda. Hän on tosin 86-vuotias, eikä ole tuottanut yhtään pitkää fiktioelokuvaa vuoden 2003 jälkeen. Mikään ei siis viittaa siihen, että nyt kyseessä olisi minkään sortin Hollywood-elokuva – Robert Evans Companyn nimi on sen sijaan viime vuosina liitetty joihinkin c-luokan halpishankkeisiin.