Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Seuraavaksi menetetään Orion

Blogit Kuvien takaa 30.1.2015 09:46
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, elokuvanäytökset Orionissa loppuvat muutaman vuoden sisällä.

Jos objektiivisesti tällaista voi arvioida, Orionin elokuvatarjonta on laadukkainta Suomen kaikista elokuvateattereista. Arkistotoiminta pitää tason korkeana. Erityinen painoarvo Orionilla on kuitenkin siksi, että se on todella komea art deco -palatsi vuodelta 1927. Kun viimeisiä korttelikinoja jyrätään, Orion tuntui sentään pysyvältä. Olihan sillä julkisen tahon suojelus.

Helsingin Eerikinkadun Orion on ollut Suomen elokuva-arkiston teatterina vuodesta 1984. Elokuva-arkistosta tuli vuonna 2008 Kansallinen audiovisuaalinen arkisto ja toissa vuonna se muuttui osaksi Kansallista audiovisuaalista instituuttia.

Näytökset Orionissa jatkuivat entiseen tapaan, tai oikeastaan aina paremmin. Viime aikoina ohjelmistoon on kuulunut arkistonäytösten ohella uusia art house -elokuvia, pääasiassa helmiä jotka eivät muuten Suomessa levitykseen tulleet.

Näin kauniin ja rakastetun teatterin luulisi olevan sitä pyörittävän tahon ylpeys, mutta ei se ole.

KAVI siirtää näytöksensä Helsingin uuteen keskustakirjastoon, joka avataan ehkä 2018. Asia ilmaistiin aivan viime metreille asti niin, että KAVI haluaisi sinne, jos sinne tulee elokuvateatteri, mutta koska kirjastorakennukseen on sellainen piirretty, asia oli selvä: se on nimenomaan KAVIlle, kenelles muuten. Nyt ratkaisusta on viimein ilmoitettu julkisestikin, kun keskustakirjastopäätös tehtiin.

Orion jää siis tyhjilleen. Yksisalisena sen kelpaaminen kaupalliselle toimijalle olisi ihme.

Kuulostaa kamalalta.

Olen antanut kertoa itselleni, että arkistoesitysten siirtäminen Orionista uuteen tilaan on vanha haave, jotain mitä on pyöritelty jo vuosikymmenen ajan, silloin kun kyse oli vielä Elokuva-arkistosta. On haluttu pois yksityiseltä vuokranantajalta, kaupungin tiloihin. Silloin Helsingissä oli muitakin korttelikinoja. Kun KAVIn toive on lopulta toteutumassa, Orionin tila onkin saanut kulttuurisesti merkittävän lisäarvon: se on kiistatta ainutlaatuinen.

Lisäksi Orion on aivan erinomainen elokuvateatteri. Toisin kuin KAVIn pomo Matti Lukkarila Helsingin Sanomien jutussa jostain syystä väitti, sen kangas ei ole mykkäelokuvien muotoinen, vaan  sopivin 1.66:1- ja 1.85-kuvasuhteille. Siinä ei ole mitään vikaa.

Tekniikkaa on päivitetty esimerkillisesti. Se on modernia, ainoa merkittävä vajaus on niinsanottujen maskien puute valkokankaassa – asia, josta tavallinen katsoja ei välitä.

Orionin hylkäämisen voisi käsittää, jos toiminta siirtyisi joskus puhuttuun elokuvan taloon, taiteenlajille omistettuun keskukseen. Mutta nyt perinteikäs, kaunis ja viihtyisä elokuvateatteri Orion vaihdetaan arkkitehtien havainnekuvien perusteella moderniin laatikkoauditorioon.

Anteeksi, ei käy järkeen.

Muokattu 30.1. klo 10.12: korjattu KAVIn johtajan sukunimi.