Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Shaft on täällä taas – ja Eurooppaan hänet tuo yksinoikeudella Netflix

Blogit Kuvien takaa 7.2.2019 20:05
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Eilen julkaistiin uuden Shaft-elokuvan traileri. Tim Storyn ohjaama elokuva näyttäisi olevan reboot – valkokankaalla ensimmäisen kerran vuonna 1971 seikkaillut sankari esitellään uudelle sukupolvelle. Kun tarkemmin katsotaan, se onkin jatko-osa eli tavallaan Shaft 5.

Päähenkilö ei silti enää ole yksityisetsivä Harlemista. Uusi Shaft on Jessie T. Usherin näyttelemä tietoturvaekspertti.

Alkuperäinen, Richard Roundtreen näyttelemä John Shaft oli katu-uskottava, poliiseja pätevämpi oikeuden puolustaja, joka taisteli kolmessa elokuvassaan jopa orjakauppiaita vastaan. Isaac Hayes sävelsi ensimmäisen Shaftin Oscar-voittoisan musiikin, joka kuulostaa edelleen hyvältä. Veljenpoika on modernisti kyberturvallisuushommissa, mikä kuulostaisi vähän pahalta, ellei elokuva olisi tilannekomedia, mikä kuulostaa vielä pahemmalta.